Tavastia, Helsinki 9.11.2002

…joten ensimmäisenä pysähdys oli jo viiden minsan päästä hotellista MacPerheravintolassa. Helsinkiin saavuttiin kuitenkin niin ajoissa että ehdittiin koteihimme käymään. Oksu-Antti tuli mukaan sahtipalkalla tekemään valoja, ja minibudjettiin kuului RMC:ltä haetut kaksi blinderia, siinä kaikki. Oksu-Antti ripusti kattoon kaikkien yhteisellä päätöksellä vain sinistä ja valkoista valoa, kun kaikki vihaa sitä kouludiskoestetiikkaa mitä noilla kamoilla useimmiten tehdään, varsinkin vihreää ja keltaista. Tilailtiin rauhassa Dragon Springistä kinkkisafkaa ja soundcheck venyi ihan soittamisenkin ilosta. Mikko “mr.Fixit” Sirén tuli virittämään rummut Antin puolesta, joka ei ymmärrä tollasesta tuon taivaallista. Kateltiin Tiistai vielä kerran läpi ja Terhi kirjoitti uuden kertsin Letitä tukkani -kappaleeseen, joka oli vihdoin saanut nimen, ja jonka kertsi on hämännyt meitä pitkään.

Ennen himassa käyntiä ripustin jouluvalot bäkkärin kattoon sekä kävin ostamassa kynttilöitä, satsumia, pipareita, glögiä, rusinoita ja mantelihiutaleita. Palattuani Tavalle henkilökunta oli sittenkin ehtinyt käydä järjestämässä saman kattauksen, ja pikkujoulut olivat jo käynnissä. Aloitusnauhaksi olin napannut mukaan synkkää Autechrea, joka toivottavasti blinderien kanssa toivat sellaisen fiiliksen yleisölle, että jotain dramaattisen merkittävää ja juhlallista oli tapahtumassa. Ainakin me saimme heti lavalle astellessamme nähdä koko Tavastiallisen jengiä käytännöllisesti katsoen päivänvalossa.

Setti oli aika voitonriemuinen. Yhtäkkiä tajusi, kuinka tiiviiksi ja yhtenäiseksi soitto oli hioutunut. Ja kuinka rentona ja itsevarmana lavalle marssi verrattuna alkurundiin, vaikka mukamas Suomen Rokin Mekassa pitäisi ottaa aina vähän enemmän vatsan pohjasta. Karu, yleisön sokaisemiselle perustuva valoshow tuntui ainakin lavalta käsin toimivan hienosti, ja vaikka kielenkatkomisen myötä jouduin soittamaan Vastusta muan ja Minne katosi päivät maailman paskimmalla varaskeballa you-know-meiningillä, ja Terhi mogasi Letitä tukkani -kappaleen rakenteen, olimme aika vitun ylpeitä itsestämme päästyämme hikisinä pikkujoulubäkkärillemme.

Setti

1. Ei mulle riitä 2. Sä 3. Letitä tukkani 4. Ei mun oo hyvä olla yksin 5. Tällaisena kesäyönä 6. Mitä hyödyttää 7. Kaupunki allapäin 8. Tiistai 9. Luoksesi 10. Onnelliset kohtaa 11. Vastusta mua 12. Minne katosi päivät 13. Kun tuuli oli viilee - e1. Kun puut tekee seittiä e2. Nää aamut | e3. Jos osaisin

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja