|
|
|
2004: |
|
TURKU :: KLUBI :: 10.04.2004 Kaksi akustista muutaman biisin settiä oltiin tehty tänä vuonna, toinen omissa levyjulkkareissa, toinen Nöjesguidenin bileissä, mutta niitä ei nyt lasketa kun lähdettiin raskaamman raudan kanssa liikkeelle. Treenejä oli pidetty neljät, mukaanlukien Tavastian vedetyt monitoriharjoitukset, joten kaikki oli suunnilleen selvää mutta mikään ei itsestään. Kiertuehenkilökuntaan kuului perusnelikkomme lisäksi Kössi, Nykänen (miksaus), Ruokolahden leijona Kake (monitorit) ja Syke (kuski), sekä Turkuun huviajelulle lähtenyt Elena. Matkalla katsottiin alkupaloiksi jälleen kerran Scary Movie 2 (jonka alun Antti haluaa ehdottomasti aina nähdä uudestaan), sitten erinomainen Adam Sandler -komedia Mr. Deeds, jonka jälkeen lumouduttiin Parappa the Rapper kakkoseen aivan totaalisesti. Kössi, Antti ja minä pelasimme pian kuin ninjat koko bussin takaosan raikuessa "Cook the Patties! Cut the Lettuce!"-huudoista. Tämän pelin tekijät ovat olleet eniten kamoissa, oli nimittäin sen verran psykedeelinen juoni ja visuaalinen ilme. Tutustukaa avoimin mielin! Klubi on siis entinen Säätämö, hieno paikka soittaa, mutta tänä lankalauantaina kaikki tuntui luisuvan päin vittua alusta saakka. Oma kevätflunssani oli saavuttanut lakipisteensä, Terhillä oli kurkku kipeä, taustanauhakanavilla kummitteli, sain omasta Marshallistani vain kamalia ja helvetin lujia soundeja (omaa taliaivoisuuttani, en jaksa enkä kehtaa selittää), Kotiteollisuus samana iltana Karibiassa jne. Iltamat meni kuitenkin ihan välttävästi näihin Jeesuksen kärsimysnäytelmiin verrattaviin ongelmiin nähden. Setti oli ylipitkä ja dramaturgialtaan outo, mutta niin sen vielä tässä vaiheessa pakostikin on oltava. Elena väitti keikan jälkeen että kuulosti tooosi hyvältä, mutta perusnegatiivinen Nykänen ei tainnut olla ihan samaa mieltä. Encoreita kuitenkin jaksettiin taputtaa kahteen kertaan (ja senkin jälkeen! Te hölmöläiset!) joten ei kai se nyt ihan vastenmielistäkään ollut. Plussaa oli tietenkin Terhin debytoiminen huuliharpistina 100 km Ouluun -länkkäriosassa, miinusta oma spedeilyni dylanmaisen huuliharppuständin kanssa Juoksevassa miehessä. Sittei muuta kun Dynamoon tapaamaan vanhoja Turun tuttavuuksia ja tutustumaan uusiin. ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– SEINÄJOKI :: BOTTON :: 11.04.2004 Auts! Aamiainen nautittiin rapeassa darrassa valoisan lasikattoisessa, kasvihuoneenomaisessa aamiaissalongissa. Se oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kamat kasaan ja kohti Seinäjokea, tuota Suomen kaupunkia! Matkalla taottiin Parappa the Rapper 2 läpi tiukkojen gruuvien jytkeessä. jostain Energyrundilta bussiin oli jäänyt parit Reebokin valkoset hikipannat ja rannekkeet, jotka Syke testamenttasi mulle ja Antille, ja jotka päällä me näytettiin ihan Royal Familyn kadonneilta serkuilta. Kyllä kelpasi sylkeä riimejä.
Bottonhan nyt on ihan suolesta mestana, mutta minkäs teet kun Rautiaisen Timpe oli torpannut kansanvalistusorkesterinsa Du:niin täksi illaksi. Roudauksen sijaan mentiin saunaan ja ne katto lätkää ketä kiinnosti. Soundcheckissä kaikki Turussa esiintyneet ongelmat katosivat kuin kakka pöntöstä, joten ehkä se oli ihan oikein että Tepsi tällä kertaa hävisi. Teillä Pohjanmaallahan on keikkajärjestäjillä Suomen paskin meininki sinänsä, että ne repii raiderin ennenkuin mistään sovitaan. En tiedä millä etuoikeudella ja logiikalla. Sellainen kiero "meillähän ei artisti juo" -ajattelu siinä varmaan on takana. No eipä juo. Illan keikka oli tokaksi keikaksi - ja tähän mestaan - melkein pelottavan kohdillaan. Setti oli järjestykseltään täyttä timanttia ja soitimme kuin enkelit tulessa. Jep kyllä kai, mutta meininki oli jo paljon parempi. Ekat ylimääräiset loppu MKP:hen jotenkin niin totaalisen hienosti, että Antti vinkkasi DJ:lle, että nyt ei voi enää harkita lavalle paluuta... Paitsi vartin päästä hotellihuoneesta hissillä takaisin roudaamaan ja tiskille. Aamulla kaikilla oli parempi olo kuin koskaan ennen koko elämänsä aikana. Onneksi hotelliaamiaiseen tässä hotellissa kuuluu jo legendaarinen seinäjokelainen omaperäinen perinneherkku "kropsut" - jota me muussa Suomessa syömme jännittävällä "pannukakku"-nimellä! Haloo! Ei yhtäkkiä voi päättää että vaikkapa lihapullat on yhtäkkiä jotain "kräpsyjä" ja oululainen paikallisherkku! Idarit! Matka Helsinkiin torkuttiin ensin keskinkertaisen mutta näyttävän "Kaksi tornia"-eepoksen parissa, jonka jälkeen kärsittiin täysin loputon ja aivan saaaaaaaaaaaaaaaaaaaaatanan huono ja raivostuttava Harry Potter ja Salaisuuksien Persereikä. Joka ei loppunut pikakelaamallaan, ja joka oli vielä huonompi kuin Austin Powers - Kultamuna, ja joka vitutti niin monessa suhteessa, monella tavalla ja älyä ja tunteita loukaten. Voi helvetti! Onneksi mä en oo lukenut niitä kirjoja! Onneksi mä en oo nähnyt niitä muita leffoja! Ootteko te kaikki Potter-fanit käynyt jossain hypnoosihoidossa että te pystytte sietämään sitä paskaa? Mun täytyy muuttaa johonkin maahan jossa puhutaan kieltä, jolle Harry Pottereita ei ole käännetty. Antti huusi suoraa tuskaista huutoa moneen kertaan kun se laahaava lefaa vitutti niin paljon. Vitutti kuin apassia, jonka biisonit on tapettu, toteemipaalu ja tiipii kaadettu, vaimot ja lapset viety ja maat myyty pullollisella valkoisen miehen tulilientä, josta sokeutuu. Ensi viikkoon! ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– Nämä biisit about, vaan ei järkkä: 1. 100 km Ouluun 2. Tällaisena kesäyönä 3. Onnellinen nainen 4. Huomisen sää 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Kaikkeen kyllästyy 7. Nimikirjaimet 8. Talvipuutarhaan 9. Kun kuolen 10. Säälittävä syksy 11. Helsinkiin 12. Vastusta mua 13. Letitä tukkani 14. Kun tuuli oli viilee ...e. Elena e. Minne katosi päivät
|
|
PORI :: BAR KINO :: 15.04.2004 Torstai ja nuorten rokkareiden sydämet on toivoa täynnä. Porin Bar Kinossa käytiin nimittäin 2002 syksyllä viimeksi, ja silloin meininki oli mitä toimivin. Nyt sitä kyllä hillitsi DVD:ltä katsottu National Security -niminen Martin Lawrence -"hulluttelu", joka sai kaikki aika pahalle tuulelle. Phone Booth upposi minuun jo toisen kerran, mutta noi muut ei sitten jotenkin hirveästi välittänyt siitä. Perille päästyämme vaan kamat pystyyn - tänään sai vihdoin ensiripustuksensa uusi entistä pöljempi SMG-lakana, jonka mallin Terhi aikanaan piirsi vessapaperin palalle. Vähän niinkuin 100 km Ouluun -video, se herättää sellasen mitä vittua -reaktion. Eli synkassa viimeaikaisten tekemisiemme kanssa. Ruokailu hoidettiin VPK:n raflassa ja saatanan hyvää olikin. Iltamissa ei nyt edelliseen kertaan nähden hirveää ryysistä ollut, liekö syynä ollut arki-ilta, lipun hinta vai bändin eittämätön paskuus, mutta show vedettiin hyvillä mielillä ja meiningeillä läpi. Ja koskapa luukku oli neljään saakka auki, ei seurueemme siirtynyt lavalta baaritiskiä kauemmas Poriin ja porilaisiin tutustumaan. Tosin Terhi häippäsi tulevia iltoja silmällä pitäen. ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– VAASA :: ROYAL NIGHT :: 16.04.2004 Aamiaista söivät ketkä söivät kuka milloinkin, jonka jälkeen lusikoimme itsemme keikkapaikalle roudaamaan kamat kyytiin. Matkaa joudutti Skorpionikuningas, josta kyllä nukuin suuren osan. Alku oli huvittava camp-hengessä, ja tarttuipa rundille käyttöön oma tervehdyksensäkin: Kätellään riuskasti käsivartta myöten toisen sanoessa "Live free!" johon toinen vastaa "Die well!" - superkätevää ja koskettavaa! Kokeilkaa hyvässä seurassa. Rambo kakkonen nyt on katsottu aikaisemminkin - mitä siitä voi enää sanoa? Klassikko! Ja tämä ihmiseltä joka skidinä piti Ramboja väsyttävinä ja vastenmielisinä tekeleinä. Mutta kollektiivisena kokemuksena, kun kaikkia hienouksia voi kommentoida ja ihastella ääneen, tämä on ihan vastustamaton pakkaus: "Paikkaa, jota sinä kutsut helvetiksi hän kutsuu kodikseen!" - vaikuttavaa! Keikkapaikka oli hotellin yökerho, Radisson SASsin, johon myös majoituimme. Hotelli oli selvästi normaalia päheempi, oli 10 kerroksen maisemahissi ja uima-allas yhdennessätoista, josta avautui koko kaupungin näkymät ilta-auringossa. Ylimitoitetun avarassa Respassa ei myöskään tarvinnut täyttää niitä check-in -kuponkeja, mikä sai asiat luistamaan jotenkin japanilaisella sulavuudella, ikäänkuin kaikki olisivat jo naamalta tunnettuja, arvossapidettyjä kanta-asiakkaita. Yökerho nyt oli sitä samaa shittiä kuin ympäri maata ja sen "lava" noin 35 senttiä tanssilattiaa korkeammalla. Oh well. Ennen soundcheckiä kävin Kössin kanssa ratsaamassa HS Centerin haute couture -liikkeet: Seppälästä tarttui mukaan parit puhtaat paidat, Anttilasta kipaisin ostamassa "hengittävät mesisukat", jotta voisin sovittaa ja ostaa Kössin kanssa samanlaiset feikkiconverset. Nyt Antti ja Terhi katsovat meitä halveksuen koska niillä on aidot. Eikä nämä meidän kyllä hengitä tippaakaan. Checkin jälkeen mentiin toiveikkaana raflan puolella henkilökuntaruokalipukkeittemme kanssa, mutta valjua kanapastaa joutuikin yllättäen odottamaan puolitoista tuntia! Sinä aikana keksittiinkin sitten monta seurapeliä, variaatioita perinteisestä bändipelistä, jossa keksitään aina edellisen bändin/artistin viimeisellä kirjaimella alkava bändi/artisti: Anssi voitti karkki tietämyksen aloittamalla karkkimerkeistä käytävän kisan Maraboulla. Sitten vaan kaikki miettivät omat 15 sekuntiaan uulla alkavaa mässyä, mutta ainoa mikä tuli mieleen oli ufokarkit, eikä sitäkään kukaan muistanut nähneensä minkään pussin kylkeen painettuna. Muita skabauksen aiheita oli "tyhmät tyypit joko julkisuudesta tai lähipiiristä", "autonmerkit", "soitin/väline-valmistajat" ja "hauskat sanat". Illan keikka oli taas yleisömäärältään hivenen-antiklimaattinen-joskaan-ei-toivoton - ja taas oli Niskalaukausta sun muuta samana iltana kaupungissa. Tämä nyt on tällainen kevät kun hirveä liuta bändejä kiertää Suomea. Mutta keikka oli oikeastaan aika hyvä, on sitä paskempiakin todellakin vedetty, ja yleisöpalaute keikan aikana ja jälkeen oli liikuttavaa, joten suurkiitos siitä! Aikamme hieman spedessä yökerhotunnelmassa palloiltuamme suuntasimme Kössin ja yhden Vaasan tuttumme kanssa vielä siihen yhteen baariin, joka oman mainoslauseensa mukaan on "grazy bar", mutta jonka nimeä en nyt muista (Hullu Pullo! toim. huom. 26.04). Pankkikortit katosi ja oli niin hauskaa, että ihme etten saanut turpaan.
HELSINKI :: TAVASTIA :: 17.04.2004 Helsinkiin lähtiessä ruvettiin katsomaan Chicagoa, joka osoittautui ylivoimaiseksi urakaksi 20 minuutin jälkeen. Sitten katsottiin The Ring, joka onnistui säikyttämään ja ahdistamaan näinkin epäintensiivisessä katseluympäristössä. Lopuksi elokuvafestarimme huipentui Cannonball Run 3 -nimiseen John Candy -pläjäykseen, joka oli tavallaan sanoinkuvaamattoman mielenkiinnoton, täysin epäjäntevä ja kelvoton, mutta jossa oli kaksi aseistariisuvaa ja ilmiömäisen nerokasta sivuhenkilöä: joku ihme svengaava arabi ja sitten tämän American Pien faijan näyttelijän taituroima törppöhahmo. Sitten Tavan viereen Dragon Springiin syömään ja odottelemaan nitrodiskojen loppumista (siellä järjestetään usein viikonloppuisin vanhustentansseja, joita on syytä kunnioittaa poissaolollaan, ettei roudaile mummoja kumoon). läänintaiteilija Pessi Levanto tuli soundcheckiin treenailemaan omaa osuuttaan illan show'ssa, kuin myös kolmihenkiseksi kutistunut Gospel of Elena -kuoro. Nopeasti kävi ilmi, että ihan tarpeeksihan niistä lähtee ääntä ja svengiä. Korvamonitoroinnin kuivakkaan erämaahan tuomitulle oli myös mukavaa että lava oli extrojen takia täynnä kunnon möykkää, metakkaa ja huminaa. Saliäänestä vastaava Nykänen ei ekstramonitoreista välttämättä perustanut, mutta lavalla oli poikkeuksellisen hieno fiilis.
Talvipuutarhaan osoittautui mielestämme tähän tilanteen loistavaksi aloitusbiisiksi, ja setissä oli kaikki muutenkin aika vitun kohdillaan. Usein Tavastiaan assosioimani Helsingin-tauti, eli sellainen tietty jäykkyys ja coolius jostain syystä puuttui kokonaan. Pessin lavan peränurkasta lasauttamat urut ja pianot laajensivat soundia hienommin kuin olimme uskaltaneet edes toivoa, ja setin vikaksi pihdattu Elena ekstrakuoroineen oli meille multakurkuille jo ilmaista kyytiä! Nimikirjaimissa Terhin sisko Paapu kävi laulamassa stemmat, ja niiden toisiinsa nauliintuneessa esityksessä oli jotain superkoskettavaa. Antti spiikkasikin kuin tulessa! Oli hyvin vaikeaa hyväksyä keikan loppuvankin joskus. Paras Tavan keikka meille ehdottomasti, ja skabaa oikeastaan kaikkien meidän mielissä toistaiseksi parhaan SMG keikan tittelistä yleensäkin. Miten tähän vastaa Rollo, Oulu ja Jyväskylä? Kiitos täydelle salille ja mahtaville artistivieraillemme! We love you all!
|
|
OULU :: 45-SPECIAL :: 22.04.2004 Oulua kohti lähdettiin pirtsakasti kello kahdeksan aamulla. Tällä pätkällä oli varma että jokikinen DVD-pläjäys tulee tarpeeseen, joten bussiin tuotiin kaikki mahdolliset frendeiltä lainatut leffat. Ekana pesään ujutettiin... Enpäs muistakaan, enkä tokaa enkä kolmatta leffaa. Joku niistä oli varmasti Proof of Life - Todistettavasti elossa, jossa Russell Crowe esittää kidnappauksiin erikoistunutta entistä SAS-sotilasta ja heittää ihan saatanan hyvää kommandoläppää. Ai niin: ja siinä vaiheessa kun oli 100 kilsaa Ouluun, ei todellakaan järjestetty mitään yhteislaulutilaisuutta, itse asiassa harva jaksoi enää puhua ja useampikin nukkui. Itse heräsin kun oli pikemminkin 100 metriä Ouluun. Nelivetosessa kamat pystyyn ja tsekki läpi, Hesestä parit salsacombot messiin ja Cumulukseen mussuttamaan (ikävä kyllä emme olleet tällä kertaa torin laidan Radissonissa, joka on yksi Suomen pohjoiskalotin cooleimpia hotellirakennuksia). Keikkaa ennen jääneellä vapaa-ajalla käytiin saunassa Kössin ja Antin kanssa ja palasimme vastakohtien ikuisuuskysymyksiin: Jos sinappi on ketsupin vastakohta, mikä on ihan itsestään selvää, niin pippuri on tietenkin suolan vastakohta - mutta mitäs me sitten tehdään sokerilla? Jos suola on varattu, onko sokerin vastakohta sitten joku Hermesetas? Olemme aikaisemminkin joutuneet tunnustamaan, että joillain asioilla on useita vastakohtia, mutta - Antin sanoin - se on kuvottavaa. Enemmän aikaa pohdimme kuitenkin vähän vaikeammin hahmottuvia aiheita, kuten esimerkiksi pannuhuoneen vastakohtaa. Toistaiseksi olemme sitä mieltä, että se saattaisi olla ullakko, sellainen kerrostalon puurakenteinen kanaverkkokomeroineen ja pyykkinaruineen, tai sähköpääkeskus. Joka tapauksessa ideatasollahan pannuhuoneen vastakohta on oltava olemassa (muutenhan pannuhuoneenkin olemassaolo olisi kiistanalaista tai mahdotonta), mutta ehkä nykyarkkitehtuurissa ja asumismuodossamme sen toteuttamiselle käytännön tasolla ei ole vielä tullut tarvetta. James Brownin vastakohta on Celine Dion. Anyway Hemingway, keikka alkoi taas aika myöhään (se ei ole ikinä hirveästi meistä kiinni, voimme hilata sitä aina hieman johonkin suuntaan, mutta talon ja kaupungin tavathan sen aina loppupeleissä ratkaisee) ja raivohauskaa oli, niinkuin villissä pohjolassa aina. Vähän omahyväisesti voisi sanoa, että nyt me aletaan olla aika jedikunnossa. Thank you Uleåborg! Keikan jälkeen kaadettiinkin taas alakerrassa ihan kunnolla. Kiitos kaikille ja hyvää yötä. ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– ROVANIEMI :: TIVOLI :: 23.04.2004 Aamusella Nykänen, Antti, Kössi ja minä käytiin herkullisilla ja höyryävillä pizzoilla Oulun gourmet-osaamisen ytimessä eli Kotipizzassa. Puoliltapäivin Syke starttasi bussin kohti vielä villimpää ja pohjoisempaa villiä pohjolaa. Ekaksi ryysättiin kamat Scandiciin ja sitten kurvattiin keikkapaikalle. Tivoli - tuo Lapin Tavastia - otti meidät vastaan kylmässä ja kirkkaassa muka-kevätsäässä. Roudaus sujui tällä kertaa kuin VPK:n ämpäreillä suoritetussa palonsammutusoperaatiossa, eli eräänlaisessa jonomuodostelmassa, jossa tavarat liikkuvat mutta ukkelit pysyvät paikoillaan. Tämän jälkeen mentiin Comicoon syömään. Jäbien burgerit burritot olivat kuulemma ensiluokkaisia, Kössin ja mun Blackened Cajun Fishit suorastaan häikäiseviä, ainoa joka vähän valitti oli Terhi, jonka salaatin raakabataattibiitit eivät ilmeisesti tehneet parasta mahdollista vaikutusta. No, ken pupuruokaa tilaa, se pupuruokaan tyytyköön. Safkalta Jopi ja Köpi ("Pitkät Tyhmät Laihat Jätkät") kävi Tiimarissa ostoksilla, nimittäin Sykellä oli synttärit ja halusimme tehdä niistä ikimuistoiset. Mukaan tarttui täydellinen Party Set -pakkaus: oli vappupillit, värikäs hymynaama-pöytäliina, tötteröhatut, värikkäät paperikupit ja -lautaset, sekä tietty paljon serpentiiniä. Tivolin bäkkärillä ennen keikkaa Antti harhautti Syken "tupakalle", jossa välissä me koristelimme paikan juhlavaksi. Sitten töristeltiin niitä pillejä ja laulettiin syntymäpäivälaulut. Varsinaisena lahjana toimi imukupilla varastettu muistilapunpidike, jonka Syke voi laittaa tuulilasiin ja ripustaa siihen rakkaudella valitsemamme synttärikortin. Keikka oli taas aivan raivokas ja - kuten viime kesän DBTK:kin - staililtaan se ainoa oikea anti-Nashville natsipillu. Kössi veti todella Spinal Tap -henkiset lipat yrittäessään hypätä rumpuraiserille seurakseni ja itselläni meni jotenkin ihan simona kieliä poikki. Keikan jälkeen Terhi livahti hotellille, mutta muut jäi seurustelemaan tappiin asti paikallisten kanssa - sekä jo Tavastiallakin käyneen Kanadan tuttumme Craigin kanssa, jonka mielestä hienoin tapa viettää lomansa on - sanotaan vaikka Bahaman-reissun sijaan - lähteä Suomeen katsomaan SMG:n keikkoja. Eläköön Rovaniemi! Eläköön Tivoli!
JYVÄSKYLÄ :: LUTAKKO :: 24.04.2004 Kohti Jyskylää! Mutta ei ennen aamiaista, jolla törmättiin kärpäspaperin lailla seuraan tarttuvaan, aamukänneissä kälättävään tiekkömitä-mieheen, joka sanoi joka lauseen välissä "tiekkömitä" ja piti juuri sen pituisen tauon että väliin ehti sanoa täsmälleen "no?" tai "en" ennen puhetulvan jatkumista. Antin se terävästi huomasi Ultra Bran laulajaksi ja minulta uteli että tiekkömitä ( ) että mietin että onko kiusallista kun faija sekstaa valkokankaalla kun sehän oli siinä Käpy selän alla -leffassa - Ja tiekkömitä ( ) musta olis ainakin hassua jos mun faija olisi, mutta se onkin kyllä kuollu. Jne ikuisesti. Tämän jälkeen koko päivä ja seuraava kaikki aloittivat kaikki lauseensa tiekkömitä-hokemalla, tai hokivat sitä vaikkei olisi sanottavaakaan. Roista tulee about kuusisataa kilsaa Jyskylään, notta taas meni leffaa. Ensin nukuttiin Magnolian läpi (hyvä mutta nähty ja väsytti), sitten katsottiinkin vähän keskittyneemmin Roberto Benigni -elokuva Kaunis elämä, joka oli kyllä loisteliaan maineensa veroinen. Antti teki myös ensimmäisen elokuvansa G4-läppärillään ja digikamerallaan. Se oli aika sellainen road movie -henkinen, mutta meistä ainakin tosi liikuttava. Bussissa kuvatun liikkuvan kuvan lisäksi siinä oli stillejä joissa me poseerataan "OULU 100 SIMO 18"-kyltin edessä. Lutakossa Antti kaivoi kamojen pystytyksen lomassa ja kuvasi jo toista elokuvaansa. Checki saatiin hyvissä ajoin valmiiksi että ehdittiin luovuttaa lava lämppärinä toimineelle Stellalle (hei Stella! Kiitos Stella!) ja päästiin mainion paistiaiheisen artistisafkan kimppuun. Hotellilla katsoin Kössin kanssa väkisin telkkaria - tarjonta oli kirjavaa paskaa pantomiimitanssin ja Unelmien poikamiestytön välillä, kunnes ruutuun lävähti normaaliakin parempi Ripley's Believe It Or Not! Tässä jaksossa tavattiin mies, jolla ei ollut naamaa, koska lihansyöjäsienikasvin leviämisen estämiseksi sen silmät, nenä ja poskiontelot oli koverrettu pois leikkauksessa! Tavattiin myös mies, joka nappasi 160 km/h lentävän jousipyssyn nuolen ilmasta sokkona - äänen perusteella! Kätevää! Ninjaa! Jediä! Pääsimme myös seuraamaan jokakeväistä bikinislalomtapahtumaa! Sitten oli pakko nukkua tunti, ennenkuin kokoonnuimme Antin ja Nykäsen huoneeseen "Lutakko, Rock City!" -elokuvan ensi-iltaan. Antti oli selvästi kehittynyt tarinankuljettajana! Musiikki ja leikkaus löivät kättä raikkaan leikkisällä tavalla! Stellapa se siellä lopetteli settiään kun Lutakkoon taas päästiin.Sitten vaihto ja lauteille siinä 23.30. Keikka oli ehkä hieman ylienerginenkin - sovittiin taas ykskantaan että keikka vedetään natsipilluna, ja lisäksi päästiin konsensukseen siitä että heti lavalle astuessa laitetaan päälle maksimaalinen rähinä. Nykänen vähän torui ylisoittamisesta jälkeenpäin, mutta kaikki bändin jäsenet olivat erittäin tyytyväisiä mylläkkään ja törmäilyyn. Antin spiikkailu meni jo aika avantgardistiseksi sekoiluksi ja hyvä niin. Paikallisten vihjeitä noudattaen karautimme roudauksen jälkeen (thanks for the help Craig!) bussilla Freetimeen jossa oli kieltämättä ihan täydellinen meininki (this is how we party harty, Craig!). Hieman rähjäisen diskon lattialla tanssittiin Maidenin Trooperia ja Metallican Master of Puppetsia! You are insane people! Seuraavana päivänä matkalla Helsinkiin ei muistaakseni juuri leffoja katseltu, puolikasta Nikitaa lukuunottamatta. Bussin sängyistä kömpi bensa-asemille vastakuoriutuneiden tipujen näköisiä, takkutukkaisia, säälittävän söpöjä sirrisilmiä. Tallinna: lock up your daughters and keep your dogs on a leash, we're coming to town!
|
|
TALLINNA :: ZELLULOOS :: 30.04.2004 Auts! mikä herätysaika. Makasiiniterminaalilla piti olla jo 8.30, joten Lehtinen kaartoi tilataksissa kohdalleni siinä seitsemän jälkeen, mikä ei todellakaan ole normaali töihinlähtöaika itselleni. Valimosta haettiin vain välttämättömimmät kamat (iso osa odotti keikkapaikalla valmiina), sitten napattiin muita ukkeleita mukaan matkalla lauttarantaan. Viro vietti vielä viimeistä päiväänsä itsenäisenä valtiona, joten passit piti mukana olla, ja yllättäen kaikki olivatkin omansa muistaneet. Linda Linesin kyyti kului Iltalehden kyssäreitä ja ristikoita täytellessä, ja Tallinnan päässä vastassamme oli Tauno Maarpuu ja Armin Press. Taunon tapasimme Antin kanssa viime kesänä radiohaastattelun yhteydessä, ja Armin oli luvattu pakettiautoineen käyttöömme koko vierailun ajaksi. Ensin kurvattiin Hotelli Viikingiin jättämään tavarat, jonka jälkeen talsittiin vanhaan kaupunkiin syömään. Olen itse ollut yli Tallinnassa viimeksi noin kymmenen vuotta sitten, ja silloin oli kylmää, sateista ja harmaata, mutta nyt ainakin tämä turistikeskusta näytti vimpan päälle viihtyisältä, melkein lavasteenomaisella tavalla sievältä.
Tämän jälkeen toiset menivät hotellille oikaisemaan, minä, Terhi ja Kössi lähdimme shoppaamaan. Pian kuitenkin kenkäökaupat nielaisivat Tepan, joten minä ja Kössi jatkoimme kahdestaan, tavoitteenamme löytää teepaitoja. Teepaitojen sijaan löysimme ostoskeskuksesta kymmenittäin käsi kädessä loruja laulavia nuoria, jotka kansanpuvuissaan juoksentelivat rullaportaita ylös alas. Myös Vanhankaupungin torilla viipelsi piirileikeissä porukkaa todella omituisen näköisissä vetimissä, vähän kuin Vaahteranmäen Eemelin kesäteatteriesityksestä. Ne olivat mahdollisesti hulluja tai lahkolaisia tai opiskelijoita. Anyway, no t-shirts for us, mutta ostin hirveän läjän eksoottisia purkkapaketteja, joiden oli tarkoitus paikata hammasharjan kotiinjättämistä. Joissain tarjottiin kalkkia, joissain c-vitamiinia , mutta yhteistä valinnoille oli tietenkin se, ettei niitä Suomesta saa. Ainakin purukumivalikoimissa on pikkuveljeskansamme jo ajanut ohitsemme.
Avasin henkilökohtaisen terassikauteni Anssin ja (matkaan lähteneen Anssin ystävän) Veran kanssa, jonka jälkeen ostimme muka jotenkin perinteikkäitä tallinnanmanteleita, jotka kuitenkin olivat mainion makuisia, ja poikkesimme vielä yhteen vaateliikkeeseen, josta löysin kivan Etelä-Afrikan kansallispuisto -teemalla varustetun paidan. Sitten taas liikkeelle kärsivällisen Arminin kyydissä! Sitimaan-niminen orkesteri meni meiltä aivan ohi, tulimme paikalle vasta heidän lopetellessaan, niinkuin suuri osa yleisöäkin ilmeisesti. Kivaa täällä on se, että keikat kuitenkin aloitetaan inhimilliseen aikaan - oma settimme oli sovittu alkavaksi yhdeksän aikaan. Ja niin myös kävi. Keilailuradan pukuhuoneessa vedettiin jägerit ja vanatallinnit huiviin ja päätettiin noudattaa Maksimaalisen Rähinän Maksiimia - akustisten ja kuunteluteknisten olosuhteiden vuoksi mitään hienostelevan hifistelyn voittoa illalta nimittäin oli turha odottaakaan. Marssimme siis lavalle pimeään saliin ilman minkään valtakunnan paineita tai ennakko-odotuksia, mutta puolessa välissä keikkaa meininki alkoikin jo olla ihan hulvatonta (ja olen minä jäykempiä alkukeikkoja nähnyt omallakin maaperällä, jossa ihmiset kuitenkin oletusarvoisesti tuntevat materiaaliamme paremmin!) - talossa lienee ollut sellaista viitisensataa henkeä, joista - voisin kuvitella - ehkä viisitoista varmaan on kuullut koko bändistämme aiemmin! Kulmamonitorointi ja Antin pökkelön hellyyttävät välispiikit toivat yleisön ja yhtyeen lähelle toisiaan jonkinkorkuisesta kielimuurista huolimatta, mutta silti setin loppuun saatu noste ja huipennus, sekä sitä seuranneiden suosionosoitusten pituus ja sitkeys yllättivät! Taustanauhabiisejähän ei vedetty (kovalevyt ja koskettimet jätettiin suosiolla isänmaahan), paitsi encoreen takahuoneesta lavalle juostessa spontaanisti lisätty Kun tuuli oli viilee - ilman taustanauhaa. Eikä kyllä menoa haitannut.
Takahuoneessa - eli keilaradalla - olimme jo aika hysteerisen tyytyväisiä. Hien kuivuttua iholle ja muutaman tiuhan jälkeen vietiin kamat bäkkärille ja käytiin katsomassa Puiesteeta, josta en nousuhumalaltani kauhean tarkkaa käsitystä enää saanut - asiaa ei auttanut se, että leikin turpaanvetoleikkiä Ihmepojan kosketinsoittajan Erkki Liljan kanssa - Erkki oli saapunut muutaman muun kaverin kanssa maahan vappua juhlistamaan, ja löytänyt Zelluloosiinkin asti. Tauno lupasi kyllä jo sähköpostitse lähettää CD:n. Sitten haluaisin vielä kiittää bändiä vahvistinten, rumpujen ja varakitaran lainasta, ja erityisesti kosketinsoittaja Kaupoa avuliaisuudesta (Hei Kaupo!) - ja tilaisuuden valosuunnittelijaa ja tykkiä videotykkitoteutusta. Seuraavaksi onnelliset suomalaisvieraat kyydittiin takaisin hotelli Viikingille, jonne jätettiin vain tavaroita, ja josta jatkettiin jalan Von Krahli Baar -klubille. Sen edustalla Tauno esitteli meidät Soome Instituutin Milenalle, jolla oli näppinsä koko reissumme mahdollistamisessa (kiitos!). Sisällä soitteli menemään Kosmoskva-niminen pätevä, saarenmaalainen tanssijazzpumppu, jonka jälkeen lauteille nousi tutuilla naamoilla varustettu Helsingin ylpeytemme Five Corners Quintet, joka sai täyden klubin aivan pähkinöiksi. Kaiken kaikkiaan aivan täydellinen ilta ja elämysmatka, johon kuului vielä yön pikkutunteina taksikidnappaus, verilammikon moppausta 24h-kapakan parketilta ja sen sellaista. Toivottavasti palaamme ennemmin kuin myöhemmin! Kumarrus, aplodit ja suurkiitokset koko reissun näyttelijäkaartille! ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– |
Etäisesti
Tampereen Telakkaa sisustukseltaan muistuttava paikka, jossa syötiin,
oli jonkinlainen suljettu klubi (sisään mentiin Taunon avainkortilla),
ja ruokalistaa tavaamalla opimme taas uusia sanoja. Antti sai vielä
Rostbiiffejä odotellessa mahdollisuuden hioa illan spiikkilistaansa
Taunon ja Arminin kanssa (vasemmalla näkyvää kuvaa
klikkaamalla pääset katsomaan lähempää).
Antin veli Aki opiskelee eestiä, ja hänen avullaan Antti
oli koonnut persoonallisen fraasivaraston, jonka avulla ilta oli tarkoitus
juontaa. Asiasisällöltään siinä taas haukuttiin
meikäläistä (Soome halvim helilooja ja andetu sitavarras)
ja yhtyeemme livekuntoa (Nagu te olete võib-olla märganud,
me oleme Soome sitem kõige bänd).
Seuraavaksi
päivän ohjelmaan kuului radiohaastattelu Tõnu Karjatsen
kanssa, joka teki tätä nykyä töitä Eestiradiolle.
Menimme porukalla puistoon ja juttelimme niitä näitä
Suomirockin nykytilasta ja sen sellaisesta. Tõnu oli siis entuudestaan
tuttu minulle ja Antille, koska hän teki viime kesänä
SMG:Stä pitkän jutun toiselle eestiläiselle radiokanavalle.
Ja sitten eikun keikkapaikalle. Zelluloos Vabaajakeskus oli sellainen
iso, ei ihan vimpan päälle remontoitu kompleksi, jossa oli
keilaratoja, solariumia, hierontaa ja sen sellaista. Ja yksi iso kiviseinäinen
korkea halli, johon lava ja PA oli pystytetty. Ensi vilkaisulla tiesi,
että akustisesti tila oli aika mahdoton, mutta ensi vilkaisun
jälkeen menimmekin pelaamaan biljardia ja keilaamaan. Keilapallot
vaan olivat omituisen pieniä (ehkä 2/3 totutusta läpimitasta),
eikä niissä ollut sormenreikiä. Samoin keiloja oli
vain yhdeksän ja ne olivat timantti- eikä pyramidimuodostelmassa.
Sama se, kivaa oli! Ja allekirjoittanut oli sitten kaatojen kuningas,
vaikka Nykäsenkin tyyli oli vakuuttava. Sõpruse Puiesteen
lopetettua checkinsä kävimme töihin. Itse sain heidän
kitaristiltaan Mesaboogien kaapin, Kössi Fenderin combon, Antti
rummut ja Anssi EBS:n vahvistimen. Korvamonitorit oli Eestin erilaisten
radiotaajuushässäköiden vuoksi jätetty kotiin
Terhin käyttöön varattua langallista lähetintä
lukuunottamatta. Eli nyt palattiin vanhaan kunnon kulmamonitorointijärjestelmään,
mikä oli aluksi aika kaoottisen tuntuista, varsinkin kun niistä
ei oikein tullut sitä pihaustakaan. Kaken ja Jukan pienen puuhatuokion
jälkeen asiat saatiin kuitenkin jonkinlaiseen vireeseen.
|
KUOPIO :: PUIJONSARVI :: 06.05.2004 Torstaiaamuna lähdimme vajaalla miehityksellä kohti Kuopiota - Nääs Antti ja Jukka ajoivat henkilöautolla aina Mikkeliin saakka, ja Kakekin tuli vasta matkanvarrella kyytiin. Tämä henkilöautospedeily siksi, että Jukka jatkaisi huomisen jälkeen Mikkelistä Ouluun häihin. DVD-festiviteetit alkoi kryptisesti Operaatio Marsin ekstroilla, mutta lopulta pesään saatiin mainio Tom Cruise/Nicole Kidman -legenda Ukkosta radalla (Days of Thunder) - kaksi peukkua pystyyn Simpson/Bruckheimer -tuottajaparivaljakolle! Loppumatkalta katsottiin aivan loistavaa Stephen Frearsin Nick Hornby -filmatisointia High Fidelity, joka lopulta jäi hieman kesken (ja jonka se nörtimpi levykaupan myyjä on yks yhteen Anssi Växby!). Bussin etuosassa kuunneltiin radiosta Suomen puolivälierää Kanadaa vastaan. Loppumatsi katsottiin roudauksen lomassa Puijonsarven yökerhon videoscreeniltä - aavemaisesti ilman ääntä. Kanadan upotettua poikamme jatkoajalla tehtiin Soundcheck, jonka jälkeen minä ja Antti tehtiin vielä paikallistelevisioon haastattelu. Puikkarissa ollaan oltu SMG:n kanssa kerran aikaisemmin, Kuopiossa kaksikin kertaa. Ed. Puijonsarven keikka oli hyvä, ja Kuopion torin ulkoilmakeikka aivan loistava. Nyt suurin kysymysmerkki olisi vaikea torstai-ilta railakkaan vapun jälkeen. Jok. tap. siirryimme kadun yli Fransmannin puolelle odottelemaan standardikana-annosta. Sitten hotellihuoneeseen ihmettelemään ehtisikö ruoka edes laskeutua ennenkuin pitäisi rynnätä lavalle. Kyllähän se ehti. Keikka ei ollut mikään paras mahdollinen, joskaan ei mitenkään mahdotonkaan. Sen jälkeen pyörittiin jonkin aikaa siinä baaritiskeillä, mutta lopulta lähdin Kössin kanssa Henry's Pubiin, jonka mainiota lettutaikinan makuista drinkkilistaa oli taas mukava testailla. ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– MIKKELI :: VAAKUNA :: 07.05.2004 Siis Mikkeliin Kikkeliin ja äkkiä! Ei nyt äkkiä, ensin kävin Nykäsen ja Antin kanssa varaamassa näille parturiajan sekä syömässä MacIntosh-perheravintolassa, sen jälkeen Kössin, Terhin ja Anssin kanssa lettukahveilla torilla, jossa muuten oli pystyssä ihkaoikea tivoli. Ei testattu. Bussissa odotti High Fidelityn jämät, jonka jälkeen siitä ruvettiin välittömästi katsomaan parhaita paloja uudesta, sekä erilaisia ekstroja. Kaikkien aikojen paras kohtaus elokuvahistoriassa on se, jossa Jack Black myy yhdelle asiakkaalle Blonde on Blonden, Vic suosittelee tulevalle tyttöystävälleen Stiff Little Fingersin levyä, ja John Cusack myy viisi Beta Bandin ep-kokoelmaa. Tätä kohtaa tarpeeksi kelattuamme taisimme katsoa Kathryn Bigelow'n K19 - Widowmakerin, joka jäi lopulta kesken Sankt Mickelsborgiin saavuttuamme. Sokos-hotelli Vaakunan yökerho oli uusi tuttavuus ja soittotilana itseasiassa ihan järkevän muotoinen. Mikkelissä ei kuulemma ikinä käy bändejä, koska kukaan ei niitä käy katsomassa, koska niitä ei koskaan ole. Jostain syystä meille oli nyt tähän rock-kulttuurin kehityskaupunkiin keikka myyty. Soundcheckin jälkeen Anssi, minä, Terhi ja Kössi menimme syömään (taas Fransmanniin), ja niin yököttävää kuin se onkin, tilasimme pullon valkoviiniä bouillabaissiemme, chevresalaattiemme ja serranokinkkulautastemme kanssa. Tämän jälkeen säntäsimme terassisaunatiloihin saunomaan, joten Mikkeli näyttäytyi oikein mukavassa valossa. Keikka tuntui menevän ihan hiton hyvin, tosin Antin vitsispiikkikiintiö jäi tänään reilusti vajaaksi. Ehkä siinä on joku korrelaatio... Oma korvamonitorointini reistaili kuitenkin niin, etten oikein kuullut mitä minä tai kukaan muukaan soitti, mutta mitäpä tuosta kun oleellinen eli natsipillufiilis on kohdillaan. Kiitos kaikille! Keikan jälkeen ei juuri tullut mieleen lähteä tutkimaan Maikkelin yöelämää Night Vaakunaa etäämmältä, mutta aamukävelyllä kaupungin halki siitä sai jo jonkinlaisen kuvan: Mihin suuntaan tahansa katsoo, kaupunki tuntuu loppuvan käsiin. Eli ei kaikkein massiivisin megalopolis, mutta jokaisen kesäkaupungin sykkivä sydän, eli zocalo, eli tori, oli varsin vilkas ja lettukahvit tiesivät paikkansa.
NIVALA :: PUUSTELLI :: 08.05.2004 Ei muuta kuin American pie koneeseen ja matka sujui kuin siivillä. Kössi ja Anssi ei sitäpaitsi vielä olleet nähneet koko elokuvaa, ja me muutkin vasta viitisen kertaa. Sen lisäksi kelailtiin taas High Fidelityn parhaita paloja ja plokattiin sitä Beta Bandin biisiä, jota John Cusack levykaupassaan soittaa. Jostain varikkopysähdykseltä ostettu Kävikö flaksi? Sinkkuna liikenteessä -seurapeli osoittautui pian aivan sietämättömän huonoksi ja turhauttavaksi ajanhukaksi, joten Terhin mentyä goisaamaan jäljelle jäi vain yhteislaulu. Anssi, minä Antti ja Kössi viritimme parhaaseen nuotiokitarastailiin kappaleet Where Have All the Flowers Gone?, 15. yö, Syksyn sävel, Lumi teki enkelin eteiseen (kukaan ei mustanuta sanoja) ja Autiotalo. Terhi nukkui huonosti. Äkkivilauksella Nivalassa on parkkis, grilli, huoltis, lehmänlypsyä esittävä patsas, ostari, nurtsia, mylly ja tämä Hotelli Puustelli, jossa meillä siis oli keikka. Nykänen oli lähtenyt häihinsä, ja soundcheckin hoiti PA-toimittajan taholta työhön värvätty Teemu (kai nyt muistan nimen oikein?). Checkin jälkeen tapettiin aikaa Kaken ja Anssin huoneen kahdenmentävässä saunassa ja mainiota Oscar Wilden Ihanneaviomies-filmatisointia toljottaen. Keikka nyt ei ollut kovinkaan mainio. Oli sellainen olo että bändi on iskussa kuin pajavasara, mutta yleisöstä välittyi pientä flegmaattisuutta tiettyä osaa lukuunottamatta (Suurkiitos Tietty Osa!). Ja onhan se ihan loogista: Se karvanoppa-corolla -osasto on paikalla vain päästäkseen joraamaan karvanoppa-corolla-trancea. Mutta ollaan me vaikeampiakin yleisöjä voitettu puolelle, nyt tuntui siltä että se homma jäi vähän puolitiehen. Se yksi encore oli ihan riittävä. Helsingin antakaa-joku-pesää -punkin toivo Ripsipiirakka oli ollut samaan aikaan Nivalan Tuiskulassa, siinä nuorisotalotyyppisessä menomestassa, ja Puustellin yökerhoon saavuttuaan kommentoivat vähän samaan tyyliin omia iltamiaan. No, ei voi mitään, ruikuttamisesta viedään saunan taakse ja show vedetään lavat katossa jokatapauksessa kun alalle ryhdyttiin. Seuraavana aamuna käytäväbileiden moukaroimat muusikot raahautuivat aamiaiselle Beta Bandia hyräillen ja rotsi tyhjänä. Bussissa katsottiin ekaksi se High Fidelityn paras kohtaus jälleen kerran, sitten mainettaan reilusti paskempi One Hour Photo, jossa Robin Williams esittää hienosti syrjäytynyttä, psykopaattista ja täysin epämielenkiintoista valokuvalaboratorion työntekijää. Tämän jälkeen oli vuorossa Woody Allenin mestarillinen Manhattan, jonka aikana kyllä pilkin jo vähän. Sen jälkeen koko bussi kuskia lukuunottamatta olikin täydessä horteessä loppumatkan.
|
|
LAPPEENRANTA :: DORIS:: 19.05.2004
Bäkkärinä toimi vanha kunnon kokoussali, jota koristi lasivitriineissä varmaan kaksisataa eri kansinvälisten Rotari-kerhojen viiriä, puhujan pönttö, valkokangas ja fläppitaulu. Fläppitaululle hahmoteltiin illan kulku. Se meni näin: 23:45
Monitorit Mutta katso: keikka meni hienosti ja asianmukaisella aggrolla, eikä ketään tarvinnutkaan erottaa. Itse soitin kyllä ihan päin helvettiä, mutta kukapa itseään erityisesti kunnioittamaton kitaristi siitä välittäisi kun keikan jälkeen tuli sitä kiitosta niin paljon. Lompakko tyhjäksi yökerhossa ja baarikaappi tyhjäksi hotellihuoneessa. Seuraavana aamuna lähdettiinkin sitten takaisin Hellsinkiin Helatorstaita viettämään. ––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––– TAMPERE :: YO-TALO:: 21.05.2004 Kello löi jo kolme kun Pleikkari starttasi Kisahallin parkkikselta, Antti otettiin mukaan Nurmijärveltä tai jostain. Matkalla kahteltiin Chicagoa, tällä kertaa moni katsoi sen onnistuneesti loppuun saakka, mutta olihan se nyt aivan saatanan hanurista ja mielikuvitukseton teelmä. 6 Oscaria? Varmaankin Tylsin elokuva, Puolivillaisin lavastus, Kamalin tanssinumero (Zeta-Jones), Mielenkiinnottomin miessivuosa (se yks äijä, emmä jaksa selittää, enkä muista), Kankein valkokangasadaptaatio ja Akatemian erikoismaininta yleisestä yllätyksettömyydestä. Tampereella oli kylmä ja sateinen ilma saapuessamme, mutta sutjakkaasti kamat saatiin pystyyn YO-talon hillitynkokoiselle lavalle ja taustalakana sen taakse. Jukka valitteli, että talon PA alkaa vedellä viimeisiään ja on hyvin vaikeaa saada laulua kuuluviin ellei kitara- ja rumpukanavia sulje kokonaan. Sitten päätettiin hetken mielijohteesta treenata Rannalta toiselle ja Opin valehtelemaan (kuin mies) -työnimillä kulkeva kappale. Sovitusratkaisu johon päädyimme parin läpimenon jälkeen tuskin muistuttaa tulevaisuudessa levytettävää versiota, mutta olipahan nyt jonkinlainen work-in-progress-esittely. Ahnas ruokailu tapahtui alakerran kellariravintolassa, jossa kokoonnuimme juhlakabinettiin, raskaille tuoleille ison pöydän ääreen mupeltamaan ensiluokkaisia biiffejämme. Terhin ilmeisesti afrikkalaista keittiötä edustava samosa-tms-annos ei sille hirveästi maistunut, mutta muuten kaikki hehkuivat onnesta. Syökää lihaa! Hotlalla ehdittiin vielä saunoimaankin. This is the life! Keikka aloitettiin harvinaislaatuisesti Talvipuutarhalla, mikä ei varmasti moessa mestassa kauhean hyvin toimisi, mutta täällä kuin tauti. Sata kilsaa Ouluun lopussa Terhin mikkipiuha jotenkin rupesi pätkimään, ja Kaken sitä vaihtaessa Antti ehti kertoa puolitoista vitsiä, joista kokonaan kerrottu oli siivo lääkärivitsi, mutta toinen alkoi tilanteessa, jossa nudistipariskunta on ottamassa aurinkoa, kun naisen pilluun lentää mehiläinen... ja tässä vaiheessa saatiin seuraava biisi starttaamaan. Säälittävä syksy herätti vihdoin sellaista responsea, jonka ansaitseekin. Aiemmin on vähän ollut sellaista fiilistä, ettei yleisö tai yhtye ihan tajua miten dancempaan kamaan pitäisi SMG-keikalla suhtautua. Antti esitteli uuden biisin nimillä Rannalta toiselle "jos Terhi saa päättää" ja The Screaming Skull of Death That Drinks Your Blood "jos minä ja Joel saadaan päättää". Anssin bassoriffit taisi mennä rytmeiltään aika etnisiksi jossain kohtaa, mutta silti siinä oli ihan mallikasta imua ja progeilua. Ja sellaista vaaran tunnetta kun ei yhtään tiedä mitä on tulossa. Encoreksi ajateltiin Helsinkiä, mutta yleisön puolelta tuli yllättäen kovaäänistä toivetta Huomisen sään puolesta, joten se sitten. Minne katsoi päivien loppurytistely oli niin tyhjentävä, ettei sen jälkeen voinut enää lavalle lähteä.
Tämä oli aivan mielettömän hieno keikka, kiitos Tampere ja sen kauniit, älykkäät ja charmantit asukit! kun YO-talo alkoi mennä kiinni, lähdin Anssin ja Kössin kanssa kulman taakse Emmaan (ent. Hämeenkatu 26), jossa alkoholin veronalennuksen ensimmäistä kertaa oikeasti näki: Tuoppi maksoi euron ja shotit kaksi. Easy tiger! Täältä Anssi lähti hotellille, minä ja Közbä kadottiin jonnekin Petsamon suuntaan heittämään voltteja trampoliinilla aamuun asti.
ALAVUS :: PUUSTELLI :: 22.05.2004 Viimeistä viedään! Alavudelle lähtöä viivästytettiin aina kahden kieppeille, ja perille tultiin ennenkuin olin saanut silmäystäkään unta bussissa. Kuunneltiin Antin läppäristä Neu!ta ja Ihmepojan viimosimpia (loistavia) demomiksauksia. Sitten jotkut katteli Salasana Swordfishiä. Itse yritin silloin tosiaan nukkua, mutta aika ristiriitaisen arvion se taisi saada. Alavus ja Alavuden Puustelli vaikuttivat etelän moukan silmissä jonkinasteisilta toisinnoilta Nivalasta ja Nivalan Puustellista, kahdella erotuksella: 1. Alavudella ei näkynyt lypsäjäpatsasta eikä myllyä. 2. Soittotila ja E-Type-disko oli luojan kiitos jaettu kahteen eri kerrokseen. Näin vältytään siltä kiusalliselta tilanteelta, että kaupungin ainoaan menomestaan ängennyt joku helvetin bändi estää maksavia asiakkaita perkele tanssimasta Dr. Albania. Soundcheckin sijaan mentiin huoneisiin lojumaan, enkä vieläkään saanut nukuttua. Kössikään ei vaikuttanut maailman levänneimmältä mieheltä. Nukkumisen sijaan katsoimme alkuillan komediaa Kyttäyskeikka II, jota oli vaikea hahmottaa komediaksi. Ei ehkä niin suuri ihme, sillä olimme fyysisesti ja psyykkisesti loppuunajettuja ihmisraunioita. Soundcheck meni nopiasti ja kivasti, lava tuntui oikeastaan tosi mukavalta soittaa. Sitten taas huoneeseen lojumaan. Tällä kertaa kuunneltiin Stereolabia, Van Halenia, sekä Shabba Ranksia, Materialia, Nicky Skopelitista, Praxista ja Jah Wobblea. Sitten mentiin keittiöstä hakemaan possufileet, jotka tuli kyllä tarpeeseen, koska aloimme olla Kössin kanssa jo hieman läpikuultavia yleisestä uupumuksesta ja nälästä johtuen. Sitten saunaa ja saippuaa, pestäksemme itsestämme ihmisyyden tahran. Jonka jälkeen saapui armelias uni. Heräsin varttia vaille puolen yön aikoihin Közbän katsoessa aivan loistavalta vaikuttavaa Demolition Mania. Bäkkäri oli kellarin saunatiloissa, ja sieltä valuttiin (minä vielä unta silmissä) n. 0.45. Jää murtui kivasti heti keikan alussa, sillä jonkun piuhan lähdettyä irti efekteistäni keikka alkoi kahden minuutin teknisellä sähellyksellä. Keikka oli todella hyvä, yleisö ihanaa ja totesin taas rakastavani työtäni. Onnellisen naisen paikkasi setissä Kun puut tekee seittiä, joka toimi erityisen hyvin ja virkisti noin vaihteluna. Loppukeikasta noustessani lavan eteen PA-laitteistoboksille starbailemaan löin otsani täysiä kattoon ja venäytin niskani. This is Spinal Tap. Muutenkin tunnelma oli, kuten eilenkin, harvinaisen rento amerikan ärrällä. Tämän jälkeen olikin enää yksi asia tehtävissä, eli juhlistaa viime tinkaan saakka kiertueen päättymistä ja kadottaa itsensä Alavuden yöhön eli alakerran diskoon. Takaisintulomatkalla päätettiin kevään leffafestivaalit katsomalla jälleen kerran erinomaisen koskettava katastrofikuvaus Deep Impact, sekä epätasainen The Sidewalks of Manhattan. T
H A N K S T Ä H Ä N A S T I !
|
Kolmelta
lähtö ja nokka kohti Lappeenrantaa! Keikkapaikkana toimi
wanha kunnon Night Doris eli Hotelli Lappeen yökerho. Soundcheckin
jälkeen standardisoidut Fransmanni-annokset (joiden mallikappaleita
varmaan säilytetään pariisilaisessa museossa) ja huoneisiin.
Kirjoitan tätä seuraavana maanantaina, enkä enää
muista kuinkas sitten kävikään. Ehkä nukkumaan?
Ehkä elokuva telpparista tai saunaan? Mitä väliä?
Onko elämäni vain fakkiintuneiden rutiinien sokeaa toistoa
keikasta toiseen? 
|
|
