Helsinki Beer Festival, Kaapelitehdas 27.4.2002
Soundcheck oli kymmeneltä aamulla, joten lähdin Tommin matkaan hakemaan kamoja Finnvoxin sessioista sisäisen kelloni mukaan kukonlaulun aikaan. Antti ja Ville Kauhanen kävi hakemassa loput roippeet Nosturilta. Ville tullee nyt enimmille keikoille monitorimiksaajaksi Sumpin ollessa kiinni kansantaiteilija Anssi Kelan remmissä. Kun kuuntelua lähdettiin rakentamaan ihan nollasta ja kohtuullisen sutjakalla aikataululla jäi checkistä vähän hutera fiilis, kun ei tähän väliin oltu mitenkään ihan perusteellisesti ehditty treenatakaan.
Illalla bäkkärille kokoonnuttuamme Tommi soitti, että sille oli puhjennut oksennustauti, ja tulisi keikalle vasta viime hetkellä. Järjestettiin lavalle tuoli, ämpäri, vettä ja pyyhe ja toivottiin parasta. keikka pääsi alkamaan ajallaan, mutta huoltoportista lavan taakse ajettu Thompson oli niin huterassa kuosissa, ettei sen muutenkin maailman hiljaisimmasta muminasta saanut enää mitään selvää. Paitsi sen ettei se pystyisi tulemaan lavalle. Joten se istutettiin niille sijoille lavalle johtavien portaiden juureen ja ujutettiin hellästi basso syliin. Ja ämpäri viereen värihaukotuksille.
Lava oli muutenkin jotenkin liian iso, ja Antti oli (edellisenä esiintyneen Eternal Erectionin huomioiden) kasannut settinsa aivan lavan takareunaan, joten hieman kolkko autius lavalla vallitsi. Terhillä oli jonkun kurkkukivun myötä ääni snadisti huonossa kunnossa, korvamonitoroinnissa oli aika outoja piirteitä Villen urheasti yrittäessä miellyttää viittä korvaparia. Muutama spiikki meni aika pitkäksi Antin pelatessa aikaa Villelle, jonka piti taustanauhabiisien välissä venyä Tommin tueksi. nimittäin Vastusta mua -biisissä se tipahti totaalisesti sen ämpärinsä orjaksi, ja Kosonen joutui 0-treenillä basson varteen. Terhi unohti pariin otteeseen sanoja ja itsekin mogailin aika tuelta, mutta silti keikkaan mahtui hyviäkin hetkiä. Vuoksesi ja Ei mulle riitä toimi oikeastaan tosi hyvin, miksei myös Ei mun oo hyvä olla yksin. Yleisö ei karannut mihinkään, vaan itseasiassa ihan tomeraa responseakin eturiveistä tuli (akustiikasta kiinnostuneille: Kaapelin halli on lavan ollessa yhdessä päädyssä mitenkään järkevän kuuloinen tila vain 10 metrin säteellä äänentoistosta, sen jälkeen jää jäljelle vain humisevaa epämääräistä bassoa), jopa niin pitkään että olisi ollut ihan laillista lähteä vetämään encoreita. Tommi kuitenkin tipahti asvalttiin synkassa Kun tuuli oli viileen vikan iskun kanssa, eikä liikkunut siitä puoleen tuntiin. Erittäin auttavaiset järjestyksenvalvojat kävi jopa ottamassa pulssia, mutta sairaalan sijaan Tommi lusikoitiin arkisesti taksiin ja kotiin – monella muullakin on ollut sama tauti, vaikkakaan ei kyllä lähellekään noin pahana. Omituisen paljon tuli tutuilta ja tuntemattomilta etäisesti vilpittömältä tuntuvaa hyvää palautetta, mikä tietenkin piristi hieman farssin oloista iltaa. Eikä toi nyt ehkä ole maailman kiitollisin esiintymistilanne tässä vaiheessa “uraa” olevalle bändille (ta millekään?), että siihen suhteutettuna aika okei. Oli se silti leveällä marginaalilla nihkein keikka näistä. Mutta jännin!