|
HELSINKI/HITSVILLE & FINNVOX B:: 28. 10. 2005 Perjantai on toivoa täynnä! Aamupäivä käytettiin kaikenlaiseen pieneen nikkaroimiseen, triangelin ja tamburiinin soitteluun, kunnes Paapu (Kokkonen, Terhin sisko, aiemmin tehnyt mm. Nimikirjaimet-biisin taustalaulut) saapui paikalle. Tehtävänä oli laulaa Moni laulu kertoi rakkaudesta -kappaleen c-osien kysymys/vastaus-kaanonia, joka jo flyygelitorvella ja trumpetillakin oli vedetty. Tämän lisäksi kehiteltiin stemma kertosäkeisiin. Kössin ja Paapun lähdettyä jäin muutamaksi tunniksi itse nysväämään jotain editointihommia. Sitten laitoin studion säppiin ja lähdin kahden talon päähän Finnvoxille, josta oli varattu B-studio illaksi flyygeliraitojen äänittämistä varten. Dokumenttiryhmä oli itseasiassa ehtinyt paikalle ensimmäisenä, ja minäkin ehdin rauhassa laittaa kovalevyt ja biisit valmiiksi äänittäjä Arto Tuunelan kanssa ennenkuin Kerkko ja Kössi saapuivat paikalle. Kerkon oli määrä soittaa omaan jäljittelemättömään tyyliinsä Hölmön rakkauden pianoraita. Alussa piti vähän hakea sitä stailia, ohjastaa vuokramuusikkoamme Liberacesta E-Street Bandin suuntaan, mutta aikamme biisiä tahkottuamme löysimme oikeat korut ja aksentit oikeisiin kohtiin. Ja kyllä kuulosti perkeleellisen hienolta - ja tämä oli muuten Keken ensimmäinen ns. studiomuusikon keikka. Moni laulu kertoi rakkaudesta oli toinen biisi, johon ehdottomasti tarvittiin suurpianoa, mutta sitä oli hieman hankalampi ruveta opettamaan, ja toisaalta se oli temponsa puolesta puolet helpompi soittaa, joten soitin sitten itse Kössin ja Keken toimiessa tuottajana. Ja sitten vielä Rannalta toiselle, josta on hyvää vauhtia kasvamassa uusi suosikkikappaleeni. Tämän jälkeen musikantit lähtivät Töölöläiseen ravintolaan puhumaan musiikista. :: 29. 10. 2005 Lauantaikin on toivoa täynnä, vaikkakin päässä kivisti hieman eilisillan musiikit. Tänään Terhi otti laulettavakseen eeppisen stadion-taiderockpläjäyksen Rannalta toiselle. Liveversiosta poikkeavan rakenteensa vuoksi biisin vaatima 3. säkeistö oli kirjoitettu vasta pari päivää aikaisemmin, mutta osoittautui kokonaisuuteen mainiosti istuvaksi, samoin kuin kesken jätetystä "Kuopion linnut"-kappaleesta pöllityt c-osan mantrat - joissa Terhi nerokkaasti rimmaa sanan "meteli" sanaan "etelään"! Lauluista tuli aivan valloittavan hienot, vaikka loppyvenyttelyn melodiat keksittiin vasta siinä hötäkässä. Sitten perattiin aikaisemmin lauletun Ota minusta puolet -kappaleen lauluotot ja lähdettiin kaupunkiin. :: 30. 10. 2005 Sunnuntaina Terhi lauloi yhden, ei niin definitiivisen version Ylpeä sydän -kappaleesta ja minä jäin soittelemaan tamburiineja ja kiekumaan enemmänkin demohenkisiä kuin lopullisia taustalauluja. Lopulta tein demomiksauksia myöhään yöhön, kunnes Anssi tuli hakemaan pois ja sulkemaan studion. Tämän piti olla se viimoinen studiopäivä, mutta totuus on että kaikkea pientä ja laulupuolella isompaakin on vielä tekemättä. Hölmö rakkaus päätettiin jättää vielä laulamatta koska sanojen lopullisesta versiosta ei ollut vielä yhtä definitiivistä mielipidettä... kiire tulee, kuinkas muutenkaan, mutta onneksi kaikilla on ProToolsit himassa, joten hiominen ja luova prosessi jatkuu kotistudioissa ja meileissä.
|
|
|