Vaakuna, Mikkeli 7.5.2004
Siis Mikkeliin Kikkeliin ja äkkiä! Ei nyt äkkiä, ensin kävin Nykäsen ja Antin kanssa varaamassa näille parturiajan sekä syömässä MacIntosh-perheravintolassa, sen jälkeen Kössin, Terhin ja Anssin kanssa lettukahveilla torilla, jossa muuten oli pystyssä ihkaoikea tivoli. Ei testattu.
Bussissa odotti High Fidelityn jämät, jonka jälkeen siitä ruvettiin välittömästi katsomaan parhaita paloja uudesta, sekä erilaisia ekstroja. Kaikkien aikojen paras kohtaus elokuvahistoriassa on se, jossa Jack Black myy yhdelle asiakkaalle Blonde on Blonden, Vic suosittelee tulevalle tyttöystävälleen Stiff Little Fingersin levyä, ja John Cusack myy viisi Beta Bandin ep-kokoelmaa. Tätä kohtaa tarpeeksi kelattuamme taisimme katsoa Kathryn Bigelow’n K19 – Widowmakerin, joka jäi lopulta kesken Sankt Mickelsborgiin saavuttuamme.
Sokos-hotelli Vaakunan yökerho oli uusi tuttavuus ja soittotilana itseasiassa ihan järkevän muotoinen. Mikkelissä ei kuulemma ikinä käy bändejä, koska kukaan ei niitä käy katsomassa, koska niitä ei koskaan ole. Jostain syystä meille oli nyt tähän rock-kulttuurin kehityskaupunkiin keikka myyty. Soundcheckin jälkeen Anssi, minä, Terhi ja Kössi menimme syömään (taas Fransmanniin), ja niin yököttävää kuin se onkin, tilasimme pullon valkoviiniä bouillabaissiemme, chevresalaattiemme ja serranokinkkulautastemme kanssa. Tämän jälkeen säntäsimme terassisaunatiloihin saunomaan, joten Mikkeli näyttäytyi oikein mukavassa valossa.
Keikka tuntui menevän ihan hiton hyvin, tosin Antin vitsispiikkikiintiö jäi tänään reilusti vajaaksi. Ehkä siinä on joku korrelaatio… Oma korvamonitorointini reistaili kuitenkin niin, etten oikein kuullut mitä minä tai kukaan muukaan soitti, mutta mitäpä tuosta kun oleellinen eli natsipillufiilis on kohdillaan. Kiitos kaikille!
Keikan jälkeen ei juuri tullut mieleen lähteä tutkimaan Maikkelin yöelämää Night Vaakunaa etäämmältä, mutta aamukävelyllä kaupungin halki siitä sai jo jonkinlaisen kuvan: Mihin suuntaan tahansa katsoo, kaupunki tuntuu loppuvan käsiin. Eli ei kaikkein massiivisin megalopolis, mutta jokaisen kesäkaupungin sykkivä sydän, eli zocalo, eli tori, oli varsin vilkas ja lettukahvit tiesivät paikkansa.