Jyväskylä 2.2.2008

Lutakossa ei oltukaan käyty miesmuistiin, mutta nyt tuli tieto että tilaisuus oli loppuunmyyty jo reilusti etukäteen. Runsaat 500 vetävälle klubille oli jätetty vain pieni määrä lippuja ovelta myytäväksi, ja ne menivät hujauksessa ja pitkä letka ihmisiä ilmeisesti sitten kasteli kenkänsä pimeässä loskassa turhaan. Buu – tullaan toivon mukaan pian takaisin!

Matkalla havisi historian siivet kahdestakin syystä: Ensin ja tärkeämpänä mainittakoon että XBoxin paljon tahkottu eeppisen keskinkertainen Mafia-peli otettiin uudestaan ränklättäväksi, joten matka Jyskylään meni enimmäkseen pikselitautisia autotakaa-ajoja ja konetulitaisteluita läpirämpiessä. Toiseksikin mukana oli alkuperäinen basistimme Tommi Saarikivi, joka helmikuun ajan paikkaa Manchesterissa asuvaa Anssia! Viime vuodet Tommi on enimmäkseen toiminut oikeamielisen ja armottoman juristin ammatissa, mutta toisinaan häntä on nähty esimerkiksi Mauron Maiden -yhtyeen riveissä.

Mutta siis. Lutakon salin pohjakaava oli muuttunut välivuosina jotakuinkin itsensä peilikuvaksi, lavan vaihtaessa sijaintiaan Feng Shuin kannalta kaikin puolin järkevämpään paikkaan. Soundcheck oli normaalia pidempi käydessämme läpi vielä kerran Tommin kanssa ohjelmistoa. Illan konsertti oli siis täyteenpakattu ja pääsi alkamaan miltei ajallaan kun ilmeisesti kotiinsa nukahtanut valomies saatiin suhteellisen pikaisesti tiskinsä taakse. Keikka oli aivan mahtava, vaikka ainakin allekirjoittanut soitti hiukan miten sattuu alkupuolella, ja Kokkosen siskoksillakin oli jotain äänivaikeuksia.

Takaisintulomatkalla otettiin vielä Mafia-erää, mutta lopulta passiivinen tv-viihde voitti, ja koneeseen tungettiin mainio Troija, tuo monitahoinen, syvä kuvaus sodan siisteydestä. SMG-leffakerholta viisi tähteä! Ensi viikkoon!

Seurahovi, Porvoo 18.1.2008

Porvoo – henkinen kotikaupunkimme! Koska sekä edellinen, että uusi “kotistudiomme” (Karillo & Mankku) sijaitsevat Porvoossa ja vielä enemmän semminkin kun oma Anssimme on kaupungin omia poikia, oli tänne mukava taas karauttaa. Seurahovi oli ennakkotietojen mukaan – ja paikan päällä katsastettuna – hivenen vieras paikka meille, normaaliasiakaskunnaltaan kuulemma hivenen tanssilavayleisöön kuin rockiin päin kallellaan. Ruotsinlaivamaiset standardihotelliyökerhot ei ole oikein koskaan ollut omin ympäristömme, mutta siitä viis. Ja siitä että PA meni pimeäksi pariin otteeseen checkin aikana. Sähkökatkosten syy ei oikein missään vaiheessa selvinnyt, joten ongelma ratkaistiin olankohautuksella.

Iltamissa ei sähkökatkosta tullut. Keikasta tuli sen sijaan lopulta aika loistava, vaikka Miikka loistikin poissaolollaan (paikkaajana hammondin ääreen pestattu, aiemmiltakin keikoilta tuttu Vesajoen Timo!) – ja Porvoo muisti omiaan encoreiden aikana yleisöstä tarjotulla prikallisella salmareita! Kiitos kaikille!

Virgin Oil 7.12. ja Tavastia, Helsinki 28.12.2007

Vuoden 2007 keikkapäiväkirjat alkoivat muutamalla unohduksella, ja niin ne myös päättyivät: Allekirjoittanut siirtyi skribentin ominaisuudestaan joulukinkun ja silmävammojen pariin, ja kaksi huomattavaa keikkaa jäi laveasti kuvailematta. Muistellaan näin vuodesta 2008 käsin vielä, että molemmat keikat olivat varsin loistavia – ja häkellyttävästi loppuunmyytyjä. Yhdessä syksyn ensimmäisen Tavastian keikan kanssa tämä tarkoittaa siis kolmea täyteenpakattua isoa keikkaa Helsingissä parin kuukauden sisällä, joten kysynnän voi tosiaan sanoa kasvaneen!

Tavastian välipäiväshow’sta vielä mainittakoon että siellä lavalle nousi kanssamme hammond-artisti Timo Vesajoki sekä priimusviulisti Minna Pensola. Allekirjoittanut mokaili Onnelliset kohtaa -kappaleen mustalaissävytteisen akusto-improvisoinnin ihan parhaan kykynsä mukaan, mutta kannatti se silti vetää minnan viulusoolon takia! Uskalsimme myös vihdoin tarttua Itkevään lintuun, ja se kyllä kannatti.

Ensi vuoteen!

Von Krahl, Tallinna 24.11.2007

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=o15vja7knhM[/youtube]

Vaikka oheiset kuvat kertovat tietenkin enemmän kuin tuhat sanaa, lätistään kuitenkin vielä hieman! Superseacat vei meidät ketterästi yli Suomenlahden eteläiseen sisarkaupunkiimme. Tallinnassa yhtye vieraili viime ja ensimmäisen kerran jo Nimikirjaimien julkaisun jälkeen 2004 (kertaa muistot täältä) – nyt kuitenkin esiinnyttiin Von Krahl -nimisessä teatteri/yökerho-kulttuuridiptyykissä, siellä yökerhon puolella.

Ruokailu suoritettiin hyvässä järjestyksessä Noku-ravintolassa, aivan kuin viime kierroksella. Voittajina ruokavalinnoista selvisi minä ja Paatelainen eestiläisellä possulla. Annos oli ehkä liiankin yksinkertainen ja ilmeinen hypätäkseen kaikille silmiin ruokalistalta, mutta nyt valinta meni nappiin ja kanssaruokailijoiden ruokakateus oli ilmeistä.

Soundcheck oli hivenen kaoottisen kuuloinen (PA:n tehot ilmeisesti hieman haikeat) mutta lava ja paikka sinänsä aivan loisteliaan tunnelmallisia. Lava tosin niin pieni ettei seitsenhenkinen orkesterimme pystynyt liikuttamaan kuin silmäripsiään kerran lavalle asetuttuaan.

Majoitus oli hivenen kehitteillä olevassa Braavo Hotellissa, jonka talvilämmitys petti täysin kirpeän kirkkaassa alkutalvessa. Hienot, tilavat huoneet toki hyötyivät visuaalisesti tehokkaista koko seinän ikkunoista, mutta pattereista eim tehoa löytynyt. Miikka “McGyver” asensi tosin hienosti pöytätuulettimesta ja hellasta ylimääräisen lämmittäjän Kössin ja mun huoneeseen. terhi puolestaan aiheutti palohälytyksen valuttamalla suihkun kuumavesihanoja lämmittääkseen edes kylpyhuoneen. Mutta pienistä viis, kiehtova ja vieraanvarainen majoituspaikka jonne palaa mielellään! Sitä paitsi viileässä nukkuu paremmin!

Oudoin yllätys oli klubijärjestäjä Tauno Maarpuun käteen lyömät lehtiartikkelit ja levyarvostelut: Suurimpien päivälehtien viikkoliitteiden palstoilla hehkutettiin estottomasti uutta levyämme ja kerrattiin historiaamme Ultra Bran ajoista. Neljän tähden ja 9 pisteen arvioissa kehuttiin kuvien kanssa levyä jota Eestissä ei ole edes julkaistu!

Lisää syitä Eestofiliaan saatiin illan keikalla, jonka runsasyleisöinen vastaanotto oli poikkeuksellisen lämmin. Ja siinä vaiheessa kun Antti unohti Jukan ja mun pyynnöt soittaa hiljaa jotta laulu erottuisi homma rupesi toden totta toimimaan – Lupaus kesästä on periaatteessa neliminuuttinen rumpufilli nykyään! Oli mukava tavata Taunon lisäksi myös muita Tallinnan tuttuja, vanhoja ja uusia. Kiitos kaikille, erityisesti Taunolle, vieraanvaraisuudesta, lämpimästä tunnelmasta ja laveasta backstage-tarjoilusta – ja tosiaan: toivottavasti ensi kesän Tarton keikka onnistuu!

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja