Scandinavian Music Group

Hello Tampere! Matka Oulusta alas kului transendentaalisen Mafia-pelin pauloissa – Telakallee saapuessa taksikuski Tommy Angelosta oli kehkeytynyt olosuhteiden pakosta hotelleja polttava, poliiseja listivä hitman, joka alkaa kirkossakin ammuskella häävieraita – toki itsepuolustukseksi.

Telakan soundcheckistä ei oikein missään vaiheessa tullut mitään. Emme kuulleet pihaustakaan PA:sta, eikä monitoreihin saanut kaikua, joten tuntui että soitimme jonkinlaisessa tyhjiössä, kuun pinnalla. Sitten lampsimme yksinkertaisesti yläkertaan syömään ja loikomaan (hotelliyön sijaan aioimme ajaa keikan jälkeen vielä Helsinkiin). Keikan kulku oli sellainen, että taidepalat ja herkistely toimivat kyllä, mutta “meno”biiseihin ei tullut parasta imua, jäi hiukkasen yrittämisen puolelle. Esimerkiksi Valmis toimi tässä tilassa kuin junan vessa, mutta silti eiliseen verrattuna pudotus oli roima. Tämä tietenkin tiedoksi oman pään sisältä, yleisön puolella tuntui olevan onnellisia naamoja! Keikan jälkeen sekoiltiin aikamme maailman hirveimpien naamarimallisten Minimoi-postikorttien kanssa (kts. kuva), roudattiin kiireettä ja startattiin kohti Helsinkiä.

Kuva: Nykänen

5-special, Oulu 26.3.2005" width="250" height="229" />5-special, Oulu 26.3.2005" width="250" height="372" />Ja ei kun aamiaiselle, Mafiaa pelaamaan ja kohti Oulua! Yhtyeestämme löytyy tällä hetkellä kaksi iPod-runkkaria, joten koko ajan joku kuuntelutti jotain jollain: tämän reissun soundtrackiksi nousi kuopiolaisen Hampaat suussa-yhtyeen järjettömän tarttuva Ei kiinnosta (Antin “löytö”) sekä The Beta Bandin Push It Out, jota itse olen vimmannut viime aikoina. 45-specialiin roudattin näitä kappaleita hoilaten.

Lavasoundi oli jo soundcheckissä mahtava Kaken loihtiessa kahteen ämyriin kaikille yhteisen kuuntelun. Sen jälkeen siirryttiin hotellille lojumaan. Minä, Kössi ja Terhi katsottiin mahtava John Cusackin, Gene Hackmanin ja Dustin Hoffmanin tähdittämä Valamiehistö-elokuva, jossa John Grisham kuljetti juonta kuin formulaa ja katsojaa kuin pässiä narussa. Sitten katteltiin vähän American Idolia ja lopulta lähdettiin takasin Nelivetoseen.

Keikka oli kyllä omissa fiiliksissä vielä parempi kuin eilen, itse asiassa aivan ylimaallisen sairaan hyvä, ja käsittääkseni yleisössäkin oltiin tyytiksiä. Mulle jäi vähän sellainen kuva että keikan mainonnassa ei oltu juurikaan mainittu että ilta oli ns. akustishenkinen, joten varmaan se joillekin tuli ihan yllätyksenä. Toivottavasti positiivisena! Viisi levyttämätöntä kappaletta kuului taas settiin (Opin valehtelemaan/Rannalta toiselle, Valmis, Ilman sinua olen lyijyä, Hölmö rakkaus ja Vierailla kallioilla) – ja ainakin omasta mielestäni juurikin ne olivat illan kulmakiviä. Keikan jälkeen viihdyttiin paikan päällä ja lampsittiin lopulta takaisin hotlalle.

Elikkäs Oulun Apollo-hotellista herättiin ja takuuyllätyksettömän mannermaisen aamiaisen jälkeen lähdettiin kohti talvisten maisemien takana odottavaa Roita. Tivoliin saapuminen on aina vähän kuin pääsisi äidin syliin, niin kivaa ja kotoisaa siellä on. Kamat laitettiin pystyyn mökin lavalle ja esitettiin uudet biisit Miksaaja-Nykäselle, jotta se saisi iltamiin jonkinlaisen mielikuvan materiaalista. Antti ja minä annettiin haastattelu Radio Säteilyyn – joka oli muistaakseni aika flegu, mutta siitä tulee kai jotain videoklippiä niiden sivulle. Käykää nuuskimassa www.sateily.com-osoitteessa.

Sitten mentiin Comicoon syömään, ja jälleen kaikki olivat aivan erityisen tyytyväisiä talon antimiin. Ahkeran lehtivisailun ja maleksimisen jälkeen piti sitten mennä hotellille kattelemaan töllöä ja lepäämään. Pääkallopaikalle palattiin noin tunti ennen keikkaa, Terhin tekemä biisilista taskussa ja sydän toivoa täynnä.

Muutaman biisin joutui taas totuttelemaan siihen että kaulassa on pahvisen kuuloinen akkari normaalin pahvisen kuuloisen särökitaran sijaan. Ja niin ilmeisesti yleisölläkin, mutta viimeistään Hölmön rakkauden myötä homma löysi uomiinsa ja Ilman sinua olen lyijyä -debyytti oli ainakin omasta mielestämme jo todella ikimuistoinen esitys. Tämä kantrivalssi tuntuu tällä hetkellä tulevan levyn kulmakiveltä, eittämättömältä mestariteokselta ja suomirokin tulevalta klassikolta. Toivottavasti jotain välittyi yleisönkin puolelle!

Ensimmäisenä encorena debytoitu Valmis tuntui myös erityisen hyvältä. Se tuntui kulkevan kuin kävelyvauhtinen juna, niinkuin pitääkin – sellainen johon ehtii vielä hypätä mukaan. Nykäseltä tuli pientä kritiikkia sähläyksestä ja rauhattomuudesta, mutta niin kai se pitää vähän ollakin kun keikkatauolta palataan. Oli vaan niin penteleen hauskaa.

Ihan tappiin saakka Tivolissa (joka on vähän niinkuin Lapin tavastia, sillä erotuksella, että tämä on koristeltu mukavan näköiseksi ja ihmiset tosissaan tanssii) viihtyi minä, Kössi ja Anssi. Terveisiä kaikille joiden kanssa juteltiin ja muillekin paikallaolleille! Ensi kerralla taas napit kaakossa!

Paljon oli viinaa virrannut lostarin baaritiskiltä siitä kun SMG viimeksi astui keikkabussiin. Viimesyksyinen akustinen kiertue oli kuitenkin kaikkien mielestä niin onnistunut, että seuraavaa albumia valmistellessa oli syytä ottaa vielä uusintakierros. Tällä kertaa oli tarkoitus kuitenkin ajaa samalla vaivalla Ouluun ja Rovaniemelle, jotka syksyllä väliin jäivät. Turkuun ei taaskaan saatu sovittua mitään järkevää, mikä tietenkin korpeaa yhtyeemme jäseniä aivan eerona. Mutta siis Ouluun saakka ajettiin jo ed. päivänä Kaken ohjastamalla XBox-minibussilla. Leffakerho kävi läpi Prizzin kunnian ja Kurt Russellin tähdittämän Dark Blue -poliisidraaman. Ei nyt mitään klassikoita kumpikaan, toisin kuin Antin mukanaan tuoma ProTools-promovideo, jossa häkellyttävän huonon televisiodraaman keinoin näytetään kuinka ProTools avittaa demobändin tietä tähtiin. Sitten tartuttiin Mafia-nimiseen konsolipeliin, joka pian imaisi koko takapenkin mukaansa. Roolihahmomme Tommy Angelo eteni hissukseen pääsiäisviikonlopun aikana tavallisesta taksikuskista poliiseja surutta lahtaavaksi hitmaniksi.