Vaakuna, Mikkeli 7.5.2004

Siis Mikkeliin Kikkeliin ja äkkiä! Ei nyt äkkiä, ensin kävin Nykäsen ja Antin kanssa varaamassa näille parturiajan sekä syömässä MacIntosh-perheravintolassa, sen jälkeen Kössin, Terhin ja Anssin kanssa lettukahveilla torilla, jossa muuten oli pystyssä ihkaoikea tivoli. Ei testattu.

Bussissa odotti High Fidelityn jämät, jonka jälkeen siitä ruvettiin välittömästi katsomaan parhaita paloja uudesta, sekä erilaisia ekstroja. Kaikkien aikojen paras kohtaus elokuvahistoriassa on se, jossa Jack Black myy yhdelle asiakkaalle Blonde on Blonden, Vic suosittelee tulevalle tyttöystävälleen Stiff Little Fingersin levyä, ja John Cusack myy viisi Beta Bandin ep-kokoelmaa. Tätä kohtaa tarpeeksi kelattuamme taisimme katsoa Kathryn Bigelow’n K19 – Widowmakerin, joka jäi lopulta kesken Sankt Mickelsborgiin saavuttuamme.

Sokos-hotelli Vaakunan yökerho oli uusi tuttavuus ja soittotilana itseasiassa ihan järkevän muotoinen. Mikkelissä ei kuulemma ikinä käy bändejä, koska kukaan ei niitä käy katsomassa, koska niitä ei koskaan ole. Jostain syystä meille oli nyt tähän rock-kulttuurin kehityskaupunkiin keikka myyty. Soundcheckin jälkeen Anssi, minä, Terhi ja Kössi menimme syömään (taas Fransmanniin), ja niin yököttävää kuin se onkin, tilasimme pullon valkoviiniä bouillabaissiemme, chevresalaattiemme ja serranokinkkulautastemme kanssa. Tämän jälkeen säntäsimme terassisaunatiloihin saunomaan, joten Mikkeli näyttäytyi oikein mukavassa valossa.

Keikka tuntui menevän ihan hiton hyvin, tosin Antin vitsispiikkikiintiö jäi tänään reilusti vajaaksi. Ehkä siinä on joku korrelaatio… Oma korvamonitorointini reistaili kuitenkin niin, etten oikein kuullut mitä minä tai kukaan muukaan soitti, mutta mitäpä tuosta kun oleellinen eli natsipillufiilis on kohdillaan. Kiitos kaikille!

Keikan jälkeen ei juuri tullut mieleen lähteä tutkimaan Maikkelin yöelämää Night Vaakunaa etäämmältä, mutta aamukävelyllä kaupungin halki siitä sai jo jonkinlaisen kuvan: Mihin suuntaan tahansa katsoo, kaupunki tuntuu loppuvan käsiin. Eli ei kaikkein massiivisin megalopolis, mutta jokaisen kesäkaupungin sykkivä sydän, eli zocalo, eli tori, oli varsin vilkas ja lettukahvit tiesivät paikkansa.

Setti

1. 100 km Ouluun 2. Letitä tukkani 3. Huomisen sää 4. Onnellinen nainen 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Kaikkeen kyllästyy 7. Nimikirjaimet 8. Juokseva mies 9. Säälittävä syksy 10. Elena 11. Vastusta mua 12. Tällaisena kesäyönä 13. Kun tuuli oli viilee ... e. Helsinkiin e. Minne katosi päivät ... e. Onnelliset kohtaa

Puijonsarvi, Kuopio 6.5.2004

Torstaiaamuna lähdimme vajaalla miehityksellä kohti Kuopiota – Nääs Antti ja Jukka ajoivat henkilöautolla aina Mikkeliin saakka, ja Kakekin tuli vasta matkanvarrella kyytiin. Tämä henkilöautospedeily siksi, että Jukka jatkaisi huomisen jälkeen Mikkelistä Ouluun häihin. DVD-festiviteetit alkoi kryptisesti Operaatio Marsin ekstroilla, mutta lopulta pesään saatiin mainio Tom Cruise/Nicole Kidman -legenda Ukkosta radalla (Days of Thunder) – kaksi peukkua pystyyn Simpson/Bruckheimer -tuottajaparivaljakolle!

Loppumatkalta katsottiin aivan loistavaa Stephen Frearsin Nick Hornby -filmatisointia High Fidelity, joka lopulta jäi hieman kesken (ja jonka se nörtimpi levykaupan myyjä on yks yhteen Anssi Växby!). Bussin etuosassa kuunneltiin radiosta Suomen puolivälierää Kanadaa vastaan. Loppumatsi katsottiin roudauksen lomassa Puijonsarven yökerhon videoscreeniltä – aavemaisesti ilman ääntä. Kanadan upotettua poikamme jatkoajalla tehtiin Soundcheck, jonka jälkeen minä ja Antti tehtiin vielä paikallistelevisioon haastattelu. Puikkarissa ollaan oltu SMG:n kanssa kerran aikaisemmin, Kuopiossa kaksikin kertaa. Ed. Puijonsarven keikka oli hyvä, ja Kuopion torin ulkoilmakeikka aivan loistava. Nyt suurin kysymysmerkki olisi vaikea torstai-ilta railakkaan vapun jälkeen.

Jok. tap. siirryimme kadun yli Fransmannin puolelle odottelemaan standardikana-annosta. Sitten hotellihuoneeseen ihmettelemään ehtisikö ruoka edes laskeutua ennenkuin pitäisi rynnätä lavalle. Kyllähän se ehti. Keikka ei ollut mikään paras mahdollinen, joskaan ei mitenkään mahdotonkaan. Sen jälkeen pyörittiin jonkin aikaa siinä baaritiskeillä, mutta lopulta lähdin Kössin kanssa Henry’s Pubiin, jonka mainiota lettutaikinan makuista drinkkilistaa oli taas mukava testailla.

Setti

1. 100 km Ouluun 2. Letitä tukkani 3. Huomisen sää 4. Onnellinen nainen 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Kaikkeen kyllästyy 7. Nimikirjaimet 8. Juokseva mies 9. Säälittävä syksy 10. Elena 11. Vastusta mua 12. Tällaisena kesäyönä 13. Kun tuuli oli viilee ... e. Helsinkiin e. Minne katosi päivät

Zelluloos, Tallinn 30.4.2004

Auts! mikä herätysaika. Makasiiniterminaalilla piti olla jo 8.30, joten Lehtinen kaartoi tilataksissa kohdalleni siinä seitsemän jälkeen, mikä ei todellakaan ole normaali töihinlähtöaika itselleni. Valimosta haettiin vain välttämättömimmät kamat (iso osa odotti keikkapaikalla valmiina), sitten napattiin muita ukkeleita mukaan matkalla lauttarantaan. Viro vietti vielä viimeistä päiväänsä itsenäisenä valtiona, joten passit piti mukana olla, ja yllättäen kaikki olivatkin omansa muistaneet. Linda Linesin kyyti kului Iltalehden kyssäreitä ja ristikoita täytellessä, ja Tallinnan päässä vastassamme oli Tauno Maarpuu ja Armin Press. Taunon tapasimme Antin kanssa viime kesänä radiohaastattelun yhteydessä, ja Armin oli luvattu pakettiautoineen käyttöömme koko vierailun ajaksi. Ensin kurvattiin Hotelli Viikingiin jättämään tavarat, jonka jälkeen talsittiin vanhaan kaupunkiin syömään. Olen itse ollut yli Tallinnassa viimeksi noin kymmenen vuotta sitten, ja silloin oli kylmää, sateista ja harmaata, mutta nyt ainakin tämä turistikeskusta näytti vimpan päälle viihtyisältä, melkein lavasteenomaisella tavalla sievältä.

Etäisesti Tampereen Telakkaa sisustukseltaan muistuttava paikka, jossa syötiin, oli jonkinlainen suljettu klubi (sisään mentiin Taunon avainkortilla), ja ruokalistaa tavaamalla opimme taas uusia sanoja. Antti sai vielä Rostbiiffejä odotellessa mahdollisuuden hioa illan spiikkilistaansa Taunon ja Arminin kanssa (vasemmalla näkyvää kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan lähempää). Antin veli Aki opiskelee eestiä, ja hänen avullaan Antti oli koonnut persoonallisen fraasivaraston, jonka avulla ilta oli tarkoitus juontaa. Asiasisällöltään siinä taas haukuttiin meikäläistä (Soome halvim helilooja ja andetu sitavarras) ja yhtyeemme livekuntoa (Nagu te olete võib-olla märganud, me oleme Soome sitem kõige bänd).

Tämän jälkeen toiset menivät hotellille oikaisemaan, minä, Terhi ja Kössi lähdimme shoppaamaan. Pian kuitenkin kenkäökaupat nielaisivat Tepan, joten minä ja Kössi jatkoimme kahdestaan, tavoitteenamme löytää teepaitoja. Teepaitojen sijaan löysimme ostoskeskuksesta kymmenittäin käsi kädessä loruja laulavia nuoria, jotka kansanpuvuissaan juoksentelivat rullaportaita ylös alas. Myös Vanhankaupungin torilla viipelsi piirileikeissä porukkaa todella omituisen näköisissä vetimissä, vähän kuin Vaahteranmäen Eemelin kesäteatteriesityksestä. Ne olivat mahdollisesti hulluja tai lahkolaisia tai opiskelijoita. Anyway, no t-shirts for us, mutta ostin hirveän läjän eksoottisia purkkapaketteja, joiden oli tarkoitus paikata hammasharjan kotiinjättämistä. Joissain tarjottiin kalkkia, joissain c-vitamiinia , mutta yhteistä valinnoille oli tietenkin se, ettei niitä Suomesta saa. Ainakin purukumivalikoimissa on pikkuveljeskansamme jo ajanut ohitsemme.

Seuraavaksi päivän ohjelmaan kuului radiohaastattelu Tõnu Karjatsen kanssa, joka teki tätä nykyä töitä Eestiradiolle. Menimme porukalla puistoon ja juttelimme niitä näitä Suomirockin nykytilasta ja sen sellaisesta. Tõnu oli siis entuudestaan tuttu minulle ja Antille, koska hän teki viime kesänä SMG:Stä pitkän jutun toiselle eestiläiselle radiokanavalle. Ja sitten eikun keikkapaikalle. Zelluloos Vabaajakeskus oli sellainen iso, ei ihan vimpan päälle remontoitu kompleksi, jossa oli keilaratoja, solariumia, hierontaa ja sen sellaista. Ja yksi iso kiviseinäinen korkea halli, johon lava ja PA oli pystytetty. Ensi vilkaisulla tiesi, että akustisesti tila oli aika mahdoton, mutta ensi vilkaisun jälkeen menimmekin pelaamaan biljardia ja keilaamaan. Keilapallot vaan olivat omituisen pieniä (ehkä 2/3 totutusta läpimitasta), eikä niissä ollut sormenreikiä. Samoin keiloja oli vain yhdeksän ja ne olivat timantti- eikä pyramidimuodostelmassa. Sama se, kivaa oli! Ja allekirjoittanut oli sitten kaatojen kuningas, vaikka Nykäsenkin tyyli oli vakuuttava. Sõpruse Puiesteen lopetettua checkinsä kävimme töihin. Itse sain heidän kitaristiltaan Mesaboogien kaapin, Kössi Fenderin combon, Antti rummut ja Anssi EBS:n vahvistimen. Korvamonitorit oli Eestin erilaisten radiotaajuushässäköiden vuoksi jätetty kotiin Terhin käyttöön varattua langallista lähetintä lukuunottamatta. Eli nyt palattiin vanhaan kunnon kulmamonitorointijärjestelmään, mikä oli aluksi aika kaoottisen tuntuista, varsinkin kun niistä ei oikein tullut sitä pihaustakaan. Kaken ja Jukan pienen puuhatuokion jälkeen asiat saatiin kuitenkin jonkinlaiseen vireeseen.

Avasin henkilökohtaisen terassikauteni Anssin ja (matkaan lähteneen Anssin ystävän) Veran kanssa, jonka jälkeen ostimme muka jotenkin perinteikkäitä tallinnanmanteleita, jotka kuitenkin olivat mainion makuisia, ja poikkesimme vielä yhteen vaateliikkeeseen, josta löysin kivan Etelä-Afrikan kansallispuisto -teemalla varustetun paidan. Sitten taas liikkeelle kärsivällisen Arminin kyydissä! Sitimaan-niminen orkesteri meni meiltä aivan ohi, tulimme paikalle vasta heidän lopetellessaan, niinkuin suuri osa yleisöäkin ilmeisesti. Kivaa täällä on se, että keikat kuitenkin aloitetaan inhimilliseen aikaan – oma settimme oli sovittu alkavaksi yhdeksän aikaan.

Ja niin myös kävi. Keilailuradan pukuhuoneessa vedettiin jägerit ja vanatallinnit huiviin ja päätettiin noudattaa Maksimaalisen Rähinän Maksiimia – akustisten ja kuunteluteknisten olosuhteiden vuoksi mitään hienostelevan hifistelyn voittoa illalta nimittäin oli turha odottaakaan. Marssimme siis lavalle pimeään saliin ilman minkään valtakunnan paineita tai ennakko-odotuksia, mutta puolessa välissä keikkaa meininki alkoikin jo olla ihan hulvatonta (ja olen minä jäykempiä alkukeikkoja nähnyt omallakin maaperällä, jossa ihmiset kuitenkin oletusarvoisesti tuntevat materiaaliamme paremmin!) – talossa lienee ollut sellaista viitisensataa henkeä, joista – voisin kuvitella – ehkä viisitoista varmaan on kuullut koko bändistämme aiemmin! Kulmamonitorointi ja Antin pökkelön hellyyttävät välispiikit toivat yleisön ja yhtyeen lähelle toisiaan jonkinkorkuisesta kielimuurista huolimatta, mutta silti setin loppuun saatu noste ja huipennus, sekä sitä seuranneiden suosionosoitusten pituus ja sitkeys yllättivät! Taustanauhabiisejähän ei vedetty (kovalevyt ja koskettimet jätettiin suosiolla isänmaahan), paitsi encoreen takahuoneesta lavalle juostessa spontaanisti lisätty Kun tuuli oli viilee – ilman taustanauhaa. Eikä kyllä menoa haitannut.

kuvat: kutt – click to enlarge!

Takahuoneessa – eli keilaradalla – olimme jo aika hysteerisen tyytyväisiä. Hien kuivuttua iholle ja muutaman tiuhan jälkeen vietiin kamat bäkkärille ja käytiin katsomassa Puiesteeta, josta en nousuhumalaltani kauhean tarkkaa käsitystä enää saanut – asiaa ei auttanut se, että leikin turpaanvetoleikkiä Ihmepojan kosketinsoittajan Erkki Liljan kanssa – Erkki oli saapunut muutaman muun kaverin kanssa maahan vappua juhlistamaan, ja löytänyt Zelluloosiinkin asti. Tauno lupasi kyllä jo sähköpostitse lähettää CD:n. Sitten haluaisin vielä kiittää bändiä vahvistinten, rumpujen ja varakitaran lainasta, ja erityisesti kosketinsoittaja Kaupoa avuliaisuudesta (Hei Kaupo!) – ja tilaisuuden valosuunnittelijaa ja tykkiä videotykkitoteutusta.

Seuraavaksi onnelliset suomalaisvieraat kyydittiin takaisin hotelli Viikingille, jonne jätettiin vain tavaroita, ja josta jatkettiin jalan Von Krahli Baar -klubille. Sen edustalla Tauno esitteli meidät Soome Instituutin Milenalle, jolla oli näppinsä koko reissumme mahdollistamisessa (kiitos!). Sisällä soitteli menemään Kosmoskva-niminen pätevä, saarenmaalainen tanssijazzpumppu, jonka jälkeen lauteille nousi tutuilla naamoilla varustettu Helsingin ylpeytemme Five Corners Quintet, joka sai täyden klubin aivan pähkinöiksi. Kaiken kaikkiaan aivan täydellinen ilta ja elämysmatka, johon kuului vielä yön pikkutunteina taksikidnappaus, verilammikon moppausta 24h-kapakan parketilta ja sen sellaista.

Toivottavasti palaamme ennemmin kuin myöhemmin! Kumarrus, aplodit ja suurkiitokset koko reissun näyttelijäkaartille!

Setti

1. 100 km Ouluun 2. Letitä tukkani 3. Onnellinen nainen 4. Nimikirjaimet 5. Kaikkeen kyllästyy 6. Ei mun oo hyvä olla yksin 7. Juokseva mies 8. Helsinkiin 9. Tällaisena kesäyönä 10. Minne katosi päivät ... e. Kun tuuli oli viilee e. Onnelliset kohtaa

Lutakko, Jyväskylä 24.4.2004

Kohti Jyskylää! Mutta ei ennen aamiaista, jolla törmättiin kärpäspaperin lailla seuraan tarttuvaan, aamukänneissä kälättävään tiekkömitä-mieheen, joka sanoi joka lauseen välissä “tiekkömitä” ja piti juuri sen pituisen tauon että väliin ehti sanoa täsmälleen “no?” tai “en” ennen puhetulvan jatkumista. Antin se terävästi huomasi Ultra Bran laulajaksi ja minulta uteli että tiekkömitä ( ) että mietin että onko kiusallista kun faija sekstaa valkokankaalla kun sehän oli siinä Käpy selän alla -leffassa – Ja tiekkömitä ( ) musta olis ainakin hassua jos mun faija olisi, mutta se onkin kyllä kuollu. Jne ikuisesti. Tämän jälkeen koko päivä ja seuraava kaikki aloittivat kaikki lauseensa tiekkömitä-hokemalla, tai hokivat sitä vaikkei olisi sanottavaakaan.

Roista tulee about kuusisataa kilsaa Jyskylään, notta taas meni leffaa. Ensin nukuttiin Magnolian läpi (hyvä mutta nähty ja väsytti), sitten katsottiinkin vähän keskittyneemmin Roberto Benigni -elokuva Kaunis elämä, joka oli kyllä loisteliaan maineensa veroinen. Antti teki myös ensimmäisen elokuvansa G4-läppärillään ja digikamerallaan. Se oli aika sellainen road movie -henkinen, mutta meistä ainakin tosi liikuttava. Bussissa kuvatun liikkuvan kuvan lisäksi siinä oli stillejä joissa me poseerataan “OULU 100 SIMO 18”-kyltin edessä.

Lutakossa Antti kaivoi kamojen pystytyksen lomassa ja kuvasi jo toista elokuvaansa. Checki saatiin hyvissä ajoin valmiiksi että ehdittiin luovuttaa lava lämppärinä toimineelle Stellalle (hei Stella! Kiitos Stella!) ja päästiin mainion paistiaiheisen artistisafkan kimppuun. Hotellilla katsoin Kössin kanssa väkisin telkkaria – tarjonta oli kirjavaa paskaa pantomiimitanssin ja Unelmien poikamiestytön välillä, kunnes ruutuun lävähti normaaliakin parempi Ripley’s Believe It Or Not! Tässä jaksossa tavattiin mies, jolla ei ollut naamaa, koska lihansyöjäsienikasvin leviämisen estämiseksi sen silmät, nenä ja poskiontelot oli koverrettu pois leikkauksessa! Tavattiin myös mies, joka nappasi 160 km/h lentävän jousipyssyn nuolen ilmasta sokkona – äänen perusteella! Kätevää! Ninjaa! Jediä! Pääsimme myös seuraamaan jokakeväistä bikinislalomtapahtumaa! Sitten oli pakko nukkua tunti, ennenkuin kokoonnuimme Antin ja Nykäsen huoneeseen “Lutakko, Rock City!” -elokuvan ensi-iltaan. Antti oli selvästi kehittynyt tarinankuljettajana! Musiikki ja leikkaus löivät kättä raikkaan leikkisällä tavalla!

Stellapa se siellä lopetteli settiään kun Lutakkoon taas päästiin.Sitten vaihto ja lauteille siinä 23.30. Keikka oli ehkä hieman ylienerginenkin – sovittiin taas ykskantaan että keikka vedetään natsipilluna, ja lisäksi päästiin konsensukseen siitä että heti lavalle astuessa laitetaan päälle maksimaalinen rähinä. Nykänen vähän torui ylisoittamisesta jälkeenpäin, mutta kaikki bändin jäsenet olivat erittäin tyytyväisiä mylläkkään ja törmäilyyn. Antin spiikkailu meni jo aika avantgardistiseksi sekoiluksi ja hyvä niin. Paikallisten vihjeitä noudattaen karautimme roudauksen jälkeen (thanks for the help Craig!) bussilla Freetimeen jossa oli kieltämättä ihan täydellinen meininki (this is how we party harty, Craig!). Hieman rähjäisen diskon lattialla tanssittiin Maidenin Trooperia ja Metallican Master of Puppetsia! You are insane people!

Seuraavana päivänä matkalla Helsinkiin ei muistaakseni juuri leffoja katseltu, puolikasta Nikitaa lukuunottamatta. Bussin sängyistä kömpi bensa-asemille vastakuoriutuneiden tipujen näköisiä, takkutukkaisia, säälittävän söpöjä sirrisilmiä. Tallinna: lock up your daughters and keep your dogs on a leash, we’re coming to town!

Setti

1. 100 km Ouluun 2. Letitä tukkani 3. Huomisen sää 4. Onnellinen nainen 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Kaikkeen kyllästyy 7. Nimikirjaimet 8. Juokseva mies 9. Säälittävä syksy 10. Elena 11. Vastusta mua 12. Tällaisena kesäyönä 13. Kun tuuli oli viilee ... e. Helsinkiin e. Minne katosi päivät ... e. Onnelliset kohtaa

Keikat

25.06. PaPaNa Bar, Inari
02.07. Freedom Festival, Tampere
09.07. Ruisrock, Turku
16.07. Henry’s Pub, Kuopio
17.07. Ilosaarirock, Joensuu
29.07. Neste Rally Zone, Jyväskylä
30.07. Qstock, Oulu
26.08. TBA 
27.08. Janakkala 150 vuotta, Turengin liikuntahalli , Janakkala


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja