Tivoli/Down By The Kemijoki, Rovaniemi 26.7.2003

Lauantaiaamuna lähdettiin sitten kuka minkäkin kuntoisena ajelemaan Märäjälahdesta kohti Rovaniemeä. Jonkun bensiksen kylkeen avatusta “Perhemarketista” ostin päivän leluksi imukuppinuolipistoolin. Sitten lähinnä visailtiin ja pelattiin formulapeliä. Ja väisteltiin poroja, noita Pohjois-Euroopan tyhmimpiä elikoita. Kun ajettiin Tivolille, pihalla soitteli akustisesti Kari “Rock´n´roll will never die” Peitsamo ja ihmisillä oli selvästi mielettömän hyvä olla. Talon taakse kasatulla bäkkärillä sai ihan tolkuttoman hyvää risottoa ja lihaa, chilejä, rieskaa, tikkareita, ja varmaan kesän ensimmäiset oikeasti kylmät artistibisset.

Vietiin backline lavan taakse, ei tehty soundcheckiä, kunhan rumpumikitys testattiin, ja lähdettiin hotellille. Antti, Kössi ja minä käytiin Scandicin näköalasaunassa, jonka jälkeen Kössi ja minä lähdettiin kävelylle Kemijoen rantaan, yhtä siltaa Ounasvaaran puoleiselle rannalle, tupakat hiekkasärkällä, ja toista siltaa takaisin. Ja Tivolille. Ja takaisin hotellille. Ennen puolta yötä tultiin bussilla taas tivolille viihtymään – Martti Servon parhaillaan hurmatessa loppuunmyytyä taloa. Kamojen pystytyksen ja nopean linjacheckin aikana pikkusalissa olisi ollut taas Peitsamoa tarjolla, mutta se siis missattiin.

Keikka alkoi yllättävänkin ajallaan, siinä puoli kahden tietämillä ja oli alusta loppuun ihan raivohauska – hauskempi kuin säkillinen apinoita, niinkuin sanotaan. Etukäteen oltiin päätetty vetää täysin anti-nashvillenä natsipilluna koko keikka, ja jos vaikka nämä musiikilliset termit ovatkin vähän epämääräisiä, voin vakuuttaa, että tässä onnistuttiinkin. Kivaa oli myös se, että saatiin soittaa viimeisenä bändinä reilusti yliaikaa. Ja voi vittu että oli kuuma! Koko päivä nyt oli ollut tätä kesähellettä ja siihen lisäksi täysi tuvallinen lappilaista body heatiä ja Syken puskemat valoshow’t niin nestehukka ja pyörtyminen kävi välillä aika lähellä. Eli kaiken kaikkiaan ihan törkeen siistiä. Ja yleisöresponse oli – niinkuin vuodet ovat opettaneet – NIIN eri maailmasta kuin täällä vitun Helsingissä; täytyy vaan toistella, että vittu ne on tyhmiä jotka ei asu Rovaniemellä. Setissä oli about nää biisit, tuskin kuitenkaan läheskään tässä järjestyksessä:

Keikan jälkeen tuuleteltiin tassut katossa onneamme, hihkuttiin ilosta, juotiin ja röökattiin haipakkaa vauhtia kaikki mitä ehdittiin, sillä etelään lähdettiin ajamaan siinä neljän pintaan yöllä. Vitutti kuin pientä apassikylällistä ettei voinut jäädä osallistumaan perinteiseen, housuitta käytävään pohjoinen-etelä futisotteluun, joka nyt kuulemma oli muuttunut lentopallo-otteluksi. Itseasiassa Antti ja Jukka jäi yöksi, mutta vain lähteäkseen aamukoneella valomies-Kuivalaisen häihin. Housuttoman etelän edustajanamme (tekstarin mukaan) voitokkaassa lentismatsissa oli siis vain Kössi, joka oli hetken mielijohteesta päättänyt lähteä seuraavana päivänä Helsingin sijaan kohti Jäämerta. Inariin saakka oli kyytikin kuulemma löytynyt.

Me puolestamme törmäsimme sunnuntaiaamuna jollain Motorestilla keskellä ei mitään Maija Vilkkumaahan bändeineen, jotka oli tulossa muistaakseni Nivalasta. Kiitos vaan viimeisestä. Ja Iso käsi Sykelle, joka ajoi Helsinkiin 13 tunnissa ilman unen silmäystäkään. Niin ja kiitos Pepelle ja jokaikiselle DBTK-työntekijälle, koska meillä pojilla oli aivan mielettömän kivaa, ja se vihreä pirtuboolikin saatiin menemään melkein kokonaan ennen Hesaa.

Kössiltä tuli äsken viesti: “Tuntureilla sataa ja Tenojoella on kalastajia. Eilen saunoin Inarissa ja nyt bussi vie jonnekin Varanginvuonolle Norjaan. Yöllä ei ole pimeää.” Go Kössi!

Kuvat: Pasi Kajo (kiitos)

Setti

Letitä tukkani/Tällaisena kesäyönä/100 km Ouluun/Ei mun oo hyvä olla yksin/Luoksesi/Nimikirjaimet/Kaupunki allapäin/Sä/Elena/Vastusta mua/Minne katosi päivät/Kun tuuli oli viilee e. Onnelliset kohtaa e. Jos osaisin

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja