|
|
|
FINNVOX :: 26. - 29. 05. 2002 Seuraa neljä päivää miksausta Dan "Tiger" Tigerstedtin kanssa Finnvoxin A-studiossa. Aikaisemmin on suunnilleen hahmoteltu, mitä biisejä Danun kanssa miksataan, ja ensimmäiseksi uhriksi otettiin Mitä hyödyttää. Laiskana sunnuntaiaamupäivänä tulen paikalle vasta joskus yhdentoista tietämillä, kun miksauspäivät on joka tapauksessa yhtä venttailua. Niin, eikä niistä ole mitään kovin dramaattista kerrottavaa yleensäkään. Laulusta tuli aika magee, kun pyysin Danulta, että se tekisi sellaisen saundin, että Terhi laulaa järven rannalla ihan kuulijan kasvojen edessä, mutta niin että se onkin lentokonehangaariin tehty tekojärvi jossa on tiiliseinät. Daniel the Spaniel kyllä on tottunut kuuntelemaan näitä selvennyksiä, ja kaitpa tollasesta pyynnöstä on enemmän hyötyä kuin että "laita siihen vähän enemmän sinistä". Illemmalla tuli Terhit, Antit ja Kerkot käymään tuoreine korvineen - ja hups, taas oli yksi miksaus tehty. Ja vitun hyvä tulikin. Maanantaina lähti Minne katosi päivät käsittelyyn. Siitä vitsailtiin etukäteen Tommin ja Antin kanssa, että pitäisi antaa miksausohjeeksi että "tee niinku U2:sta mutta omaperästä". Ja sellastahan siitä tulikin. Pitkä kamppailu käytiin siitä miten rumpusaundeista saisi räyhäkkäät, mutta ilmavan räyhäkkäät - stadionräyhäkkäät, ei autotalliräyhäkkäät. Biisi oli käytännössä valmis, mutta Danun piti lähteä siinä kahdeksalta, joten homma jätettiin pöytään ja se viimeisteli sen... ...Tiistai aamuna, jonka jälkeen oli vuorossa tämä eeppinen Vastusta mua, jossa olikin aikamoinen perkaaminen kitararaitojen osalta - vauhtiin päästyään biisissä soi jatkuvasti viisi kitaraa päällekkäin ilman kovinkaan tarkkaa koordinointia. Ja jylhät jousimatot. Ja Hammond-urut. Antti kävi ohjeistamassa ja tarkkailemassa eepoksensa edistymistä. Illalla oli jo korvat täynnä puuroa, mutta iloseltahan se melske tuntui. muut oli lähtenyt jo tuntikausia sitten kotiin, mutta minä ja Danu väännettiin hanikoita puoli kahteentoista, ja päätin jäädä studion sohvalle yöksi sillä... ...Tommi kaahasi kymmeneksi Finkkarin pihaan hakemaan minua ja soittokamoja. Karautimme stadikalle Katkolla valtimot -hyv.tek.konsertin soundcheckiin. Ja sieltä takasin Finnvoxille Terhi kyydissä. Täksi päiväksi otettiin miksaukseen Nää aamut, joka on viimeaikaisissa levyn-biisijärkkä-pohdinnoissa ollut aika ahdingossa, mutta eiköhän sille joku singlen b-puolipaikka löydetä. Päivän mittaan kyllä opin, että se kestää kuuntelua aika hyvin - normaalina miksauspäivänä tällanen sivustaseuraaja kuulee biisin noin 40 kertaa, ja kyllä siinä vähän koukeroisempi biisi tarvitaan ettei kuoliaaksi kyllästy. Itse olen salaa sydämessäni ehkä ajatellut tässä olevan pientä Donits-Osmo Experience -anarkiaa. Ja nyt Danu teki kyllä niin tyrmäävät kannusaundit, että Keuruullekin kuuluu. Tommi ja Tepa jakelivat mielipiteitä jonninaikaa, mutta lähtivät sitten, samoin kuin Keke, joka kävi myös valvomassa "suojattiensa" rahantuhlausta. Danun syödessä pizzaansa uudelleensovitin hieman a-osia (eli viilasin pilkkua) ja häivyin vuorostani kahvioon Danun tehdessä jotain todella oleellisia taajuuspiikkikorjauksia joista en niin tajua. Ja katso - lopulta zibale valmistui ja se oli hyvä. Torstaina stadikalle ja perjantaina takasin aloittamaan samanlainen sessio TT:n kanssa. klik klik boom boom. Homma sujuu kuin rasvattu tanssi. |
|
|
|