Vieska, Ylivieska 19.4.2003
Kamat jäivät autoon välipäiväksi, joten Kisahallin parkkikselta päästiin suoraan tien päälle ja DVD-leffojen kimppuun. Austin Powers ja Kultamuna oli pelottava valinta jo etukäteen, vaikka halvan huumorin kukka kylvää siemenensä hedelmälliseen maahan bussimme perällä. Aikaisemmat osat Austinin seikkailuista oli nimittäin aikanaan jätettävä kesken fenomenaalisen paskuutensa vuoksi. Ja niin kävi nytkin: urheasti kelloa vilkuillen kahlasimme elokuvaa läpi, mutta puolenvälin jälkeen voimat loppuivat totaalisesti. Kaikilla oli vain paha mieli ja yksi toisensa jälkeen porukka laahusti bussin etuosaan elokuvaa pakoon. Tässä komediassa ei nimittäin ollut yhtään hauskaa kohtaa, mikä on suunnilleen sama kuin katsoisi musikaalia ilman ääntä: hämmentävää, tyhjää, vaivaannuttavaa, epämiellyttävää. U-571 oli ihan all right, kun taas sen jälkeisen Kulkuri ja joutsen -elokuvan katselu oli lopetettava ennätyksellisesti jo ensimmäiseen kohtaukseen, jossa Tapio Liinoja käy vaivaannuttavaa monologia kuolleen äitinsä tuhkauurnan kanssa. Vanilla Sky oli reilusti kesken kun kurvasimme Vieskan pihaan.
Monimutkaisen talorakennelman yläkerrassa oli asumustilamme, maatasolla rafla jossa vedettiin ne työsuhdepitsat ja kellarikerroksessa oli Ylivieskan kuumin menomesta Vieska. About samannäköinen kuin kaikki maailman muutkin ruotsinlaivayökerhot: muutama “viher”kasvi, blackjackpöytä, metallikaiteita, peilipintoja laajentamaan tilan tuntua, stumpinreiät, oluen ja oksennuksen jäljet piilottavaa epämääräisen väristä kuviota verhoiluissa – the works. Puolalainen laivaduo tosin puuttui. Mutta ehkä se oli meitä edellisenä päivänä.
Ylivieskalainen yleisö (siis se osa, joka intensiivisesti seurasi keikkaa – täytyy muistaa, että Vieskan kokoisessa kaupungissa Barathrum- ja Celine Dion -fanit käyvät varmaan aika lailla kaikki tässä samassa mestassa) yllätti meidät hienolla meiningillä ja reippaalla yhteislaulutuulella, jota myöten keikka oli oikeastaan aikamoinen suksee. We love you Ylivieska. Pohjalaiseen asenteeseen kuuluva mutkattomuus tuli hienosti taas esille, kun bäkkärille lappasi väkeä kuin Kaanaan häihin, arastelematta kehumaan keikkaa ja juttelemaan ja nimikirjoituksia hakemaan. Kamat laitettiin autoon vielä samana yönä, ja sitten ehdittiinkin vielä vetää gin tonicit natiivien keskuudessa. Moni nukkui idyllisestä majoituksesta huolimatta lopulta bussissa välttäen kätsästi aamuherätyksen.