Virgin Oil 7.12. ja Tavastia, Helsinki 28.12.2007

Vuoden 2007 keikkapäiväkirjat alkoivat muutamalla unohduksella, ja niin ne myös päättyivät: Allekirjoittanut siirtyi skribentin ominaisuudestaan joulukinkun ja silmävammojen pariin, ja kaksi huomattavaa keikkaa jäi laveasti kuvailematta. Muistellaan näin vuodesta 2008 käsin vielä, että molemmat keikat olivat varsin loistavia – ja häkellyttävästi loppuunmyytyjä. Yhdessä syksyn ensimmäisen Tavastian keikan kanssa tämä tarkoittaa siis kolmea täyteenpakattua isoa keikkaa Helsingissä parin kuukauden sisällä, joten kysynnän voi tosiaan sanoa kasvaneen!

Tavastian välipäiväshow’sta vielä mainittakoon että siellä lavalle nousi kanssamme hammond-artisti Timo Vesajoki sekä priimusviulisti Minna Pensola. Allekirjoittanut mokaili Onnelliset kohtaa -kappaleen mustalaissävytteisen akusto-improvisoinnin ihan parhaan kykynsä mukaan, mutta kannatti se silti vetää minnan viulusoolon takia! Uskalsimme myös vihdoin tarttua Itkevään lintuun, ja se kyllä kannatti.

Ensi vuoteen!

Von Krahl, Tallinna 24.11.2007

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=o15vja7knhM[/youtube]

Vaikka oheiset kuvat kertovat tietenkin enemmän kuin tuhat sanaa, lätistään kuitenkin vielä hieman! Superseacat vei meidät ketterästi yli Suomenlahden eteläiseen sisarkaupunkiimme. Tallinnassa yhtye vieraili viime ja ensimmäisen kerran jo Nimikirjaimien julkaisun jälkeen 2004 (kertaa muistot täältä) – nyt kuitenkin esiinnyttiin Von Krahl -nimisessä teatteri/yökerho-kulttuuridiptyykissä, siellä yökerhon puolella.

Ruokailu suoritettiin hyvässä järjestyksessä Noku-ravintolassa, aivan kuin viime kierroksella. Voittajina ruokavalinnoista selvisi minä ja Paatelainen eestiläisellä possulla. Annos oli ehkä liiankin yksinkertainen ja ilmeinen hypätäkseen kaikille silmiin ruokalistalta, mutta nyt valinta meni nappiin ja kanssaruokailijoiden ruokakateus oli ilmeistä.

Soundcheck oli hivenen kaoottisen kuuloinen (PA:n tehot ilmeisesti hieman haikeat) mutta lava ja paikka sinänsä aivan loisteliaan tunnelmallisia. Lava tosin niin pieni ettei seitsenhenkinen orkesterimme pystynyt liikuttamaan kuin silmäripsiään kerran lavalle asetuttuaan.

Majoitus oli hivenen kehitteillä olevassa Braavo Hotellissa, jonka talvilämmitys petti täysin kirpeän kirkkaassa alkutalvessa. Hienot, tilavat huoneet toki hyötyivät visuaalisesti tehokkaista koko seinän ikkunoista, mutta pattereista eim tehoa löytynyt. Miikka “McGyver” asensi tosin hienosti pöytätuulettimesta ja hellasta ylimääräisen lämmittäjän Kössin ja mun huoneeseen. terhi puolestaan aiheutti palohälytyksen valuttamalla suihkun kuumavesihanoja lämmittääkseen edes kylpyhuoneen. Mutta pienistä viis, kiehtova ja vieraanvarainen majoituspaikka jonne palaa mielellään! Sitä paitsi viileässä nukkuu paremmin!

Oudoin yllätys oli klubijärjestäjä Tauno Maarpuun käteen lyömät lehtiartikkelit ja levyarvostelut: Suurimpien päivälehtien viikkoliitteiden palstoilla hehkutettiin estottomasti uutta levyämme ja kerrattiin historiaamme Ultra Bran ajoista. Neljän tähden ja 9 pisteen arvioissa kehuttiin kuvien kanssa levyä jota Eestissä ei ole edes julkaistu!

Lisää syitä Eestofiliaan saatiin illan keikalla, jonka runsasyleisöinen vastaanotto oli poikkeuksellisen lämmin. Ja siinä vaiheessa kun Antti unohti Jukan ja mun pyynnöt soittaa hiljaa jotta laulu erottuisi homma rupesi toden totta toimimaan – Lupaus kesästä on periaatteessa neliminuuttinen rumpufilli nykyään! Oli mukava tavata Taunon lisäksi myös muita Tallinnan tuttuja, vanhoja ja uusia. Kiitos kaikille, erityisesti Taunolle, vieraanvaraisuudesta, lämpimästä tunnelmasta ja laveasta backstage-tarjoilusta – ja tosiaan: toivottavasti ensi kesän Tarton keikka onnistuu!

Diana, Lappeenranta 17.11.2007

Hotelliaamiaisen jälkeen matka taittui kohti Lappeenrantaa, eli periaatteessa miltei takaisin Helsinkiinhän siinä päädyttiin välillä. Brutalistisen funktionalismin merkkiteos Hotelli Lappee on majoittanut meikäläisiä lukemattomat kerrat vuosien varrella. Tämä kipakan kylmä lauantai saattoi jäädä viimeiseksi kerraksi, sillä yökerhonsa Diana lopettaa nykymuodossa toimintansa vuodenvaihteessa. Nyt kuitenkin päivä sujui kuin aina ennenkin – jopa niin että Paatelainen oli aiemmin sovitulla duokeikalla Marjo Leinon kanssa, joten kokoonpanokin oli piirun verran vanhemman mallinen.

Soundcheck sompailtiin läpi myös ilman Växbyä, joka oli käymässä Helsingissä ja tulisi vasta illaksi. koko bändin sointia yritettiin chekata laittamalla Paapu rumpuihin ja Antti bassoon, mutta hiukan viitteelliseksihän se hyöty jäi. Päivän Etelä-Saimaasta löytyi jälleen uusi 5 tähden Laila-arvostelu ja artistisafkakin oli loistavaa, joten turhaa murhetta ei sittenkään ollut. Ja hotellihuoneessa taas tehtiin tanssihittejä läppäristudiolla. Ensi vuonna te tanssitte illan nopeet ja hitaat Salokorpi/Melasniemi-yhteistyön hedelmien tahtiin!

Tai sitten koko kansa tanssii vielä seuraavatkin 10 vuotta Dirlandaan tahtiin – kappale, joka oli tosiaan nautinto keskeyttää lavalle nousemalla. Illan keikka oli aika punk, yleisö hiljaisissa kohdissa aika möykkäistä, mutta jotenkin parempi meininki ehkä oli kuin edellisellä keikalla. No, miltei aina kahdesta keikasta jälkimmäinen on parempi, niin nytkin. Joku darra- tai bändin yhteenhitsautumiskysymys siinä saattaa olla. Kiitos kaikille (ja erityisesti hienosta piikkilankasydämestä Anne Marialle!)

R.I.P. Doris!

Klubi, Turku 16.11.2007

Rakkaaseen Turkuun on kaikkien nokittelujen ja loanheittojen jälkeen kuitenkin aina kiva tulla, vaikka syksy ankeimmillaan onkin. Tämän päivän erikoisuuksiin kuului Växbyn veljesten Icons Of Elegancen minikeikka illan alkuun, joten oman checkin jälkeen yleis-kinkkiruoka-ateriointiamme säestivät Henrin ja Anssin mainio alt.kantri.

Hotelli oli muistaakseni nimeltään Holiday Inn, jossa ehdittiin Kössin kanssa vähän vääntämään trance-r’n’b -biittejä kansainvälisille markkinoille (tämä on uusin innostuksemme. Siitä voi syyttää Universalin musiikkikustannuspäällikköä Antti Lehtistä, joka on sysännyt meidät co-wraittauksen likaiseen maailmaan)

Toisaalla kaupungissa oli keikalla hitusen samaa yleisöä liehittelevä Tervis-Jonna, mutta Klubi täyttyi ääriään myöten jo Växby Brothersien duon aikana – muutamassa biisissä lavalle tepasteli myös Antti veljeksiä avittamaan loppubändin kuikuillessa monitoritiskin luona. Oman keikan jälkeen, täydestä salista huolimatta, olimme illan kulkuun ehkä hitusen tyytymättömiä. Ehkä hyperkatharttisen Oulun keikan jälkeen fiilismittari oli kärähtänyt… Joka tapauksessa tuntui että ihan katosta ei läpi päästy – vaikka yleisökommentit jälkeenpäin todella mairittelevia olikin! Suurkiitos niistä!

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja