Scandinavian Music Group

Brekkistä narssuun siinä kuuden kieppeillä ja bussiin! Unenotosta ei loppupeleissä oikein tullut mitään ja Mikäs Vittu Minä Olen? -peli alkoi levitä käsiin, mutta Ilosaaressa oltiin noin yhdeltätoista, niinkuin pitikin. Checkiaikaa siis oli ruhtinaallisesti, kunniatehtävänämme oli polkaista päälavalta koko festivaali käyntiin.

Meillä oli yllättäen tossa pari päivää aikaisemmin treenit, joissa käytiin vähän läpi Rannalta toiselle -kappaletta. Ja sillähän sitten aloitettiin koko helteinen festari. Yleisenä totuutena aina hoetaan, että aloittajan osa on vaikea, mutta nyt, olisiko johtunut sitten siitä helpottavasta helteestä, kaikki tuntui menevän aivan helvetin hyvin. Osansa lienee ollut onnistuneella biisilistan sekoittamisellakin. Onnelliset kohtaa oli kyllä aivan helvetin liian nopea, mutta kiilaushan on vaan maksimaalisen meiningin merkki!

Keikan jälkeen muut alkoivat hissukseen valmistautua Helsinkiin paluuseen, minä, Terhi ja Kössi jäätiin festareille lekottelemaan. Päivän ehdottomat kohokohdat oli tietenkin Danko Jones ja siitäkin tajunnanräjäyttävämmäksi pistänyt Auf Der Maur, jonka vieressä olimme myöhemmin yökerhossa Kössin kanssa parikymmentäkin minuuttia uskaltamatta sanoa sille yhtikäs mitään. Levyn sinänsä mainiot kappaleet aukesivat maailmanlopun volyymillä aivan uuteen loistoon! Äkkiä takas!

Seuraavana päivänä Tepa ja minä osallistuimme Suomen Darraisimpien Rokkarien voittoisaan otteluun Oikeiden Urheilijoiden jalkapallojoukkuetta vastaan. Vahvoissa riveissämme seisoi rotevaa sakkia Kotiteollisuudesta ja 51 Koodeista Mariskan kautta Happoradioon ja Marylandiin. Allekirjoittanut sijoitti takanurkkaan 2-1 voittomaalin, Terhikin koski palloon ja koko teurastus päättyi rokin voittoon urheilusta numeroin 5-1!

Kotikenttäedusta piti huolen megafonilla varustettu rääväsuinen valmentajamme Onni Varis (luvatta Ilosaaren sivuilta kopsatussa kuvassa oikealla), joka solvasi vastustajia ja erotuomarityöskentelyä varsin kaunopuheisesti, sekä tietenkin tuhatpäinen enemmän rock- kuin urheiluhenkinen yleisö. Menee ehdottomasti Tämän Takia Aloitin Kitaran Soittamisen -hetkien joukkoon (taannoisen Nu Virgos -playback-keikan kanssa!), viheriölle marssittiin Eye of the Tigerin soidessa ja meininki oli kuin Pepsimainoksesta konsanaan!

Sitten vaan uintia ja khillailua ja propellikoneella stadiin. Lämpimät, ellei kuumat terveiset ja suurkiitos järkkäreille loistavasta meizingistä ja vieraanvaraisuudesta!

Setti

1. Rannalta toiselle 2. Letitä tukkani 3. Kaikkeen kyllästyy 4. Ei mun oo hyvä olla yksin 5. Tällaisena kesäyönä 6. Nimikirjaimet 7. Vastusta mua 8. 100 km Ouluun 9. Säälittävä syksy 10. Elena 11. Kun tuuli oli viilee 12. Minne katosi päivät ... e. Huomisen sää e. Onnelliset kohtaa

Ouluun on tunnetusti enemmänkin matkaa kuin se sata kilsaa, joten tien päälle lähdettiin vaaarhain aamulla. Antti otti läppärinsä kera mukaan uuden midikeyboardinsa, ja matka kului sen ja Kuka minä olen? -leikin parissa. Siinä kukin vuorollaan miettii jonkun kaikkien tunteman julkisuudenhenkilön, fiktiivisen hahmon tai tuttavan ja muut kysyvät vuorollaan kysymyksen, johon tämä yksi skitsofreenikko voi sitten vastata kyllä tai ei. Kunnes joku arvaa kenestä maailman ihmisestä on kyse. Terhi oli Jenni Ahola, Kössi Henry Miller, minä Paul Hogan ja keskustietokone HAL Avaruusseikkailu 2001 -elokuvasta. Antti oli Tommi (Saarikivi, joka lähti mukaan bailaamaan) ja Tommi heittäytyi Leia Organaksi.

Pian kuitenkin panoksia nostettiin, ja siirryttiin käsitteiden maailmaan. Eli Mikä minä olen? -peliin, jossa Kössi oli Käsite, Terhi Luovuus, minä Zeitgeist, ja Antti halusi luonnollisesti Hetki Jolloin Tuuli Uinahtaa. Siinä menikin tovi ennen kuin nämä saatiin kyseltyä läpi: “Oletko yläkäsite, joka sisältää joukon alakäsitteitä?”, “Oletko sama eripuolilla maapalloa, eri kulttuuripiireissä?”, “Oletko aikaan sidottu?”, “Olisiko sinua olemassa ilman sivilisaatiota?”, “Mielletäänkö sinut yleisesti positiivena?” jne. Seuraavaksi päästiin asian ytimeen, jolloin luovuttiin kaikista peliä määrittävistä rajoitteista: Tommi Levyn Ensimmäinen Kappale, Terhi oli Narikkalappu (osoittautui uskomattoman vaikeaksi!) jne.

Oulussa oli kylmää muttei sentään satanut. Soundcheckissä (jossa myös vedettiin kesän toistaiseksi kamalin koff-rock) huomattiin toisen kitarani kadonneen, mutta paikalle kaahanneen Egotripin Knipiltä irtosi iltamiin varaskeba. Hotelli oli se Rotuaariaukion vieressä oleva, joten sinne vain odottelemaan keikan alkua. Joka meni vallan mainiosti. Illan parasta antia oli varmasti Spinal Tapin perinteitä kunnioittava kaatumiseni MKP:ssä. Karsee hiki tuli säästä huolimatta. Fittii settii, thänks täysii.

Tommi ja Antti lähti kuvaamaan jonnekin skeittirampille Tommin pätoivosia trikkiyrityksiä; minä, Anssi ja Kösbä katsottiin Green Cardia huoneessa, sitten vähän vilasemassa Neljää Ruusua ennen kuin lähdettiin Nelivetoseen. Kovin myöhään ei viitsitty olla liikenteessä, sillä Joensuuhun lähdettiin taas jumalattoman aikaiseen ajankohtaan.

Setti

1. 100 km Ouluun 2. Letitä tukkani 3. Ei mun oo hyvä olla yksin 4. Kaikkeen kyllästyy 5. Vastusta mua 6. Säälittävä syksy 7. Elena 8. Tällaisena kesäyönä 9. Kun tuuli oli viilee 10. Minne katosi päivät ... e. Huomisen sää

Helou there, paska sateinen kesä! Tällä kertaa myrskyn silmään ajettiin viimekertaista hivenen isommalla, mutta yhtä epäcoolilla minibussilla. Ruisrockissa odotti nihseä mutta jo hieman paranemaan päin oleva ilma. Lava oli sama Puistolava kuin viime vuonnakin, tänä vuonna vain ed. bändi oli muuttunut Boomhauerista Sweatmasteriksi. Soundcheckissä vedettiin sitä iänikuista koffirokkia, jota jostain syystä olemme päättäneet koko kesän linjacheckeissä soittaa. Se naurattaa joka kerta vähemmän ja hävettää samassa määrin enemmän.

Paria minuuttia ennen vetoa aurinko teki varovaisen entreen taivaalle, joten ulkoiset puitteet olivat suunnilleen kohdallaan. Viime vuoden Puistosoiton Syvintä Olemusta ei ihan saavutettu, itse olin keikan jälkeen hivenen kysymysmerkkinä sen hyvyydestä, mutta tutut ja tuntemattomat läiski sen verran selälle jälkeenpäin että päätin pitää keikkaa sukseena. Huomisen sää, vaikkei sinkku olekaan, tuntuu omasta mielestäni futaavan hyvin ylimääräisen paikalla.

Illan mittaan vedettiin sitä keskikepua ja ihmeteltiin ulkomaanpellejä, joista huvittavin oli Hawkwind ja paras tietenkin Stray Cats.

Setti

1. 100 km Ouluun 2. Letitä tukkani 3. Ei mun oo hyvä olla yksin 4. Helsinkiin 5. Nimikirjaimet 6. Kaikkeen kyllästyy 7. Vastusta mua 8. Säälittävä syksy 9. Elena 10. Tällaisena kesäyönä 11. Kun tuuli oli viilee 12. Minne katosi päivät ... e. Huomisen sää

Juhannusördäilyihin lähdettiin tänä vuonna Jämsän suuntaan – vain yksi keikka koko juhannuksena, mikä tuntuu aika ennenkuulumattomalta noin omien lomanviettojen suhteen. Kulkupelimme ei ollut kovin rock, sillä erinäisten bussienvaraussähläilyjen vuoksi matkaan lähdettiin epäkatu-uskottavasti Hertzin pakulla. Onneksi Antti, Anssi ja Kake saapuivat Himokselle omia reittejään, aika telecasterit suussa oltiin jo noinkin.

No, ensinnäkin tietenkin satoi ihan vitusti, ja paikan päälle päästyämme satoi vielä enemmän. Ensin vähän broilerinkoipia narssuun ja sitten kamat lavalle viime vuodesta tutun näyn eteen: lokitkin olivat hylänneet sateen riepoman festarikentän. Koff-rock-soundcheckistä livahdimme bäkkärimökille hahmottelemaan biisilistaa ja keskittymään ja mielikuvaharjoittelemaan zenmäisellä rauhalla tulevaa keikkaa. Jos vaikka joku lokki palaisi vielä mestoille. Sitten jalluryyppy ja spurtti sateen läpi lavalle.

Ja ans olla sitä ihmetystä, mutta siellä sateessa seisoi – säätä Roald Amundsenin lailla halveksuen – koko liuta hulluja suomalaisia juhannuksenviettäjiä. Keikka oli rennon aggressiivinen ja riehakaskin, väkimäärä koko ajan lisääntyvä, ja lopultahan se aurinkokin liittyi kekkereihin! Encorena vetäistiin vastoin suunnitelmia pitkästä aikaa Onnelliset kohtaa, ja sen jälkeen, aikamme kaljapatojen ääressä hengattuamme, lähdimme kuka minnekin landelle.

Setti

En ny muista. Sama ku aina abaut.