Klubi, Tampere 17.3.2006
Pohdintojen jälkeen päätettiin ottaa se paapu sitten mukaan Tampereen ja Turunkin keikoille. Reissuun lähdettiin ryhmämme koolle optimoidulla XBoxilla, joka oli käytössä aiemmilla akkarirundeillakin. DVD-valikoimasta päätettiin valita katseluun Keisarikunta, jota ei kyllä oikein kelaamatta ja punastelematta katsonut. Mutta olihan siinä hetkensä ja viihdyttäviäkin kohtia!
Klubilla oli ovet auki ja nuoriso kahvilla, joten soundcheck tehtiin itseasiassa varsin vastaanottavaiselle koeyleisölle! Kauhasen Ville väänsi kuuntelua minkä kerkesi – Ylpeä sydän ja Vierailla kallioilla olivat saaneet tuekseen taustamauhat, joiden testailuun meni tovi. Kössin ja mun hoilattavaksi tarkoitettu Ylpeän sydämen loppu teetti aika paljon treeniä. Lopulta päästettiin lämppäri Hampaat suussa lavalle checkiin ja lähdettin hotelliin. Omenahotellien psykoottisesta tunnelmasta on näissä päiväkirjoissa puhuttu ennenkin, joten ei siitä sen enempää.
Etukäteen ei juuri riemuittu Egotripin samaniltaisesta Yo-talon keikasta, mutta väkeä tuli lopulta siihen nähden aivan mahtavasti. Hampaat kaahasivat settinsä yhdentoista aikaan – sen mitä vilkasin ihan vitun hyvin, mutta oli siellä kuulemma kamat hajoillu jo ekassa biisissä. Eskimolaki voimaan! Saunan lauteilta sitten lavalle erilaisten pikku viivästävien sähläilyjen jälkeen.
Etten säikytä kaloja meni hienosti introna, ja muutenkin alkukeikka oli aika lupaava. ja kaikki missä Paapu lauloi oli silkkaa timanttia. Esim. Ilman sinua olen lyijyä ja Katu päättyy aurinkoon soi komeasti ja itsevarmasti. Sitten jotkut rokit meni kyllä vähän munilleen, oli sellainen ekan keikan yliyrittämisen meininki. Tempot oli lähinnä meitä viisitoista vuotta nuoremmalle punkbändille sopivia. Oli kuunteluongelmia ja yleistä mogailua. Akkarin säädöt oli pielessä ja kitarat epiksessä. Tosin “Lopulta olemme kuitenkin yksin” meni aivan vitun hyvin. Bäkkärillä oli intensiivinen kahdenkymmenen minuutin puinti keikan jälkeen jossa kaikki haukkuivat itseään ja Jukka muita. Lopputulemana sanottakoot että ainekset parempaan vetoon oli mutta hyvä näinkin. Kommentit yleisöltä oli kuitenkin erittäin positiivisia joten pois turha itseruoskinta! Osa porukasta lähti keikan jälkeen Hellaan, jossa kuulemma oli rautahäkkiin suljettu esitanssija. Harmi että missasin. Mutta minäpä törmäsin suosikkitamperelaiseeni elikkäs Kaupparatsu Frangéniin, jonka ei tarvinnut lähteä minnekään, Tampereella kun jo oli.
Seuraavana aamuna kuulin ensimmäisen kerran Hölmön rakkauden radiosta (poislukien ne kerrat kun itse on radiossa vieraillut) – Kössin kanssa Subwayssä aamiaispatonkeja mupeltaessa. wohoo! Sitten kohti Turkua Mafiapeliä tahkoten ja hitaasti ajaen.