Provinssi, Seinäjoki 14.6.2003

Pitkähköltä keikkatauolta paluuseen ei valmistauduttu sitten mitenkään, kunhan vaan noustiin aamusella bussiin ja lähdettiin kitaraa soitellen kohti pohjoista. Ex-basisti, nyk-lakimies Tommi Saarikivi muun muassa lähti mukaan. Valmiina edellispäivän Donkkarikeikalta oli hotellilla jo paikalla Jukka, Antti ja Monitori-Kake. Ilma oli kylmä ja nihee, mutta festarialueelle lähdettiin. Keikka alkoi vasta 01.00, joten venaamista riitti. QOTSA oli vähän tylsä, tasapaksu ja väritön, kamalaa irkkupunkkia soittanut Flogging Molly vitutti jo ihan aktiivisesti, mutta lavalle kamaa roudatessamme vastapäätä päälavalla soittanut Massive Attack olikin ihan törkeen hyvä. Oli siinä kiva vedellä piuhoja pimenevässä yössä.

Illan settiin päätettiin ottaa vähän riskillä Elena mukaan, koskapa ko. beasyn sankaritar paikalla oli. Sehän lähti sitten ihan liian nopeena liikkeelle ja yritettiin suitsia loppuun saakka tempoa, mutta hauskaa oli! Keikka tuntui omasta mielestäni ihan huippuhyvältä, kesäyön pimeys, höyryävä hengitys, savu ja valot loivat ainakin lavalle parhaan mahdollisen fiiliksen, ja samaan aikaan saarilavalla soittaneiden Fleimareiden kanssa jaettu yleisö ei antanut kylmyyden eikä unenpuutteen haitata. Viime kesän soittoajat oli aikaisempia ja lavat pienempiä, joten olimme aika fiiliksessä näin hienosta meiningistä. Joten suurkiitos yleisölle, ja fiilispohjalta valoja tekemään lähteneelle Mäksälle.

Ylimääräisten jälkeen olikin sitten kova kiire vetää bäkkäritarjoilu naamaan ja suunnata Vaakunan yökerhoon, jossa nähtiin monia ulkomaaneläviä, läiskittiin toisiamme selkiin ja lähdettiin lopulta Lakeuden aulabileisiin. Seuraavana aamuna lähdettiin Porvoon Karillostudiota kohti ainakin omalta osaltani aika pystylähdöllä.

Setti

en muista. ei löytynyt biisilistaa, mutta about sama kun viimeaikoina on ollut, sillä lisäyksellä, että ensiesitettiin Elena.

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja