Virgin Oil Co 19.4.2006

Virgin Oil Co 19.4.2006Virgin Oil Co.:n avajaiset olivat keikkaamme edellisenä iltana, joten kohtuullisen tuore mesta oli kyseessä. Perus baari/kahvilan lisäksi alakerroksessa oli jotenkin S-etukorttimainen rafla ja yläkerrassa sitten tämä parvella kaksikerroksinen yökerhopuoli. Häkellyttävän rumista patsasreliefeistään huolimatta paikka näytti aika funktionaaliselta keikkamestaksi. Molemmista kerroksista näytti olevan aika avoin näkymä lavalle, joka oli riittävän leveä ja syvä. Ihan kuin tämä paikka itseasiassa olisi suunniteltu livekeikkoja varten – erittäin harvinaista. Sen sijaan PA oli kuulemma aivan hanurista Nykäsen mielestä: “Eastwayn roskalavalta haettu”. Jälkeenpäin tuli sekä paljon kehuja että jonkin verran kritiikkiä soundeista.

Vaikka en paikkaa tai ihan hirveästi ollut nähnyt mainostettavan, jostain se väki kuitenkin livahti saliin Niemisen & Litmasen erinomaisen poljennon tahdissa. Ilmeisesti paikalla oli jopa enemmistö tällaisia uuden levyn ja Hölmön rakkauden herättämiä tsekkailijoista kuin mitään hc-faneja, mutta rohkenen toivoa että näillekin homma toimi. itselleni tuli jo parin biisin jälkeen sellainen olo että tästähän tuli saatanan hyvä keikka. niinkuin tulikin. Ainakin osittain. Tai ainakin meillä oli hiton hauskaa ja rentoa. Ihan kuin olisi ollut jossain muualla Suomessa keikalla, paikan sisustuksen ollessa kuitenkin jotain sukua noille moneen kertaan rundatuille hotelliyökerhoille ja yleisön ollessa aika eri jengiä kuin Tavastialla.

Keikan jälkeen iloinen seurueemme jäi taloon useammallekin drinkille- juuri niinkuin maakuntamatkoillakin usein on tapana.

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja