Bepop, Joensuu 7.11.2002

Jouluvalot bussissa saivat Terhin huokaamaan romanttiseen äänensävyyn, että olisipa ihanan jouluista jos nyt olisi glögiä ja pipareita. Puolikuuro miksaaja Nykänen kuuli Tepan kuitenkin sanovan “röökiä ja pipareita”, josta tuli oitis iskulause hyvälle joulumeiningille. Antti soitti heti Merimaalle että Tavalla pitää sitten olla glögitarjoilu takahuoneessa.

Bepop oli kyllä maailman matalin luola (jossa muistaakseni UB:nkin aikoina ollaan oltu), ja paikalle toimitettu PA oli suoraan sanottuna paskana. Miksaaja Nykänen alkoi olla jo valmis puutarhuriksi, niin turhauttavaksi sen ammatinvalinta kävi. Soundcheck oli aikamoista kärvistelyä ja venttailua siis, mutta lopulta päästiin takaisin stailiin Hotelli Kareliaan, jossa Tommin ja minun huone oli isoin mitä olen koskaan nähnyt – sellainen keskikokoisen luokkahuoneen näköinen. Arja Korisevan ja Joel Hallikaisen juontama Jos sais kerran -ohjelma sai taas aikaan ensihuutoterapian kaltaisia tunteenpurkauksia ja Antti ryntäsi huoneeseemme paiskaten pöydän kumoon raivon vallassa. Positiivisena uutisena Tara levy-yhtiöstä soitti ja kertoi, että Yours Truly oli valittu Me Naisten raadin mukaan Suomen seitsemänneksi seksikkäimmäksi mieheksi. Voi sitä kusipäisen rehentelyn määrää mikä siitä alkoi!

Illan keikka oli soitannollisesti ja meiningillisesti ihan välttävä kai, mutta PA-ongelmat varjostivat omalla laillaan keikanjälkeisiä (ja keikanaikaisiakin) tunnelmia: Jukkaa vitutti kuin pientä apassia – eihän suuri osa yleisöä tiedä että paska saundi ei välttämättä ole miksaajan vika. Ja apassivitutus tarttui bändiinkin – eihän suuri osa yleisöä tiedä että paska saundi ei välttämättä ole yhtyeenkään vika. Kososella oli varaskebana mukana järkevästi baritonikitara, joka siis on kätsästi h-vireinen, ja se kyllä jähmettyi kuin peura ajovaloihin Luoksesi-biisissä juuri kun olisi pitänyt esitellä pyroteknisellä nopeudella vedettyjä heviskaaloja. Välillä tuntui siltä, että Antin jututkin upposi yleisöön kuin voiveitsi peruskallioon, mutta eipä nyt jälkeenpäin ylidramatisoidakaan tilannetta. Illan dramaattisiin käänteisiin kuului myös Antin mahdollinen sairastuminen vyöruusuun, joka sitten osoittautui paskapuheeksi ja luulosairaudeksi.

No, tehty mikä tehty ja heti huomenna taas ratsun selkään.

Setti

1. Ei mulle riitä 2. Sä 3. "Lettibiisi" 4. Ei mun oo hyvä olla yksin 5. Tällaisena kesäyönä 6. Mitä hyödyttää 7. Kaupunki allapäin 8. Luoksesi 9. Onnelliset kohtaa 10. Vastusta mua 11. Minne katosi päivät 12. Kun tuuli oli viilee - e1. Kun puut tekee seittiä e2. Jos osaisin

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja