Botton, Seinäjoki 11.4.2004
Auts! Aamiainen nautittiin rapeassa darrassa valoisan lasikattoisessa, kasvihuoneenomaisessa aamiaissalongissa. Se oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Kamat kasaan ja kohti Seinäjokea, tuota Suomen kaupunkia! Matkalla taottiin Parappa the Rapper 2 läpi tiukkojen gruuvien jytkeessä. jostain Energyrundilta bussiin oli jäänyt parit Reebokin valkoset hikipannat ja rannekkeet, jotka Syke testamenttasi mulle ja Antille, ja jotka päällä me näytettiin ihan Royal Familyn kadonneilta serkuilta. Kyllä kelpasi sylkeä riimejä.
Bottonhan nyt on ihan suolesta mestana, mutta minkäs teet kun Rautiaisen Timpe oli torpannut kansanvalistusorkesterinsa Du:niin täksi illaksi. Roudauksen sijaan mentiin saunaan ja ne katto lätkää ketä kiinnosti. Soundcheckissä kaikki Turussa esiintyneet ongelmat katosivat kuin kakka pöntöstä, joten ehkä se oli ihan oikein että Tepsi tällä kertaa hävisi.
Teillä Pohjanmaallahan on keikkajärjestäjillä Suomen paskin meininki sinänsä, että ne repii raiderin ennenkuin mistään sovitaan. En tiedä millä etuoikeudella ja logiikalla. Sellainen kiero “meillähän ei artisti juo” -ajattelu siinä varmaan on takana. No eipä juo. Illan keikka oli tokaksi keikaksi – ja tähän mestaan – melkein pelottavan kohdillaan. Setti oli järjestykseltään täyttä timanttia ja soitimme kuin enkelit tulessa. Jep kyllä kai, mutta meininki oli jo paljon parempi. Ekat ylimääräiset loppu MKP:hen jotenkin niin totaalisen hienosti, että Antti vinkkasi DJ:lle, että nyt ei voi enää harkita lavalle paluuta… Paitsi vartin päästä hotellihuoneesta hissillä takaisin roudaamaan ja tiskille.
Aamulla kaikilla oli parempi olo kuin koskaan ennen koko elämänsä aikana. Onneksi hotelliaamiaiseen tässä hotellissa kuuluu jo legendaarinen seinäjokelainen omaperäinen perinneherkku “kropsut” – jota me muussa Suomessa syömme jännittävällä “pannukakku”-nimellä! Haloo! Ei yhtäkkiä voi päättää että vaikkapa lihapullat on yhtäkkiä jotain “kräpsyjä” ja oululainen paikallisherkku! Idarit!
Matka Helsinkiin torkuttiin ensin keskinkertaisen mutta näyttävän “Kaksi tornia”-eepoksen parissa, jonka jälkeen kärsittiin täysin loputon ja aivan saaaaaaaaaaaaaaaaaaaaatanan huono ja raivostuttava Harry Potter ja Salaisuuksien Persereikä. Joka ei loppunut pikakelaamallaan, ja joka oli vielä huonompi kuin Austin Powers – Kultamuna, ja joka vitutti niin monessa suhteessa, monella tavalla ja älyä ja tunteita loukaten. Voi helvetti! Onneksi mä en oo lukenut niitä kirjoja! Onneksi mä en oo nähnyt niitä muita leffoja! Ootteko te kaikki Potter-fanit käynyt jossain hypnoosihoidossa että te pystytte sietämään sitä paskaa? Mun täytyy muuttaa johonkin maahan jossa puhutaan kieltä, jolle Harry Pottereita ei ole käännetty. Antti huusi suoraa tuskaista huutoa moneen kertaan kun se laahaava lefaa vitutti niin paljon. Vitutti kuin apassia, jonka biisonit on tapettu, toteemipaalu ja tiipii kaadettu, vaimot ja lapset viety ja maat myyty pullollisella valkoisen miehen tulilientä, josta sokeutuu.
Ensi viikkoon!