Scandinavian Music Group

Keikka-aika oli kello yks’ kakkoslavalla, joten aikaisin sitä oli joutunut lähtemään liikenteeseen. Tosin Antti ja Jukka hoiti roudauksen, taas remmiin astuva Mikko, minä, Tommi ja Terhi tultiin taksilla. Edellisenä soittaneesta Ankanpoikarockin (tms.) voittajasta huolimatta (taisi soittaa esmes Nightwishia “tiukkana” funk-versiona) kenttä oli kiitettävän täysi aloittaessamme. Tosin päälavalla puolen tunnin jälkeen aloittanut Zen Café nipisti armotta osan ryhmästä, mutta se nyt oli ihan luonnollista. Luonnotonta oli huono meininki lavalla: Monitoritiski oli Villen mukaan vähän epäkunnossa, ja totteli lähinnä isku- ja potkutyyppisiä komentoja, eli kuuntelu oli aika suolesta. Ehkä siitä johtuen (tai muuten vaan) yhteensoitto ja poljento oli jotenkin epämääräistä ja omasta mielestämme amatöörimäistä. Kosonen ja Tommi ei ollut niin epätoivoisia, mutta mua, Anttia ja Terhiä oikein hävetti lavalta tullessa. Yritettiin viittilöidä lavalle kuuluttamaan menevälle Nikulan Jonelle ettei sitten mitään encorehässäkkää. Encoret kuitenskin syystä tai toisesta tuli, ja olihan se Nää aamut kiva käydä runnomassa siihen vitutuksen loiventamiseksi. Jälkeenpäin sekä yleisöstä, että – kumma kyllä – Nykäseltä tuli vilpittömän positiivista kommenttia, joten oma häpeä vähän laantui. loppu hukutettiin festarikaljaan.

Setti

1. Minne katosi päivät 2. Ei mulle riitä 3. Onnelliset kohtaa 4. Tällaisena kesäyönä 5. Sä 6. Ei mun oo hyvä olla yksin 7. Kun puut tekee seittiä 8. Vastusta mua 9. Vuoksesi 10. Kun tuuli oli viilee e. Nää aamut (muistaakseni näin)

Saavuimme Tampesteriin lähinnä invataksia muistuttavalla epärockmaisella minibussilla, jossa oli taas se skimbaboksin kokoinen ja näköinen peräkärry. Nummenpalon ökybussi oli jälleen kerran telakalla ja tällä paskasetillä oli sitten oltava liikenteessä. Itseasiassa kyytiin nousi vain Staffan, minä Terhi ja Tommi – Antin, Nykäsen ja Kauhasen viettäessä Treellä jo kolmatta päivää.

Huoneet otettiin Sokoshotelli Villasta ja lähettiin viemään kamoja Hämeenkatu 26 -nimiselle keikkapaikalle, joka – ette arvaa – sijaitsi Hämeenkatu 26:ssa, ja joka osoittautui Memphis-ketjuravintolaksi yläkerran ollessa eräänlainen yökerho. Paikan Feng Shui oli ihan jees mutta akustiikka Jukan ärräpäistä lukien aika metelikäs. Kamat pystyyn, Memphis Burgerit narssuun, Ihmepoikaa joen rantaan kattomaan ja takasin Soundcheckaamaan. Sitten hotellille, terdelle ja takasin keikkapaikalle.

Alkamisajankohdaksi oli annettu 0.00, mutta siitä vähän lipsuttiin yleisen spedeilyn ja sähläilyn takia. Paikka oli ihan halolla täyteen lyöty – jonkun arvion mukaan kuulemma loppuunmyyty – ja lavalle oli piirun verran hankalaa päästä ihmismassojen läpi. Keikka alkoi ytimekkäästi Kauhaselle kohdistamallani valittelulla että korvamonitoreista on muka patterit mennyt ja kitarasta ei tuu ääntä – eli vitunmoista spedeilyä heti kärkeen. Terhi ystävällisesti laittoi monitoripiuhan boksiini kiinni ja itsekin järjestelin kitarapiuhani ojoon, ja sain vihdoin aloitettua Minne katosi päivät -zibaleen. Joka ehkä meni vähän kaahaten, mutta siitä eteenpäin keikka oli paras mitä missään ikinä. Ensimmäinen ja suurin syy on tietenkin järjetön lämpötila, joka nostattaa vitunmoisen hien, joka taas luo sen itsensä toteuttavan illuusion, että nyt on jotenkin kova meininki. Setti seuraili samoja latuja kuin RuizRockissa, oli vitun kivaa soittaa kiippareita Ei mulle riitässä ja Onnelliset kohtaa meni huimasti intensiivisemmin kuin aikaisemmilla kerroilla. En tiedä miltä se ulospäin tuleva saundi sitten kuullosti, mutta lavalla oli bore ja kuuntelu a-luokkaa. Ja yleisö oli ihanaa, ja lauloi mukana vielä julkaisemattomia biisejä!

Yleisen arvion mukaan keikka oli paras ja kivoin mitä oltiin tähän mennessä tehty, ja roudauskin hoidettiin mallikkaasti ja ripeästi, jotta päästiin neljään asti aukiolevalle Pakkahuoneelle juhlistamaan elämän ihanuutta ja bändimme ylivertaista mahtavuutta.

Setti

1. Minne katosi päivät 2. Ei mulle riitä 3. Onnelliset kohtaa 4. Tällaisena kesäyönä 5. Sä 6. Ei mun oo hyvä olla yksin 7. Kun puut tekee seittiä 8. Vastusta mua 9. Vuoksesi 10. Kun tuuli oli viilee e. Nää aamut

Korean ökybussin sijasta Ruissalon retkelle lähdettiin jollain ihme minibussilla jossa oli vesisuksien mentävä peräkärry perseessä. Kuin ihmeen kaupalla iso seurueemme (SMG + Kerkon bändi + pitkä liuta frendejä) kuitenkin mahtui kyytiin, tosin Antin rumpusetti jouduttiin hylkäämään tilaavievänä hömpötyksenä. Puhelimitse selvitettiin että paikan päältä löytyisi käyttökelpoinen setti.

Ruisrockissa soitettiin tänä vuonna kolmella lavalla, ja me esiinnyttiin juuri tällä uudella Puistolavalla. Playtime oli 17.15, ja pakassa paljon jokereita, sillä Kososta oli tuuraamassa Staffan (tunnetaan parhaiten Liekin tarjoilijana!), jonka kanssa oltiin ehditty pitää tasan yhdet, meille tyypilliseen tapaan puolihuolimattomat treenit. Mulla oli melkein viimeistä piuhaa myöten uuden karhea kaupan hyllyltä haettu kitarakalusto ja Antilla lainakannut.

Keikka oli mielestäni silti kebaan paras veto tänä kesänä, eikä vähiten sen takia että se aurinko vihdoin paistoi meidänkin setin ajan. Staffan soitti vitun hyvin (paitsi Kesäyönä olisi loppujen lopuksi lähempänä Corrsia kuin Neil Youngia), minä aikalailla päin vittua, vaikka niitä muutamia synaosuuksia, joita paikkailin, oli ihan sika hauska soittaa. Lavalla oli sopivasti mötäkkää ja hyvä saundi, ja esmes Minne katosi päivät meni omasta mielestäni ihan hullun hyvin. Ja on positiivista että yleisöön alkaa löytyä paremmin ja paremmin kontaktia (lue: en ole / ei olla niin epävarmoja) ja hei!: taas näkyi itse tehtyjä SMG-paitoja ja jopa “jalat puutuu” -kylttejä, joka tiätenskin niinku viittaa kappaleeseen Ei mun oo hyvä olla yksin.

Osa porukasta lähti illalla Helsinkiin, mutta itse päätin ottaa viikonlopusta kaiken irti, ja pääsin stadiin vasta maanantai aamuyöllä henkilökunnan tilataksilla (joten kiitos siitä niin kuin kaikesta muustakin Merimaalle). Päällimmäisenä mieleen jäi Hanoi Rocksin veret seisauttava keikka sunnuntai-iltana, sekä edellisenä yönä Kien ja Puurulan kanssa leiskautetut surmanhypyt sillalta Aurajokeen (taivaan suuressa orkesterissa ei sitten todellakaan kaivattu kännisiä kielisoittajia, koska uppotukkeja tai fillarinrotiskoja ei puron cafe-latte-samean pinnan alta vastaan tullut.) Ja lopuksi tietenkin erityisterveiset Mauro “Mista Lova Lova” Garganolle.

Setti

1. Ei mulle riitä 2. Minne katosi päivät 3. Onnelliset kohtaa 4. Tällaisena kesäyönä 5. Sä 6. Ei mun oo hyvä olla yksin 7. Kun puut tekee seittiä 8. Vastusta mua 9. Vuoksesi 10. Kun tuuli oli viilee e. Nää aamut

Jes! Sateinen sunnuntaiaamu ja nokka kohti Eppu Normaalin synnyinseutuja. Ja paikanpäällä oli viilee tihuttava ja nihkee ilma myös, joten SMG:n taika pitää edelleen – kaikki tämän kesän ulkoilmavedot on vedetty sateessa. Jostain sitä yleisöäkin sitten oli paikalle pöllähtänyt, eikä kaikki suinkaan ollut mennyt viereiseen (kuivaan) telttaan katsomaan jättiskriiniltä Brasilia-Saksa -loppuottelua. Itse olisin kyllä empimättä valinnut sen vaihtoehdon. Huonoista korteista huolimatta keikka oli itseasiassa mielestäni (ja muidenkin mielestä) hauska, ja kaikessa lyhyydessään ytimekäs. Aurinko rupesi helottamaan tietenkin melkein heti settimme jälkeen. Kuuntelimme pari biisiä Kotiteollisuutta, jolla on aina yhtä riemukkaat ja hyväntuuliset välispiikit, ja sitten lähdimmekin jo Helsinkiin. Olipa outoa kun kamat oli roudattu ja festarit ohi kello seitsemältä.

Setti

1. Ei mulle riitä 2. Minne katosi päivät 3. Onnelliset kohtaa 4. Tällaisena kesäyönä 5. Sä 6. Ei mun oo hyvä olla yksin 7. Kun puut tekee seittiä 8. Vuoksesi 9. Vastusta mua 10. Kun tuuli oli viilee