Erilaisten kovalevysähläilyjen vuoksi Antti joutui ajamaan aamulla Porvoon ja Helsingin väliä hakemassa ProTools-faileja, mutta 100 km Ouluun -biisiä päästiin miksaamaan Dan Tigerstedtin kanssa lopulta siinä yhden kieppeillä. Miksaus ei ole edelleenkään muuttunut kovin vauhdikkaaksi ja käännerikkaaksi puuhaksi, joten ei siitä kauhean jännää tarinaa saa. Koko bändi oli oikeastaan koko ajan kaikkeen aika tyytyväinen. Lopussa tinkasin Mauron huuliharppua vielä vähän lujempaa, kun hävetti se, että Danu oli nostanut vihellykseni c-osan pääosaan.

FINNVOX :: 30. 11. 2003

Terve b-studio! Terve flyygeli, hammond ja rhodes! Terve Risto Hemmi, joka saapui päivän äänittäjäksi! Aamuvuorossa oltiin Anssi ja minä, ja ensimmäisenä otettiin käsittelyyn Onnellinen nainen, jonka soitin oikeastaan aika täyteen pianoa. Talvipuutarhaankin kehittelin pianosovituksen pseudoklassisimpaan Eric Matthews-tyyliin Anssin ja Riston huutaessa neuvoja luureihin. Seuraavaksi vuorossa oli Jos mäkin pelaisin tennistä, joka puolestaan sai rhodesilta kyytiä. Sen loppujamit (ns. Clapton-osa) alkaa kuulostamaan aika vitunmoisen törkeeltä jo.

Laululintu Kokkonen oli sillä aikaa jo lehahtanut ovesta sisään, joten ruvettiin pienen safkiksen jälkeen laulamaan Elenaa. Tällä hetkellä on vielä epäselvää, millaista miehistöä kertsien kuoroihin lopulta tulee (ehkei alkukertseihin vielä paljon mitään), mutta säkeistöistä ja c-osista tuli iiiihhanat. Ja katsopas kuka se marssii vihdoin ovesta loputtomilta remonttiseikkailuiltaan, ellei Antti. Ei kun Hamuset lämpiämään ja päästettiin Risto matkoihinsa.

Hammondia soitettiin Kurre Lindströmin kaikki-pelaa-strategiaa soveltaen kaikki-soittaa-periaatteella. Jos mäkin pelaisin tennistä -kappaleesta aloitti Anssi, Antin toimiessa tremolon vääntäjänä (ja ajoittain kolmantena kätenä). Tiistaissa ja Elenassa oli Antin vuoro hamustella Anssin tarttuessa tremolokytkimeen.

Elenaan mietittiin halleluja-osasta eteenpäin jatkavaa pianoraitaa, minkä pitäisi kuulostaa gospelhenkiseltä, mustalta ja läskiltä. Antti soitti läänintaiteilija Pessi Levannolle, joka hyppäsi taksiin ja saapui jallupalkalla toimittamaan asiaa. Ottoja otettiin viisi, lopulta enemmänkin hauskanpidon kuin hyödyn takia, ja lopun gospelkarkelot alkavat todella muuttua mielikuvituksen tuotteesta todeksi. En yhtään tiedä miten suhtautua siihen, että tämän levyn aikana referensseiksi on noussut sellaisia nimiä kuin Joe Cocker, Eric Clapton ja Dr. John.

Illan kääntyessä yöhön mutta tartuimme vielä yhtä pyhää lehmää sarvista: Antin uskonnollinen mantra on, ettei nimikirjaimiin enää saa soittaa mitään, ja allekirjoittanut soittaisi sinne mitä tahansa siinä pelossa, että biisin draaman kaari on jäämässä jotenkin vaisuksi. Suostuttelin kuitenkin biisin avattavaksi, joten nyt on sitten sekin biisi tukittu hamukka-vallilla. Soitin Antin tremoloa pidellessä yhden oton, jonka Antti julisti täydelliseksi. Oli siinä vallissa jotain ideaa ja rähinää kuitenkin läsnä.

fun fact: Pitäjänmäen alueella on kymmeniä pizzerioita, jotka tietävät Finnvoxin osoitteen Arinatie 8 jo studion nimestä. Finkkariin ei kuitenkaan ole historian aikana tuotu yhtään pizzaa niin että kuitissa lukisi studion nimi oikein. Tällä kertaa klassikko Finnbox (josta on tullut jonkinlainen kutsumanimikin paikalle) ja ymmärrettävä Finvox saivat seuraansa käsittämättömän Sinevoxin ja veikeän Finfoxin!

FINNVOX :: 12. 12. 2003

Paluu b-studiolle! Antti oli käynyt aiemmin mun luona jousisovitushulabaloossa, ja marssin Finkkarille yhdessä tekemämme harakanvarpaiset jousiarrit kainalossa. Anssi ehdotti vielä paria muutosta, tietenkin sen jälkeen kun olin jo käynyt kopioimassa nuotit. Mutta jonkinlaiset syhryiset korjaukset sisältävät laput jousikvartettimme sai eteensä. Kokoonpano oli Maija Linkola + Ilona Vuorenoja (viuiu), Janne Ahvenainen (altto) ja Jussi Vähälä (sello), joista Maijan kanssa olemme tehneet töitä usein aikaisemminkin, mutta muista tuttuja oli vain Jussi ed. levyn sessioista.

Ensimmäisenä soitatettiin Tiistain arri, sellaista Michael Nyman -henkistä staattista tikutusta ja lopun sointukierroissa romanttisempaa ja jouluisempaa mattoa. Sitten vaan kaikki tuplattiin paksumman efektin aikaansaamiseksi. Tämä oli näistä biiseistä se, johon jouset parhaiten sopivat. Sitten avattiin pari epäselvempää tapausta: Kun kuolen ja Nimikirjaimet.

Anssi muistaakseni alunperin ehdotti jousia Kun kuolen -kappaleeseen. mikä tuntui omituiselta kun se nyt on sellainen linjakas grungereippailu, jonka pitäisi mukamas kantaa kitaroiden varassa. Kirjoitettiin kuitenkin muutama rivi tähänkin, ja yllättäin tekstin ja melodian kirkasotsaiseen dramaattisuuteen sopikin aika hienosti tällainen ylevä äänimaailma, ja varsinkin epävireisesti liu'utetut kissantappoglissandot toi hienoa epätoivon vimmaa c-osaan. Onhan se hienoa kun neljä koulutettua klassista muusikkoa palkataan seuraamaan orjallisesti täysin väärin soitettua kitarasooloa!

Nimikirjaimet on, kuten ylempänä luki, Antin ja mun suosikkikiistakapula. Mä haluaisin tyhjän tilan kammoani täyttää sen vaikka merinorsun paritteluäänillä, Antti taas on jotenkin päättänyt että se on täydellinen kuin Äiti Teresa juuri sellaisena kuin nyt. Toisaalta Antti innostuu helposti, ja kun peruskama, eli varmaan 200 tahtia pitkää deetä ja kiltit laskevat linjat oli tuplattu, oli Antti helppo houkutella lisäarraamiseen. Mikä tapahtui suunnilleen niin että soitin pianolla uutterille viikareillemme suunnilleen, minkälaista pseudo-philipglass-tekstuuria halusin, ja ilman varsinaisia nuotteja joka soittajalle lopulta löydettiin oma linja. Ja siinä kaikki, ei muuta kuin taksikuitit ja verokortit talteen, suurkiitos ja näkemiin!

Anssi olikin jo lähtenyt Tammisaareen, mutta Antti ehti soittaa vielä Hammondilla Kun kuoleniin asianmukaiset hammondraidat. Aikalailla samoilla saranoilla Antti sitten häippäsi ja Terhi tuli kuuntelemaan päivän saaliita. Paitsi että sen piti sitten juosta etiäpäin, ja jäin Hemmin Riston kanssa äänittelemään Meille vai teille -työnimellä kulkevaan biisiin hammondia - ennenkuin studioon saapui Verneri Pohjola.

Risto lähti ansaittuun viikonlopunviettoon, Verneri tuli paikalle ihan oravannahkakauppana kun lämäsin kasaa niiden Silvion tulevan ep:n kannet. Talvipuutarhaan-kappaleessa oli Eric Matthews -henkisen trumpettimelodian kokoinen aukko, eli ei muuta kuin nuotit eteen ja linjat narulle. Kun alun, kertsien ja lopun teemat oli saatu kasetille, teimme vielä Vernerin improvisointien pohjalta eräänlaiseen bridgeen eräänlaisen nousevan linjan. You will weep tears of joy! On tämä niin koskettavaa ja herkkää!

Sitten jäinkin studioon yyypöööyksin, mikä oli jotenkin tavallaan masentavaa, kun ed.iltaisten BMG-pikkujoulujen paino tuntui vielä takaraivossa, mutta myös vapauttavaa, koska aina on jotain ideoita, jotka on luultavasti sen verran paskoja, ettei niillä viitsi vaivata muita. Sain esmes rauhassa testata Kurzweililla sellaista ambient-huurua Helsinkiin-kappaleen hiirenhiljaisen osan taustalle, ja ikäänkuin salaa Antilta testailla pianoa Nimikirjaimiin. Olisin halunnut väärinpäin käännetyn Philip Glass -pianoraidan loppuosaan, mutta katsos: biisihän kiihtyy koko ajan, joten väärinpäin käännettynä piano vain hidastuisi loppua kohden. Mutta hyvä siitä tuli, vaikka äänitysmetodi olikin sellaista juoksemista tarkkaamon ja äänittämön väliä. Viikon päästä sitten lisää!

JOHTOÄÄNEEN, MIKSAAMAAN SÄÄLITTÄVÄÄ SYKSYÄ!