PORVOO/KARILLO :: 25.- 27. 7. 2005

Viime kerrasta tapahtunutta: Terhi lähti automatkalle Lofooteille ottamaan aurinkoa, Joel Missoulaan kuuntelemaan bluegrassia ja Kössi Siperiaan tsekkaamaan ugrilaisten ja komilaisten folk-kuorojen skene - tämä oli myös se kolmikko joka pummasi Jukka Puurulalta kyydin SMG:n "kotistudiolle" Porvoon maaseudun maisemiin. Eli kaiken järjen mukaan jotain tosi multietnistä voisi kuvitella narulle tarttuvan. Tarkoitus oli laulaa paljon ja soittaa vähän skeboja. Samaan kyytiin ahtoi myös dokkarikuvausryhmän Arto, joka halusi tallentaa musiikkiodysseiamme tämänkin puolen.

Koska Antti ja Anssi eivät tälle reissulle ehtineet, levitin Kösbän kanssa kaikki omat ja talon vahvistimet kaareen ja aloimme testailla. Jukka ja Asa (studion toinen tekniikkaguru) vetelivät piuhat ja mikit niin, että kolmipäinen musiikkikotkamme selviäisi omine nokkineen ja kynsineen kolme päivää, aina keskiviikkoiltaan asti.

Viime kerrasta myös tapahtunutta: Elämää ja Kuolemaa Suurempi Taidevalssi on vihdoin saanut työnimen "Moni laulu kertoi rakkaudesta". Samoin yksi minimalistinen kantrikappale tuli esitellyksi säv.san.palaverissa - sen nimi on "Etten säikytä kaloja". Ytimekästä. Sitten on taas yksi semmoinen kansanlaulunomainen hymni mille ei ole vielä mitään sanoja ja rakennetta. Mutta asiaan:

Ekaksi terppa lauloi Valmiin, joka nousi akkarikeikoilla ilta toisensa jälkeen instant-suosikiksi. Aluksi tempo tuntui liian nopealta ja luurikuuntelu kamalalta, elämä pilalla ja puurossa liian vähän suolaa, mutta sitten yhteinen hytke ja syke kappaleen ja tepsdorfin välille alkoi syntyä. Lauluraita toisensa jälkeen täyttyi Terhin rallatuksista, ja illalla perfektionisti perkasi sieltä parhaat palat. Sitten Kössi ja minä tehtiin parit synamatot biisiin - sellaiset jotka lipsauttaa biisin perus-pienimuotoisesta kantrista sinne Chris Isaakin, Bruce Springsteenin I'm On Firen ja Billy Idolin Sweet Sixteenin suuntaan - "Rahakantri" lienee oikea termi.

Tämän jälkeen loppuhokemien stemmoja kokeili ensin minä - huonolla menestyksellä - sitten Kössi - paljon paremmalla. Eikä siinä sitten muuta kuin yöpuulle yläkerran pirttikeittiöön.

Seuraavana aamuna käväisin jopa lenkillä Kössin lämmittäessä saunan, joten ihan hirveellä kiireellä ei stressaamista aloitettu. Dokumenttiryhmä (eli Sampsa ja Arto) saapui jossain välissä kun oltiin aloiteltu Vierailla kallioilla soololaulut. Loppumetreille päästessämme lallattelusta oli jo hieman kadonnut ilo kun ääni oli tummumassa, joten käskimme Terhin kaikin mokomin pitää turpansa kiinni tältä päivältä. Aloimme Kössin kanssa niinsanotusti sekoilemaan, eli sämpläsimme Kurzista tässäkin biisissä käytetyn "SMG-klassikko-pianosoundin" Kössin sämpleriin, jossa se sitten käänteli ja muokkasi siitä sellaisen ambient-padin, jolla sitten soittelin koko biisin täyteen. Sitten sain soitella vähän marakasseja - tahdin verran, luupin aineksiksi. Sitten siirtelimme näitä elementtejä pitkin protoolsin näyttöä ja silvoimme Anssin bassoraitaa, kunnes olimme tyytyväisiä. Tätä sanotaan kovalevyrockiksi (ks. Kent, Garbage, 90-luku).

Lopputulosta kuunnellessa Terhi hyräili mukana - ja kun huomautin että nythän se ääni taas luistaa vaikka oli äsken niin finaalissa, terhi viipelsi takaisin laulumikin ääreen ja loput kertsit vedettiin lähes hurmioottisella tatsilla. Sitten siirryttiin ahnaasti näiden päivien oleellisimpaan vetäisyyn, eli Ilman sinua olen lyijyä -kappaleen sooloihin. Ko. biisi sopii jotenkin Terhin äänelle, tulkintatavalle ja äänialalle niin hyvin, että melkein ekasta otosta lähtien kössi ja minä oltiin ihan sanattomia tarkkaamon puolella. Jälleen käytettiin hyväksi havaittua tekniikkaa antaa Tepan laulaa niin kauan kuin ikinä haluaa, ja sitten vain kuunnella ja tuomaroida eri ottojen parhaita puolia.

Hetken mielijohteesta, ja kun aikaa näytti olevan, päätimme kokeilla minimalistiseksi aiotun Etten säikytä kaloja -kappaleen naruttamista. Kappale käytiin kerran pihan penkillä akkarin kanssa lävitse rakenteensa puolesta ja pantiin akkarimikit pystyyn. Soitin Anssin mukavalla Martinilla kaksi ottoa, josta jälkimmäisestä käytettiin ainoastaan koherentimmin vedetty intro. Pikapikaa Terhi jollottamaan pari ottoa ja se oli siinä.

Lauluja tutkittaessa pihaan karautti porvoolaistunut Sara Vilander (ex-Minerva, R.I.P., uusi bändi tulossa) jonka kutsuin näyttämään tuliterää poikavauvaansa ja vaihtamaan kuulumisia. Tytskien jäädessä yläkertaan kutittelemaan pikku Mion varpaita minä ja Kössi koristelimme Kaloja. Soitin impressionistista vedenalaista pianoa loppupuolelle - ja kas, piano oli niin helvetinmoisessa honkytonk-vireessä, että siihen oli lisättävä vitusti delaytä ja huojuvaa chorusta, ja sitten siitä tulikin jo aivan nerokas Eno-henkinen ambient-treatment. Kössi puolestaan latasi sämpleristään jonkun etäisesti huuliharppua tai polkuharmonia muistuttavan soundin ja soitti soolon kappaleen siihen kohtaan mihin jotain soolontapaista oli ajateltukin. Pian päätimme, että Saran tulee ehdottomasti yrittää stemmoja Kaloihin, ja niin sitten tehtiinkin. Vähän hataraa solffailua ja Sara availi kuukausien äitiyslomalla ollutta ääntään ja homma saatiin kasetille.

Saran kaasuttaessa mäeltä ja illan pimettyä muistimme että Terhi ja Joel tässä taannoin lupasivat tekevänsä Juhlaviikoille radiomainosspotin. Öööö... no, Terhillä oli jotkut kohtuullisen itseparodiset melankoliasanat läppärissään ja ajatuksena oli alunperinkin aikalailla improvisoida koko biisi, joten ei muuta kuin mikit kitaravahvistimiin ja mulle mölinämikki. Eli laitoin Terhin läppärin siihen mikin viereen ja improvisoiden lauloin ja soitin smg-parodiasävellyksen, jonka sitten Terhi opetteli minkä putoilemiseltaan pystyi. Siinä laulettiin Terhille tyypilliseen tapaan ikkunalla olevista viimevuotisista omenista ja sitten ylistetään Juhlaviikkoja ("- Ja kas, huomaan:/Helsinki on mieletön kesäkaupunki/Oi ihmiset riemuitkaa/Taide menee kapakkaan/Ihmiset!/Tämä on sikaihanaa!"). Sen voi varmaan sitten ladata jostain juhlaviikkojen kotisivuiltakin kun aika tulee. Mahtava tuli.

Keziviikko ja päivä uuz! Terhi lauloi stemmat Vieraisiin Kallioihin, sitten stemmoiteltiin Lyijykynä. Sekä minä että Kössi laulettiin lopun kertseihin stemmat tarkoituksena muodostaa tiivis persoonaton taustalaulupaketti. Sitten Kössi ja tepsu päätti että koskettavimmillaan loppu oli pelkästään minun määkymiselläni varustettuna. Vastustelin kovasti mutta salaa sydämessäni olin kovin otettu. Sitten Kössi ja minä ruvettiin soittelemaan Hölmöön rakkauteen kitaroita. Sen sovitus on ollut aika hakusessa... viimeisimmät pohjat kuullosti, tai yritti kuullostaa, Neil Youngilta, vähän ärsyttävin tuloksin. Mutta sitten me pikku nerot keksimme laventaa äänivallia pianolla, tai demosin sitä nyt ainakin Kössin sämpleripianolla, ja nyt biisi lopulta löysi oikean muotonsa: senhän piti kaiken tämän ajan kuullostaa Ben Foldsilta ja E Street Bandiltä! Kössi soitti vielä hieman iisiä hamukkaa muistuttavan pädin sitomaan kaikkea melskettä, sekä yhden unpluggedkiertueemme henkisen akkariraidan.

Sitten vaan demomiksauksia kaupunkiin vietäviksi ja Hezaan! Ensi viikolla soitellaan sitten taas pohjia.