Scandinavian Music Group

Käytiin soittamassa kaksi biisiä ylen “suoranomaisessa” keskusteluohjelmassa, ja tämä olikin ensimmäinen televisioesiintymisemme: Terhiä harmitti kun se lauloi mielestään päin vittua, niin kai Anttiakin, mutta mun mielestä ne kuulosti ihan hyviltä, ja yleinen konsensus oli, että ainakin lujaa hyvistä kaapeista kuunneltuna tv-miksaus kuullosti erinomaiselta (eri asia on kuinka usealla kotikatsojalla on seinään upotetut Genelecit kaiuttiminaan.) Paikalla hyörineet rivitanssijat sinivalkoisissa cowboy-asuissaan antoivat koko päivälle LSD-tripinomaisia piirteitä. Aihevalinnat tuntuivat muutenkin aika spiidipäissä tehdyiltä: parisuhdeväkivallasta siirryttiin mutkattomasti eläkkeelle jäävään miestenhattukauppiaaseen ja kantrijorauksen sm-voittajista meidän haastatteluun. Kaikkein psykedeelisin oli kuitenkin amerikkalainen mies, joka kuljeskeli ympäriinsä mustassa stetsonissa ja viimeisen päälle laitetussa mustassa palkkionmetsästäjä-Johnny Cash-sotisovassa, ja neuvoi oraakkelimaisesti, että meidän pitää antaa parastamme koska Euroviisu-fan club on paikalla.

Jokatapauksessa suurkiitos kaikille ohjelman työntekijöille ja erityisesti ääniteknikoille.

Setti

1. Tällaisena kesäyönä 2. Kun tuuli oli viilee

Soundcheck oli kymmeneltä aamulla, joten lähdin Tommin matkaan hakemaan kamoja Finnvoxin sessioista sisäisen kelloni mukaan kukonlaulun aikaan. Antti ja Ville Kauhanen kävi hakemassa loput roippeet Nosturilta. Ville tullee nyt enimmille keikoille monitorimiksaajaksi Sumpin ollessa kiinni kansantaiteilija Anssi Kelan remmissä. Kun kuuntelua lähdettiin rakentamaan ihan nollasta ja kohtuullisen sutjakalla aikataululla jäi checkistä vähän hutera fiilis, kun ei tähän väliin oltu mitenkään ihan perusteellisesti ehditty treenatakaan.

Illalla bäkkärille kokoonnuttuamme Tommi soitti, että sille oli puhjennut oksennustauti, ja tulisi keikalle vasta viime hetkellä. Järjestettiin lavalle tuoli, ämpäri, vettä ja pyyhe ja toivottiin parasta. keikka pääsi alkamaan ajallaan, mutta huoltoportista lavan taakse ajettu Thompson oli niin huterassa kuosissa, ettei sen muutenkin maailman hiljaisimmasta muminasta saanut enää mitään selvää. Paitsi sen ettei se pystyisi tulemaan lavalle. Joten se istutettiin niille sijoille lavalle johtavien portaiden juureen ja ujutettiin hellästi basso syliin. Ja ämpäri viereen värihaukotuksille.

Lava oli muutenkin jotenkin liian iso, ja Antti oli (edellisenä esiintyneen Eternal Erectionin huomioiden) kasannut settinsa aivan lavan takareunaan, joten hieman kolkko autius lavalla vallitsi. Terhillä oli jonkun kurkkukivun myötä ääni snadisti huonossa kunnossa, korvamonitoroinnissa oli aika outoja piirteitä Villen urheasti yrittäessä miellyttää viittä korvaparia. Muutama spiikki meni aika pitkäksi Antin pelatessa aikaa Villelle, jonka piti taustanauhabiisien välissä venyä Tommin tueksi. nimittäin Vastusta mua -biisissä se tipahti totaalisesti sen ämpärinsä orjaksi, ja Kosonen joutui 0-treenillä basson varteen. Terhi unohti pariin otteeseen sanoja ja itsekin mogailin aika tuelta, mutta silti keikkaan mahtui hyviäkin hetkiä. Vuoksesi ja Ei mulle riitä toimi oikeastaan tosi hyvin, miksei myös Ei mun oo hyvä olla yksin. Yleisö ei karannut mihinkään, vaan itseasiassa ihan tomeraa responseakin eturiveistä tuli (akustiikasta kiinnostuneille: Kaapelin halli on lavan ollessa yhdessä päädyssä mitenkään järkevän kuuloinen tila vain 10 metrin säteellä äänentoistosta, sen jälkeen jää jäljelle vain humisevaa epämääräistä bassoa), jopa niin pitkään että olisi ollut ihan laillista lähteä vetämään encoreita. Tommi kuitenkin tipahti asvalttiin synkassa Kun tuuli oli viileen vikan iskun kanssa, eikä liikkunut siitä puoleen tuntiin. Erittäin auttavaiset järjestyksenvalvojat kävi jopa ottamassa pulssia, mutta sairaalan sijaan Tommi lusikoitiin arkisesti taksiin ja kotiin – monella muullakin on ollut sama tauti, vaikkakaan ei kyllä lähellekään noin pahana. Omituisen paljon tuli tutuilta ja tuntemattomilta etäisesti vilpittömältä tuntuvaa hyvää palautetta, mikä tietenkin piristi hieman farssin oloista iltaa. Eikä toi nyt ehkä ole maailman kiitollisin esiintymistilanne tässä vaiheessa “uraa” olevalle bändille (ta millekään?), että siihen suhteutettuna aika okei. Oli se silti leveällä marginaalilla nihkein keikka näistä. Mutta jännin!

Setti

1. Nää aamut 2. Minne katosi päivät 3. Ei mulle riitä 4. Kun puut tekee seittiä 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Tästä eteenpäin 7. Vuoksesi 8. Tällaisena kesäyönä 9. Vastusta mua 10. Sä 11. Vanhoja juttuja 12. Kun tuuli oli viilee

Tuli aika rankasti juhlittua, joten Turkuun lähtiessä oli aivan hysteerinen darra, no, ainakin minulla ja Sumpilla. Viime reissulla katsottiin Rauhantekijä ja Rambo II, ja tällä reissulla Sumpilla oli mukana jotain vanhoja South Park -jaksoja, joita väijyttyämme katsoimme Die Hard kolmosen. Iloinen yllätys oli myös Topin lähtö kyytiin, virallisesti Alkoholivaastaava -työnimikkeen alla, mutta noin muuten noin muuten vaan (Topi toimi vuosia UB:n kuskina, ja hänellä on myös erittäin karvainen rintakehä). Säätämöllä olin käynyt kerran aikaisemmin Maritta Kuulaa katsomassa, ja paikka miellytti minua suuresti. Lavahan nyt on vähän epämääräisen muotoinen, mutta paikka on muuten aika hyvin feng shuiattu. Lavalle näkee hyvin joka suunnasta pudotetun keskilattian takia ja PA on Jukankin mielestä ihan kohtuulinen.

Soundcheck tehtiin vähän laiskotellen, jonka jälkeen jäätiin odottamaan seitsemäksi luvattua kinkkisafkaa. Siinä välissä minä, Terhi ja Tommi keretään tekemään pieni videohaastattelu johonkin vasta kehitteillä olevaan verkkolehtipalveluportaaliin, joka aloittaa kuulemma vasta kuukauden päästä. Sen jälkeen kirjoittauduttiin Ateljee-hotelliin, jonka valomainoksessa erikseen kerrotaan hotellin olevan “Quality” hotel, ja mikäs sen hienompaa. Osumme telkkarin ääreen juuri sopivasti Survivorin tullessa (ja kaksi jaksoa nähneenä alan olla ihan kärryillä) ja sitten hiippaillaan saunaan.

Keikka pääsee alkamaan vasta about 00.30, koska paikalla ollut Valohoito-niminen lämppäri vetää vähän yliaikaa. Mikäs siinä, mua ehkä vähän korpee se nykyinen artistien valitus järjettömän myöhäisistä esitysajoista. Tai onhan se erittäin ymmärrettävää, mutta mun mielestä usein hyvin myöhäisille keikoille kehittyy ihan omanlainen tunnelmansa – ehkä se on vaan yleisön humalan aste, ehkä jotain vähän mystisempää. Keikka on mielestäni paras näistä neljästä, jos vertailu on mielekästä, ja mun mielestä Antti, Tommi ja Mikkokin on samaa mieltä. Terhillä taisi olla pieni ongelmia äänen kanssa, jota kukaan meistä – eikä kukaan yleisöstä – huomannut, joten eipä se mitään. Jukan mielestä Tavastian keikassa oli parempi lataus, ja kyllä kai se teknisesti ottaen paremmin meni, mutta tänään oli vaan soitossa enemmän sellainen bändifiilis, ja yleisö oli ihan uskomattoman hyvin messissä. Tällaisena kesäyönä ja Vanhoja juttuja oli tempoiltaan aika hirveitä, mutta nyt se ei jotenkin haitannut, ja lavalla oli ihanan kuuma ja Antin turkulaisvitsitkin melkein upposi yleisöön. Keikan jälkeen saimme kunnian signeerata luultavasti maailman historian ensimmäisen SMG-paidan, ja omistaja Jussi toi Turun Sanomien Treffiliitteen, jossa komeili Terhi kannessa, ja sisäsivuilta löytyy mm. sitaatit “SMG:n mukaan syyskuussa ilmestyvä debyyttialbumi on täydellisin levy mitä on koskaan tehty. Kitaranvarressa roikkuva Joel Melasniemi arvelee levyn mullistavan koko populaarimusiikkigenren” ja ” ‘Vihaan kaikkia turkulaisia. Ja länsirannikko yleensäkin on perseestä’ Antti'”. Tommi Pietiläinen kävi onnittelemassa ja sanoi olleensa positiivisesti yllättynyt (mikä on aina vähän kaksiteräinen kohteliaisuus!). Kamat laitettiin kasaan ja autoon vielä illan kuluessa ja sitten ryysittiin Dynamoon (myös Dynamon omistajan Jussin kutsumana, ei-niin-hienovaraisesti jonon ohi mekastaen).

Näistä neljästä keikasta jäi sellainen yleismaku, että pitkälle päästiin nollatasosta jo tässä ajassa, että Suomessa on nyt about 1500 ihmistä, jotka on nähnyt meidät livenä ja käsittääkseni keskimäärin jopa pitäneet näkemästään. Itselle muodostui paljon parempi kokonaiskäsitys omasta matskusta, ja tuli hirveä fiilis päästä eteenpäin, pitäisi olla joka viikonloppu keikkoja, ja pitäisi tehdä enemmän vauhtibiisejä (slovareiden ts. keskitempoisten biisien määrä on suurin tunnustettu ongelma) ja studioonkin olisi kiva ehtiä. Suurkiitokset Mikko Kososelle tähänastisesta, toivottavasti pääsee myös mahd. monille tuleville keikoille. Kiitos kaikille jotka tulivat kuuntelemaan, tulkaa ensi kerrallakin, niin voitte about joka biisin alussa mumista vierustoverinne korvaan lunkin tietäväisenä “aa, tää on se ja se biisi, täs on hyvä c-osa” tai “mä näin nää silloin kun nää vielä oli hyviä”.

Setti

1. Nää aamut 2. Minne katosi päivät 3. Ei mulle riitä 4. Kun puut tekee seittiä 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Tästä eteenpäin 7. Vuoksesi 8. Tällaisena kesäyönä 9. Vastusta mua 10. Sä 11. Vanhoja juttuja 12. Kun tuuli oli viilee - e1. Mennään alemmas e2. Jos osaisin

Tavastian pomo Juhani Merimaa oli pitkään ja lupaillut tuvan tulevan täyteen, mutta paikan päällä päivän tieto oli että 300 lippua oli mennyt ennakkoon. Tämä tietenkin tuntui mielestäni vähältä (huomaa täysin vääristynyt ja epärealistinen kuva keikkamenekistä), mutta Jukka ja Sumppi, sekä valoshowtaan pystytellyt Kuivalainen sanoi ettei hätää ole. Oltiin Kuiviksen kanssa duunattu taustadioja, jotka näytti toimivan ihan hienosti (keikan aikana niitä ei tietenkään enää oikein näe), erityisesti Norjan, Tanskan, Islannin ja Ruotsin lippuja esittelevä kuva sai riemastuneen vastaanoton. Ihan hyvin meni soundcheckikin, biisilistaa muutettiin hieman (järjestystä, ei sisältöä, mikä siis on ihan tapissaan nytkin), vaikka se nyt oli enemmän sellaista kosmeettista pelleilyä. Sama kai se on missä järjestyksessä yleisö ne uppo-oudot biisit kuulee. Ruokailun jälkeen jäi vielä kolme tuntia keikkaan, jonka aikana Terhi lähti suihkuun ja duunaamaan tyttöjen juttuja ja Tommi ja Mikkokin katosi jonnekin. Nykänen ja Antti röhnötti vaan bäkkärin sohvalla (Antti vähän kipeen olosena), itse katselin Beat Barin telkasta Survivoria tarjoilijoiden kanssa. Hiljalleen alkoi jengiä vähän valua sisään.

23.30 oli sovittu playtimeksi, ja silloin myös pärähti soimaan – sellaista omituista Aphex Twinin sähköistä hälyä jonka toin aloitusnauhaksi; tunnistiko joku biisin? Keikka sujui ilmeisesti aika hyvin, ja yleisöä oli about 650 kai, sen verran että portaat ja parvetkin oli kansoitettu ja paikka näytti silmiä siristäen täyteen ahdetulta. Kaikki meistä kyseli epätietoisina toisiltaan jälkeenpäin, että miten meni? Yleisö nyt ainakin oli jäykkää kuin perkele (mikä vähän piti niitä omia fiilareitakin aisoissa) mutta kaiken palautteen mukaan tykännyt ilmeisesti kuitenkin kovastikin (Eli ne siis oli vaan transsinomaisen keskittyneisyyden tilassa hypnoottisen lumoutuneina kuunnellut biisejä, eikä sen takia kerennyt repiä vaatteita päältään noustessaan pöydille tanssimaan). Takahuoneeseen rymytessään Laulava basisti Niko Kokkokin hymyili kuin hangon keksi ja sanoi ostavansa levyn omilla rahoillaan heti kun se ilmestyy. Talossahan oli ihan hirveä määrä frendejä (pidettiin siitä huolen kunnon vieraslistalla) ja ilmeisesti moni oli jotenkin aika vaikuttunut siitä kuinka “valmiita” me oltiin tai jotain. Mä en oikein tiedä kuvitteliko joku että me mentäisiin lavalle hapuilemaan jotain alustavia riffejä ja miettimään biisirakenteita, mutta kaikki kehu kelpaa. Arto (Talme, laulellut joskus yhdessä bändissä itekkin) sanoi, että yleistunnelma yleisössä oli sellanen että kovasti tykättiin, ja sanoi itse jännittäneensä ihan helvetisti. Musta tuntuu että itse en ainakaan jännittänyt niin paljon kuin luulin etukäteen (kun Tavastiassa on kuitenkin sellanen oma vibansa), mitäs sitä muuta kuin tekee sukeltajien OK-merkin, marssii lavalle ja tekee sen minkä tietää osaavansa. Kuvia keikasta.

Setti

1. Nää aamut 2. Minne katosi päivät 3. Ei mulle riitä 4. Kun puut tekee seittiä 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Tästä eteenpäin 7. Vuoksesi 8. Tällaisena kesäyönä 9. Vastusta mua 10. Sä 11. Vanhoja juttuja 12. Kun tuuli oli viilee - e1. Mennään alemmas e2. Jos osaisin