Scandinavian Music Group

Oulun musiikkivideofestarit huipentavan Pumpeligaalan tuottaja Pate Pyykkönen soitti aikanaan ja kysyi lähdenkö Terhin ja akkarin kanssa esittämään kinkereihin yhden biisin. Tietty suostuttiin, ja tästä kuultuaan Anttikin tinkasi itselleen lentolipun. Tamburiini löytyi paikan päältä, huuliharppu tuotiin etelästä. Puvustaja Maija oli tehnyt gaalan avoimen mauttomaan henkeen sopivat puvut, jotka saivat meidät näyttämään kreikkalaiselta ravintolabändiltä. Biisilista oli luonnollisesti seuraavan näköinen: 100 km Ouluun ja se hiottiin huippuunsa muutamalla läpimenolla Cumuluksessa ja takahuoneessa, jossa viihtyvyytemme takasi piano ja magnumpullo kuoharia. Ei mun oo hyvä olla yksin voitti kunniamaininnan (onnea Tommi!) ja illalla käytiin tietenkin vielä nelivitosessa.

Seuraavana aamuna Antti ja minä ajettiin kaupungin ulkopuolelle kasvipuutarhaan tutkimaan eri ilmastovyöhykkeiden komeimpia rehuja. Yleisesti ottaen lauhkean vyöhykkeen osasto teki suurimman vaikutuksen, mutta muillakin osastoilla oli asiallista toimintaa. Opettavainen reisumme jatkui vielä lähistöltä löytyneeseen eläinmuseoon, jonka täytetyistä asukeista suosikeiksi nousivat heti aulassa vierailijoita tervehtineet vuohi ja jääkarhu. Myös pöllöt oli nastoja. Sitten kaupunkikierros jatkui vielä lounaalle Terhin kanssa kreikkalaisen Crecian-ravintolaan, jossa oli kyllä ihan perkeleen asiallista safkaa. Flying Finnin kone, jolla lensimme reissun eestaas oli nimeltään Juha Kankkunen. Go figure. Ai niin, ja sää oli paska, pilvinen, kylmä, harmaa, tuulinen ja tihuttava. Mut ei se mitn. Kiva reissu.

Miedonmakuisen aamiaisen jälkeen otimme suunnan kohti Kuopiota, festarikesän viimeistä etappia. Keikkapaikka olisi Kuopion Tori (vai olisko se kuitenkin Kuopiontori?), mutta ensin rantauduimme kaupungin laitamilla sijaitsevaan Scandiciin, johon Tepa jäikin goisimaan muiden lähtiessä tilataksilla kikkailemaan keskustaan. Kävin aluksi Kososen ja Anssin kanssa Viiking-musaliikkeessä, jossa päädyin testailemaan hevilikkejä tulipunaisella, teräväkärkisellä Charvel CXM-DLX -heviskeballa (edukkaat 250 dollaria). Hyötyvartti! Jukka olisi halunnut parturiin, Antti farkkurotsin ja kaikki syödä jossain kivassa mestassa, mutta Kuopion kanssa ei päästy yhteisymmärrykseen oikein mistään, ja lopulta päädyttiin Kotipizza-nimiseen etnoravintolaan ennen luimua vetäytymistä takaisin hotellille. Sitten nopeat tirsat, viideltä saunaan ja kuudelta takaisin torille, jossa TikTakin jälkeiset Tulenkantajat olivat jo lavalla.

Syy aikaiseen paikalle tuloon oli siinä, että Antti lainasi kannujaan seuraavana vuorossa oleelle Labille, jonka Jukka myös oli lupautunut miksaamaan. Ilma oli tavallaan helvetin hyvä, mutta sitten välillä aina rupesi satamaan, vaan eipä tämä pahasti yleisöä haitannut, ainakaan Duudsonfaneja, jotka huusivat bäkkärin laitaan parkkeeratun bussin ulkopuolella tuntikausia Jukkaa ja Jarppia – jotka siis kävivät bändien välissä lavalla iloisesti niittailemassa toistensa hanureita. Ja kyllä tällaset vähän vähemmän glamoröösit pikkustaratkin sai jakaa niitä nimmareita niin paljon kun vaan jaksoi.

Keikka alkoi 21.30,lämmin elokuinen ilta oli pimentynyt optimaalisella tavalla ja keikka oli kaikkien meidän mielestä ihan hillittömän hyvä. Vähän tuli sitä sadekuuroa taas, mutta eihän se ketään näköjään pahemmin siepannut kun tori pysyi täynnänsä väkeä – ja Terhi meni vielä solidaarisuudesta lavan suojaamattomaan etuosaan laulamaan. Kiitos riehakkaalle yleisölle ja koko vitun Kuopiolle mahtavasta kesänpäätöksestä. Vedon jälkeen jaettiin taas nimmareita hämmentävän kauan, raijattiin backline bussiin ja ampaistiin yökerhoon nimeltänsä Henkka (Henry’s?), jossa tutustuin moniin minulle uusiin drinkkeihin kuten Blue Hakuna Matata ja Puten Hetelmäinen.

Aamiainen vedettiin kirpeässä aamuauringossa Scandicin lasiseinäisessä ruokasalissa, jonka jälkeen lähdettiin viimoista kertaa kohti stadia. Antti, Terhi, Anssi, Joel, Kössi, Kosonen, Nykänen, Kake ja Syke kiittävät muuta Suomea hienosta kesästä. We’ll be back.

Setti

Letitä tukkani/Tällaisena kesäyönä/100 km Ouluun/Ei mun oo hyvä olla yksin/Luoksesi/Nimikirjaimet/Kaupunki allapäin/Elena/Vastusta mua/Minne katosi päivät/Kun tuuli oli viilee e. Onnelliset kohtaa e. Jos osaisin

Herra ja Rouva Stockmann järjestivät Argos-hallissaan minikonserttien sarjan, jonka oli tarkoitus sponssata musiikin ALV:n laskemista ja jossa esiintyi Suomen musiikkiskenen erilaisia viipeltäjiä, mm. me. Kivaa oli, Kososen kera soitettiin kolme biisiä (Ei mun oo hyvä olla yksin/Tällaisena kesäyönä/Minne katosi päivät) ja ainakin kaksi kertaa pidempi aika saatiin jakaa nimmareita (toimi, josta Anssi jostain syystä lipesi). Ja päästiin pater noster -hissillä kattoterassille kahville. Sinne vissiin remontoidaan tulevaisuudessa asiakkaille avoin rafla. Kivat näkymät.

Setti

Ei mun oo hyvä olla yksin/Tällaisena kesäyönä/Minne katosi päivät

Keski-Suomen sydämessä sijaitsevaan Summassaareen lähdettiin tällä kertaa Mikko “Kossu” Kosonen kiertuekitaristina. Summassaari oli ennakkotietojen mukaan keskellä metikköä sijaitseva terveyskylpylä, jonka leipä on gluteenitonta ja ruoka on maustettu ilmeisesti eläkeikäisten saksalaisturistien makuun. Kaikki maistui hallitusti samalta kuin kaikki muukin. Ja siellähän ne mutusteli diskopallon alla mietoja illallisiaan, kun saavuimme yökerho/ruokasaliin roudataksemme kamamme miniatyyrilavalle. This Is Spinal Tap. Sopivaa tsekkihetkeä odotellessa menimme huoneisiimme katsomaan saksalaisia kaapelikanavia.

Keikan oli määrä alkaa puoliltaöin, joten jotkut meistä ehti katsoa pätkän RUMA-klubin taltiointia vuoden alulta. Ja eihän se niin järin mahtava ollut, niinkuin vähän muistikuva oli. Eikä niin järin mahtava ollut illan keikkakaan. Jotain antiklimaattisella tavalla rentoa ja mutkatonta siinä oli, mutta itse ainakin soitin ihan kahva edellä, kieliäkin meni, ja monitorointi oli ujon tsekin jäljiltä ihan omituinen. Tai sitten Ankkarockissa monitoriboksejamme lainannut Scorpignons oli jättänyt niihin jotenkin pahat vibat (meikäläisen pakki oli ollut itse Klaus Meinella! Jawohl!). Kiitos kuitenkin yleisölle joka jaksoi tympeähkössä ympäristössä kannustaa ylimääräisiin asti.

Kellarikerroksesta löytyi sitten Sumppila Club -niminen yökerho, jossa käväisimme mietittyämme, että (keikkamyyjällemme) Karviselle voisi taas tähdentää näitä keikkapaikkavalintoja.

Setti

Letitä tukkani/Tällaisena kesäyönä/100 km Ouluun/Ei mun oo hyvä olla yksin/Luoksesi/Nimikirjaimet/Kaupunki allapäin/Elena/Vastusta mua/Minne katosi päivät/Kun tuuli oli viilee e. Onnelliset kohtaa