Ankkarock, Korso 3.8.2002

Keikka-aika oli kello yks’ kakkoslavalla, joten aikaisin sitä oli joutunut lähtemään liikenteeseen. Tosin Antti ja Jukka hoiti roudauksen, taas remmiin astuva Mikko, minä, Tommi ja Terhi tultiin taksilla. Edellisenä soittaneesta Ankanpoikarockin (tms.) voittajasta huolimatta (taisi soittaa esmes Nightwishia “tiukkana” funk-versiona) kenttä oli kiitettävän täysi aloittaessamme. Tosin päälavalla puolen tunnin jälkeen aloittanut Zen Café nipisti armotta osan ryhmästä, mutta se nyt oli ihan luonnollista. Luonnotonta oli huono meininki lavalla: Monitoritiski oli Villen mukaan vähän epäkunnossa, ja totteli lähinnä isku- ja potkutyyppisiä komentoja, eli kuuntelu oli aika suolesta. Ehkä siitä johtuen (tai muuten vaan) yhteensoitto ja poljento oli jotenkin epämääräistä ja omasta mielestämme amatöörimäistä. Kosonen ja Tommi ei ollut niin epätoivoisia, mutta mua, Anttia ja Terhiä oikein hävetti lavalta tullessa. Yritettiin viittilöidä lavalle kuuluttamaan menevälle Nikulan Jonelle ettei sitten mitään encorehässäkkää. Encoret kuitenskin syystä tai toisesta tuli, ja olihan se Nää aamut kiva käydä runnomassa siihen vitutuksen loiventamiseksi. Jälkeenpäin sekä yleisöstä, että – kumma kyllä – Nykäseltä tuli vilpittömän positiivista kommenttia, joten oma häpeä vähän laantui. loppu hukutettiin festarikaljaan.

Setti

1. Minne katosi päivät 2. Ei mulle riitä 3. Onnelliset kohtaa 4. Tällaisena kesäyönä 5. Sä 6. Ei mun oo hyvä olla yksin 7. Kun puut tekee seittiä 8. Vastusta mua 9. Vuoksesi 10. Kun tuuli oli viilee e. Nää aamut (muistaakseni näin)

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja