Scandinavian Music Group

Alppicup oli sitten peruttu, joten päivälle suunniteltu ulkoilmakeikka (ehkä onneksi) oli peruttu, eikä aikataulu ollut ihan niin tiukka kuin pelättiin. Lapinrundin logistinen tetrishaaste oli ratkaistu Finnairin lennolla Kittilään ja pakukyytiin siitä eteenpäin. Vahvistimet ja rummut oli vuokrattu paikan päälle joten lähtöselvityskään ei mennyt ihan liian suureksi odysseiaksi.

Levillä oli lunta jo aika paljonkin, mutta mehän emme laskemaan joutaneet (eipä olisi ollut vielä hissitkään päällä). Lainakamojen kanssa tehtiin lounaan jälkeen huolellinen check, jonka jälkeen kiirehdittiin takaisin syömään. Ja saunomaan.

Lomakylä ei luonnollisesti ollut lähellekään täydessä vauhdissa, mutta yllättävän paljon porukkaa Kreisiporossa kuitenkin oli ja juhlatilaisuuteen tuli ihan hyvä draivi. 7 metrin korkuinen lava jättää kuitenkin yleisön (kirjaimellisesti) hieman etäiseksi artistille, mutta hyvä aloitus Lapin sykkeelle kuitenkin. Keikan jälkeen tutustuttiin hornashottien saloihin ihan pieteetillä. Laulavaa Kimiä ei muuten näkynyt mutta Keke oli.

Yllättävän selkeitäkin muistikuvia vuosien takaisesta UB-visiitistä tuli hirsirakennuksissa zombaillessa, mutta nyt liikkeellä oli paljon säyseämpi ja aikuisempi ryhmä. Kohti Rovaniemeä lähtenyt porukka nousi autoon omin jaloin, polttamatta yhtään kelohuonekalua ja tanssimatta yhdelläkään Kammin lounaspöydistä.

Facebookin ihme mahdollisti tällaisenkin keikan: “One-of-my-best-Facebook-friends” Aleksi Pahkala Radio Helsingistä kyseli taannoin josko tulisimme soittamaan pienoiskeikan heidän klubi-iltaansa, ja minä siihen messageen että eiköhän me jollain kokoonpanolla jotain epävirallista saada aikaiseksi juu. Sitten keikkaillan lähestyessä katseltiin että miten se arpaonni ja aikataulut suosii, ja kokoonpanoksi varmistui meikkis, terhi, Paapu ja Anssi. Sovittiin siis Anssin kanssa että se vetää pystybassolla ja hoidetaan show tällaisena mustalaisjazz-sovituksena. Tupa oli täynnä ja yleisö oli aivan mahtavaa, hurraten kärsivällisesti Nauravan turskan kallonkin ex tempore -läpisompailulle. Ainakin Emmylouhun löytyi ihan uusi, renkuttelevampi lähestymistapa. Iltamissa kuultiin 8 biisiä uudelta levyltä ja meillä (ja varmasti teillälkin?) oli ihan mielettömän kivaa! Thank you for the DJ’s!

Ja kaikkihan tulee sitten Virginiin 7. joulukuuta eikö?

Pari päivää aikaisemmin oli ollut Hitsvillessä ihka oikeat treenit hammondisti Timo Vesajoen kanssa, joten kamojen pystyttäminen tapahtui itsevarmuutta ja intoa uhkuen. Pitkään tuota Marshallia kannettuamme päädyimme vihdoin sellaiseen ratkaisuun että lainaan Miikan antiikki-Gibsonia, joka on about kauppakassin painoinen ja kokoinen. Selkä ja korvat kiittää! Tsekissä kaikki kuulosti heti aivan käsittämättömän hyvältä ja biisejä kahlattiin läpi lähinnä huvin ja urheilun vuoksi. Pohjolan veljekset Ilmari ja Verneri tulivat selänraaputuspalkalla soittamaan Emmyloun torvet, ja ne tsekattiin kanssa.

Itse keikka oli aika selkeästi paras ikinä, ainakin takahuonehalailun perusteella. Joisin viskin ja nousisin oli täydellinen aloitus ja veti tunnelman kattoon, eikä sen jälkeen oikein enää tunnelmaa katosta alas saatu. Sinne jäi. uusi levy kuultiin kokonaisuudessaan itkevää lintua ja Rauhan laulua lukuunottamatta, sekä lisäksi Vierailla kallioilla, Katu päättyy aurinkoon, Valmis, 100 km Ouluun, Minne katosi päivät, setin päättänyt Hölmö rakkaus (jossa tietysti Keke kiippareissa!), Tällaisena kesäyönä – ja lopuksi koko iltamat varsin elegisissä tunnelmissa päättänyt Ilman sinua olen lyijyä.

Jos Tampere oli hyvä aloitus, tämä nyt piikkasi turhan varhain koska tämmöisestä keikasta ei enää mikään voi parantua. Huomiona kaikille lipuitta jääneille: 7.12. on Virgin Oilissa seuraava Helsingin keikka, ja tuossa 02.11. käydään Bellyssä jollain kokoonpanolla minikeikalla Radio Helsingin bileissä. Nyt sinne mentiin ilman soittimia kehumaan toisemme hengiltä!

Peace!

No niin! Keikkapäiväkirjan pariin taas. Täytyy myöntää että viime kesältä jäi pari keikkaa silkkaa laiskuutta raportoimatta, mutta pois murheet ja itseruoskinta ja katse eteenpäin – ts. viime perjantaihin:

Etukäteistiedot lipunmyynnistä Tampereen Klubille olivat hämmentäviä ja riemastuttavia – väkeä oli luvassa kuin pipoa. Malkin Pekka haki tyypit ja kamat ympäri Helsinkiä ja sitten jämähdettiinkin ruuhkaan Vantaan kohdalla. Lopulta Tampesteri kuitenkin avasi minibussillemme harmaan tuulisen sylinsä, ja lastasimme kamamme Klubin lavalle. Soundcheck oli hiukan sekava. Antin ollessa kiinni vielä Helsingissä Kerkon Agatha-keikalla, tuli vanha epäkunnon Mikko Siren (Apocalyptica/Ultra Bra) pakkahuoneen puolelta mäiskimään joitakin biisejä, jotta lavasaundi ja balanssit saatiin about kohdilleen. Kiitos Mikko!

Alakerrassa oli täysimittainen pöytäjalkapallo jota pelattiin kiihkeästi kokoonpanolla T.Kokkonen&Paatelainen vs. P.Kokkonen&Melasniemi. Jälkipolville tiedoksi: Paapu ja Joel voitti 10-9. Suckers! Sitten siinä ehti saunaan, joka itse asiassa on yksi etelä-Suomen parhaita bäkkäri/hotellisaunoja. 23.00 ei päästy aloittamaan, sillä vaikka Antti oli jo kaupunkiin ehtinyt, ei jonoa mitenkään saatu sisään ajoissa – ja loppuunmyytyhän tilaisuus sitten oli. Tämä taitaa itseasiassa olla SMG:n eka loppuunmyyty keikka Tampereella! Takahuoneessa oli vähän ylimääräistä kutinaa ja tutinaa kiertueen ensimmäisen illan ollessa kyseessä.

Keikka meni tosi hienosti, muutamaa kömmähdystä lukuunottamatta: Rauhan laulu oli aivan väärässä päässä settiä, ja Nykäsen väärinkäsityksen myötä DJ laittoi levymusiikin soimaan heti ekojen encoreiden jälkeen huutomyrskystä huolimatta, joten sellainen kutina jäi että keikka jäi hitusen tyngäksi. Mutta pienistä viis – loistava aloitus: varsinkin Joisin viskin ja nousisin sai minut tuntemaan että soitan kebaan maailman siisteimmässä bändissä. Outo yksityiskohta oli se, kun ennen keikoilla yleisö on ollut aivan hiiren hiljaa Lopulta olemme kuitenkin yksinin aikana, nyt levyn ilmestyttyä siitä tulikin yhteislaulubiisi. Normaalisti olen kaikenlaisen laulu-, taputus- ja huutomyräkän suuri rakastaja, mutta en oikein vielä tiedä miten suhtautua asiaan näin hiljaisen biisin kohdalla… No, rakkaudestahan sitä kai mukana lauletaan, eli ollaan imarreltuja vaan!

Toiset meistä jäivät Tampereen yöhön, toiset lähtivät kohti Hezaa. Kerrottakoon pidempään keikkapäiväkirjoja lukeneille, että Kosovon reissulta muistamanne rauhanturvaajamme Aki Pihlaja voi hyvin ja on yhdessä palassa ja ruskettunut tultuaan Afganistanista lomille. Afganistanin stoorit sai Kosovon kuulostamaan aika puistofutikselta – ei muuta kuin voimia ja toivottavasti pysyy polla kasassa jatkossakin!

Samana iltana kuulimme että Tavastia on loppuunmyyty/-varattu (eli peruutuspaikkoja voi vielä yrittää) joten aika mehuiset meiningit!