Ruisrock, Turku 10.7.2004
Helou there, paska sateinen kesä! Tällä kertaa myrskyn silmään ajettiin viimekertaista hivenen isommalla, mutta yhtä epäcoolilla minibussilla. Ruisrockissa odotti nihseä mutta jo hieman paranemaan päin oleva ilma. Lava oli sama Puistolava kuin viime vuonnakin, tänä vuonna vain ed. bändi oli muuttunut Boomhauerista Sweatmasteriksi. Soundcheckissä vedettiin sitä iänikuista koffirokkia, jota jostain syystä olemme päättäneet koko kesän linjacheckeissä soittaa. Se naurattaa joka kerta vähemmän ja hävettää samassa määrin enemmän.
Paria minuuttia ennen vetoa aurinko teki varovaisen entreen taivaalle, joten ulkoiset puitteet olivat suunnilleen kohdallaan. Viime vuoden Puistosoiton Syvintä Olemusta ei ihan saavutettu, itse olin keikan jälkeen hivenen kysymysmerkkinä sen hyvyydestä, mutta tutut ja tuntemattomat läiski sen verran selälle jälkeenpäin että päätin pitää keikkaa sukseena. Huomisen sää, vaikkei sinkku olekaan, tuntuu omasta mielestäni futaavan hyvin ylimääräisen paikalla.
Illan mittaan vedettiin sitä keskikepua ja ihmeteltiin ulkomaanpellejä, joista huvittavin oli Hawkwind ja paras tietenkin Stray Cats.