Semifinal 17.4.2007
Aikanaan siskoni Vilman kysyessä lähdimme mielellämme Akseli Ensemblen Herätys!-klubin esiintyjiksi, ja kivaahan siellä olikin. Juho Milonoffin, Timo Torikan, Kalle Chydeniuksen, Laura Malmivaaran ja Vilman Mitä te odotatte -spektaakkeli yhdistelee runoja, tekstejä, lauluja ja sen sellaista poikkitaiteellista ja poliittista, tukeutuen vahviten kuitenkin Vilman bassonsoittoon. Nähtyäni shown jo aiemmin Gloriassa, kävin sound checkin jälkeen kotona, mutta palasin kuvaamaan loppukeikalta matskua taiteilijoiden arkistoihin.
Tiistai-illan epäklubimaisesta ajankohdasta klubi oli klubimaisen täynnä ja tunnelma kohdallaan. Oma show’mme meni omasta mielestämme loistavasti, tosin niin tuntuvat nykyään kaikki keikkamme menevän. Tämä ilta oli pienen tilan ja Antin sutikomppailun myötä vieläkin akustisempi kuin monet. Kössin kiipparioptiotkin olivat olemattomat kun AE:n käyttämät synat osoittautuivat hyper-kasareiksi saundeiltaan, ja me taas olemme niin kerjäläisiä kulkureita ettei mukaan sattunut omia. Mutta koska yhteissoittomme tätä myötä perustuu täysin sille että vain kuuntelemme Miikan lap steeliä ja Kokkosten siskosten yhteislaulantaa ja hymyilemme tumput suorina, ei tällä ollut suurta väliä.
Ensi-iltansa sai häpeilemättömän lenseä Emmylou, jota hyräillessä maailma tuntuu aina vähän siedettävämmältä paikalta.