Ruisrock, Turku 9.7.2006
Kahdeksalta aamulla vajaa bussimme lähti kohti Ruissaloa. Vajaa koska Anssi tuli suoraan landelta ja Jukka ja päivän monitorimies Sumppikin hyppäsi kyytiin vasta Turussa. Jälleen käsittämättömän lämpimät säät.
Saapuessamme puistolavalle Viikate jo kasaili kamojaan lavalle ja vanha tuttu bäkkärivenailu alkoi. Keikka oli 14.40 ja mitä mainioin. Itse soitin vähän paskasti monissa paikoin mutta yleisfiilis toimi. Paapun ja Terhin yhteislaulanta sopii aurinkoiseen kesäpäivään kuin nenä naamaan, ja yleisöllä tuntui olevan ihan mahtava meininki.
Omani ja Nykäsen savotta jatkui muutama tunti myöhemmin Mauron Maidenin riveissä tribuuttiteltassa, josta hajosi PA kuulemma tokan biisin aikana – mutta suoraan lavalta tullut mökä tuntui riittävän kansalle. Sitten auto lähtikin jo Helsinkiin, vaikka moni meistä jäi vielä sekoilemaan festareille ja Turkuun.
Seuraavan päivän Turun Sanomissa todettiin muun kehumisen lisäksi että harvoista suomalaismuusikoista on tullut sellaisia kolkyt ja risat -sukupolven ikoneita kuin Terhistä ja Joelista. Ain’t that the goddamned truth! Siinä meni kyllä vähän torikahvit tältä ikonilta väärään kurkkuun. Ai niin, ja kiitos Pyrylle yösijasta!