"KAIKKI ITKI"
eli
Scandinavian Music Groupin 5. levyn nauhoitukset

Maanantai-iltapäivällä 06. 10. 2008 mentiin virittelemään soittimia ja pystyttelemään mikrofoneja Porvoon tuttuun Studio Mankkuun. Tällä kertaa heti ekalla ovenavauksella oli äänittäjänä mukana Miikka Huttunen, joka miksasi viime vuonna Missä olet Laila? -albumin. Huttunen oli varannut meille ns. ison salin, joka on asiantuntemattoman mielipiteeni mukaan Suomen parassoundisin soittotila (näkyy hyvin "Vieläkö soitan Banjoa?" -videolla!) Siellä oli komeat mikrofonimetsät pystyssä ja tekemisen meininki hyvin läsnä ennenkuin ensimmäistä nuottiakaa oli soitettu.

Tiistaina aloitettiin varsinaiset äänitykset viidennen SMG-levyn osalta. Ideaalimaailmassa olisimme kaikki soittaneet samassa salissa (Kössi, minä, Antti, Anssi ja Paatelainen - soitimme nimittäin kaikki osuutemme samalla otolla), mutta akustiikan jumalat eivät sitä lopulta sallineet: mikrofonivuotojen takia minut ja Kössi siirrettiin soittiminemme pienempään soittotilaan.

Treenejä oli ollut "melkein kahdet", joten allekirjoittanut ei ollut erityisen itsevarmalla tuulella session alkaessa. Osin siksi aloitimme ns. varmalla nakilla eli koko kesän keikkasettiin kuuluneella insta-hitillä "Näin minä vihellän matkallani".
-Ja sitä tehtiinkin sitten koko päivä. Oli siinä vähän studiopaholainenkin vastassa kun kanava toisensa perään rupesi rätisemään, mutta ongelma liesi kuitenkin soittajapojissa - live ja levy on kuitenkin ihan eri asia vanhan sanonnan mukaan: Kaikilla oli kovin tarkka mielikuva minkä verran biisi saa ja pitää kiihtyä eri vaiheissa ja millä tatsilla mikäkin osa tulee soittaa. Lopulta Se Oikea Otto saatiin kuitenkin kasetille ja suuntasimme Helsinkiin varovaisen huojentuneina.

Keskiviikkona aloitettiin pennin viisulla "Ruotsiin ja takaisin". Ennakkomielikuvissa tämä oli jotenkin tuomarinurmiohtava esitys mutta kantrihölkäksihän tämä sitten meni, niin kuin livenäkin. Erityishuolella viilattiin virvelisoundi, jonka piti Paatelaisen mukaan kuulostaa siltä kuin rumpalin lompakko olisi unohtunut kalvolle. Antin lompsa jäi taskuun, mutta ylimääräisillä demppausrinkuloilla halutun mitätön soundi totisesti saatiin aikaiseksi. Gruuvi on ihan mieletön, mutta meikkistä askarruttaa että millähän konstilla tästä tehdään ikäänkuin mielenkiintoinen tai relevantti. On meillä kyllä joitain sairaita ideoita mutta niistä sitten myöhemmin.
Päivän toinen kappale oli "Takarivin pojille"/"En syntynyt tänne itkemään", jossa meikkis pääsi taas banjon varteen. Tämä valssi on nyt niin perkeleellisen hyvä biisi, että loppulevy voi olla mitä vaan polkkaa ja silti kannattaisi julkaista. Harras tunnelma löytyi muistaakseni aika mutkitta. Nenäliinat esiin! 5 minuuttia haikean lempeää lähdön tuskaa!
Viimeisenä taltioitiin Se sitä ja se tätä - tämäkin livenä elinkelpoisuutensa osoittanut viisu. Kappaleeseen valittiin alusta saakka itselleni vähän pelottavan riuska tempo, mutta kaiketi taiteellisen hempeilyn aika on sitten myöhemmin, ja näin kappaleesta saatiin erityisen menevä. Sähköbouzouki toi zeppeliinisen vireen toimintaan, ja Antin demottamat tömistely-ja-taputus -loopit antoivat sekavaa lisäpotkua. Kolmen biisin päivävauhtiin oltiin tyytyväisiä

Torstai on toivoa täynnä - nyt uudelleensovitettiin jo edellisellä levyllä tarjolla ollutta "Minun maani"-kappaletta. Nakuttava new wave -rytmi vain on vaihtunut Evan Dandoiseen sutijunaan, jossa kaikki pyrkivät soittamaan mahdollisimman eleettömästi. Kössin ehdotuksesta kappale startattiin ennen biisin lähölaskua aloitettavasta yleishuminasta, mikä idea onnistuikin mainiosti.
Torstain toinen kappale oli "Lissabon 2" - kakkonen siitä että ensimmäinen Lissabon dumattiin edelliseltä levyltä, ja siitä jäi jäljelle osa tekstiä, a-osan sointuja, ja dallashenkinen c-osa. Suurin esikuva kappaleelle on ehdottomasti Joan Baezin legendaarinen Diamonds And Rust, ja kaikki pyrkivätkin soittamaan ikäänkuin 70-lukulaisen naisartistin taustabändissä. Sovitus oli ennen studiota todella hakusessa, joten tähän uhrattiin loppupäivä, mutta lopputuloksesta kaikki olivat aivan mahdottoman fiiliksissä.
Muiden lähdettyä kokeilin vielä Kössin kanssa taidepalaa nimeltä "Lyön ensin (puhun myöhemmin)", mutta siitä ei sillä kertaa oikein tullut mitään. Sen sijaan Köpi soitti pianoa Takarivin oikiinja Minun maahani.
Kolme soittopäivää takana ja kuudet pohjat kovalevyllä - excellente!

Miikka on hyvien puolella.

Seuraavana maanantaina palattiin porvoolaisen kulttuurin kehtoon - ja heti täysin keskeneräisen biisin kimppuun, jonka nimeksi ollaan kaavailtu "Terveisiä Kaspianmereltä". Kertsi on ollut keikkabussissa paljon renkuteltavana, mutta a-osat ja mahdollinen c-osa vielä ilmassa. A-osiin mulla oli jonkinlainen Mrs. Robinson henkinen idea, joka sitten kristalloitui aika nopeasti aamupäivän aikana, ja c-osan sain aikaan Antin avustuksella rhodesin ääressä. Tästä tuli lopulta ihan vitun hyvä Kössin villin rhodesin soiton kruunatessa kaiken. Paatelainen laitoi jonkun ihme phaserin sen stilikkaan, joten hiukka happoinen vire tähänkin tuli. Kaikkien suosikki!
Päivän jälkimmäinen esitys oli aiemmin mainittu "Lyön ensin" - omasta back-kataloogista tämän sisarkappale voisi sovituksellisesti olla Itkevä lintu, eli sekavaa taidepaskaa midtempossa! Tämän "eight bar bluesin" rakenne ja osien lopullinen soinnutus paljastivat itsensä kokeilemalla, ja sutikompeista luovuttuamme Antti taikoi demokäyttöön varhaista "Mitä hyödyttää" -b-puolta muistuttavan hip hop -loopin. Mutta ei tätä kyllä tanssia voi. Paitsi yksin sukkasillaan.

Tiistaina paikalle saapui heittämällä Suomen paras hammondisti, SMG:n keikoilta ja studiosta tuttu Pekka Gröhn, jonka nakkisormien eteen Antti oli valmistellut erilaisia sointulappuja vapaa-ajan hetkinään. Varsinkin "Se sitä ja se tätä" potkaistiin hamukan avulla aivan uudelle levelille ja muutenkin Pekan soitattaminen on paljon hauskempaa kuin itse soittaminen.
Anssi, Paatelainen ja Kössi saapuivat viiden jälkeen soittamaan viimeistä viisua, eli harrasta gospel-koraalia nimeltänsä "Juhannus" (vähän Emmyloun tyyppinen sävellys, melkein Kumbaya-osastoa, mutta kaikkien suosikki). Siinä pääsin taas soittamaan banjoa ja Kössi rhodesia - Antti ei saanut soittaa mitään, kunhan vain tuottajagurumaisesti Huttusen kanssa jakeli neuvoja muille. Tämä lienee levyn päätösraita lähetessään kestollaan kuutta minuuttia.

Keskiviikkona palattiin ilman Anssia, tällä kertaa Terhi muassamme, tekemään päällesoittoja ja editointeja tähänastisesta sekamelskasta. Itse tuplasin slidellä Paatelaisen soolon "Ruotsiin", banjolla "Sen sen ja sen tämän" bouzoukiraidan ja Antti soitteli sheikkereitä ja tamburiineja.
Muutamia jollain tasolla olemassaolevia biisejä jäi vielä soittamatta, mutta koska toiset pohjasessiot vielä järjestetään, jätettiin ne tuonnemmaksi. Yhdeksän biisiä narulla on hieno saavutus, ja muutamassa kyllä ylitettiinkin itsemme, tullen hienosti comfort zoneltamme ulos. Silti levy kaipaa vielä paria käsittämättömän herkkää mestariteosta - ei muuta kuin varaamaan lisää studiopäiviä ja akkaria sohvanreunalle rämpyttelemään.