Scandinavian Music Group

Torstai ja nuorten rokkareiden sydämet on toivoa täynnä. Porin Bar Kinossa käytiin nimittäin 2002 syksyllä viimeksi, ja silloin meininki oli mitä toimivin. Nyt sitä kyllä hillitsi DVD:ltä katsottu National Security -niminen Martin Lawrence -“hulluttelu”, joka sai kaikki aika pahalle tuulelle. Phone Booth upposi minuun jo toisen kerran, mutta noi muut ei sitten jotenkin hirveästi välittänyt siitä. Perille päästyämme vaan kamat pystyyn – tänään sai vihdoin ensiripustuksensa uusi entistä pöljempi SMG-lakana, jonka mallin Terhi aikanaan piirsi vessapaperin palalle. Vähän niinkuin 100 km Ouluun -video, se herättää sellasen mitä vittua -reaktion. Eli synkassa viimeaikaisten tekemisiemme kanssa. Ruokailu hoidettiin VPK:n raflassa ja saatanan hyvää olikin.

Iltamissa ei nyt edelliseen kertaan nähden hirveää ryysistä ollut, liekö syynä ollut arki-ilta, lipun hinta vai bändin eittämätön paskuus, mutta show vedettiin hyvillä mielillä ja meiningeillä läpi. Ja koskapa luukku oli neljään saakka auki, ei seurueemme siirtynyt lavalta baaritiskiä kauemmas Poriin ja porilaisiin tutustumaan. Tosin Terhi häippäsi tulevia iltoja silmällä pitäen.

Setti

1. 100 km Ouluun 2. Letitä tukkani 3. Huomisen sää 4. Onnellinen nainen 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Kaikkeen kyllästyy 7. Nimikirjaimet 8. Talvipuutarhaan 9. Kun kuolen 10. Säälittävä syksy 11. Helsinkiin 12. Vastusta mua 13. Tällaisena kesäyönä 14. Kun tuuli oli viilee ... e. Minne katosi päivät

Auts! Aamiainen nautittiin rapeassa darrassa valoisan lasikattoisessa, kasvihuoneenomaisessa aamiaissalongissa. Se oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kamat kasaan ja kohti Seinäjokea, tuota Suomen kaupunkia! Matkalla taottiin Parappa the Rapper 2 läpi tiukkojen gruuvien jytkeessä. jostain Energyrundilta bussiin oli jäänyt parit Reebokin valkoset hikipannat ja rannekkeet, jotka Syke testamenttasi mulle ja Antille, ja jotka päällä me näytettiin ihan Royal Familyn kadonneilta serkuilta. Kyllä kelpasi sylkeä riimejä.

Bottonhan nyt on ihan suolesta mestana, mutta minkäs teet kun Rautiaisen Timpe oli torpannut kansanvalistusorkesterinsa Du:niin täksi illaksi. Roudauksen sijaan mentiin saunaan ja ne katto lätkää ketä kiinnosti. Soundcheckissä kaikki Turussa esiintyneet ongelmat katosivat kuin kakka pöntöstä, joten ehkä se oli ihan oikein että Tepsi tällä kertaa hävisi.

Teillä Pohjanmaallahan on keikkajärjestäjillä Suomen paskin meininki sinänsä, että ne repii raiderin ennenkuin mistään sovitaan. En tiedä millä etuoikeudella ja logiikalla. Sellainen kiero “meillähän ei artisti juo” -ajattelu siinä varmaan on takana. No eipä juo. Illan keikka oli tokaksi keikaksi – ja tähän mestaan – melkein pelottavan kohdillaan. Setti oli järjestykseltään täyttä timanttia ja soitimme kuin enkelit tulessa. Jep kyllä kai, mutta meininki oli jo paljon parempi. Ekat ylimääräiset loppu MKP:hen jotenkin niin totaalisen hienosti, että Antti vinkkasi DJ:lle, että nyt ei voi enää harkita lavalle paluuta… Paitsi vartin päästä hotellihuoneesta hissillä takaisin roudaamaan ja tiskille.

Aamulla kaikilla oli parempi olo kuin koskaan ennen koko elämänsä aikana. Onneksi hotelliaamiaiseen tässä hotellissa kuuluu jo legendaarinen seinäjokelainen omaperäinen perinneherkku “kropsut” – jota me muussa Suomessa syömme jännittävällä “pannukakku”-nimellä! Haloo! Ei yhtäkkiä voi päättää että vaikkapa lihapullat on yhtäkkiä jotain “kräpsyjä” ja oululainen paikallisherkku! Idarit!

Matka Helsinkiin torkuttiin ensin keskinkertaisen mutta näyttävän “Kaksi tornia”-eepoksen parissa, jonka jälkeen kärsittiin täysin loputon ja aivan saaaaaaaaaaaaaaaaaaaaatanan huono ja raivostuttava Harry Potter ja Salaisuuksien Persereikä. Joka ei loppunut pikakelaamallaan, ja joka oli vielä huonompi kuin Austin Powers – Kultamuna, ja joka vitutti niin monessa suhteessa, monella tavalla ja älyä ja tunteita loukaten. Voi helvetti! Onneksi mä en oo lukenut niitä kirjoja! Onneksi mä en oo nähnyt niitä muita leffoja! Ootteko te kaikki Potter-fanit käynyt jossain hypnoosihoidossa että te pystytte sietämään sitä paskaa? Mun täytyy muuttaa johonkin maahan jossa puhutaan kieltä, jolle Harry Pottereita ei ole käännetty. Antti huusi suoraa tuskaista huutoa moneen kertaan kun se laahaava lefaa vitutti niin paljon. Vitutti kuin apassia, jonka biisonit on tapettu, toteemipaalu ja tiipii kaadettu, vaimot ja lapset viety ja maat myyty pullollisella valkoisen miehen tulilientä, josta sokeutuu.

Ensi viikkoon!

Setti

1. 100 km Ouluun 2. Tällaisena kesäyönä 3. Onnellinen nainen 4. Huomisen sää 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Kaikkeen kyllästyy 7. Nimikirjaimet 8. Talvipuutarhaan 9. Kun kuolen 10. Säälittävä syksy 11. Helsinkiin 12. Vastusta mua 13. Letitä tukkani 14. Kun tuuli oli viilee ...e. Elena e. Minne katosi päivät

Kaksi akustista muutaman biisin settiä oltiin tehty tänä vuonna, toinen omissa levyjulkkareissa, toinen Nöjesguidenin bileissä, mutta niitä ei nyt lasketa kun lähdettiin raskaamman raudan kanssa liikkeelle. Treenejä oli pidetty neljät, mukaanlukien Tavastian vedetyt monitoriharjoitukset, joten kaikki oli suunnilleen selvää mutta mikään ei itsestään. Kiertuehenkilökuntaan kuului perusnelikkomme lisäksi Kössi, Nykänen (miksaus), Ruokolahden leijona Kake (monitorit) ja Syke (kuski), sekä Turkuun huviajelulle lähtenyt Elena.

Matkalla katsottiin alkupaloiksi jälleen kerran Scary Movie 2 (jonka alun Antti haluaa ehdottomasti aina nähdä uudestaan), sitten erinomainen Adam Sandler -komedia Mr. Deeds, jonka jälkeen lumouduttiin Parappa the Rapper kakkoseen aivan totaalisesti. Kössi, Antti ja minä pelasimme pian kuin ninjat koko bussin takaosan raikuessa “Cook the Patties! Cut the Lettuce!”-huudoista. Tämän pelin tekijät ovat olleet eniten kamoissa, oli nimittäin sen verran psykedeelinen juoni ja visuaalinen ilme. Tutustukaa avoimin mielin!

Klubi on siis entinen Säätämö, hieno paikka soittaa, mutta tänä lankalauantaina kaikki tuntui luisuvan päin vittua alusta saakka. Oma kevätflunssani oli saavuttanut lakipisteensä, Terhillä oli kurkku kipeä, taustanauhakanavilla kummitteli, sain omasta Marshallistani vain kamalia ja helvetin lujia soundeja (omaa taliaivoisuuttani, en jaksa enkä kehtaa selittää), Kotiteollisuus samana iltana Karibiassa jne.

Iltamat meni kuitenkin ihan välttävästi näihin Jeesuksen kärsimysnäytelmiin verrattaviin ongelmiin nähden. Setti oli ylipitkä ja dramaturgialtaan outo, mutta niin sen vielä tässä vaiheessa pakostikin on oltava. Elena väitti keikan jälkeen että kuulosti tooosi hyvältä, mutta perusnegatiivinen Nykänen ei tainnut olla ihan samaa mieltä. Encoreita kuitenkin jaksettiin taputtaa kahteen kertaan (ja senkin jälkeen! Te hölmöläiset!) joten ei kai se nyt ihan vastenmielistäkään ollut. Plussaa oli tietenkin Terhin debytoiminen huuliharpistina 100 km Ouluun -länkkäriosassa, miinusta oma spedeilyni dylanmaisen huuliharppuständin kanssa Juoksevassa miehessä.

Sittei muuta kun Dynamoon tapaamaan vanhoja Turun tuttavuuksia ja tutustumaan uusiin.

Setti

1. Onnellinen nainen 2. Tällaisena kesäyönä 3. 100 km Ouluun 4. Huomisen sää 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Kaikkeen kyllästyy 7. Onnelliset kohtaa 8. Talvipuutarhaan 9. Kun kuolen 10. Elena 11. Helsinkiin 12. Vastusta mua 13. Letitä tukkani 14. Kun tuuli oli viilee 15. Nimikirjaimet ...e. Säälittävä syksy e. Minne katosi päivät ...e2. Kun puut tekee seittiä e2. Juokseva mies

Loppuniitti keikkavuodelle iskettiin Otaniemen teekkareiden kaikille avoimessa lukuvuodenaloitusjuhlassa, joka järjestettiin rohkeasti ulkoilmatapahtumana. Kaitpa sitä pitkin päivää vähän tihutti, mutta sää oli kokonaisuudessaan ihan hyvä, lämmin ja hellä. Tekniikka oli vähän erityismiehityksellä liikkeellä, Kake hoiti miksauksen ja Sumppi monitorit Nykäsen ollessa varattuna MTV3-gaalassa. Keikka alkoi siinä 20.05 taivaan jo hämärtyessä, väkeä oli liikkeellä paljon – haalareilla ja ilman – ja kivaa oli. Alkukeikasta oli ehkä pientä henkistä jäykistelyä omalta osaltani, mutta kokonaisuus oli ihan riemastuttava. Siitä kiitos kuuluu tietenkin yleisölle. Ja järkkäreille kiitokset kebabeista ja mystisistä makusiidereistä.

Elikkäs that’s it tältä vuodelta, palaamme ensi vuonna uuden levyn kanssa, entistä vahvempina, energisempinä, näkemyksellisempinä ja karismaattisempina. Jättimäinen kiitos vielä kaikille, pitäkää huolta toisistanne!