31. 01. 2014: Terminal 2

Scandinavian Music Group julkaisee seitsemännen studioalbuminsa 31. tammikuuta 2014. Levyn nimi on Terminal 2, sen on tuottanut Joel Melasniemi ja Terhi Kokkonen ja miksannut Risto Hemmi. Terminal 2 julkaistaan CD:nä ja avattavalla gatefold-kannella varustettuna vinyylinä (+ normi-digispedeilyt).

TERMINAL2etukansi

Albumilta on tähän mennessä julkaistut singlet “Balladi 1” sekä “Ei paniikkia”, jotka enteilevät melko suurta suunnanmuutosta. SMG:n albumeista Onnelliset kohtaa on myynyt platinaan oikeuttavat yli 30 000 kappaletta ja kaikki muut Näin minä vihellän matkallani -kokoelmaa myöten kultaa, bitches. Terminal 2:n ennakkomyynti alkaa about huomenna.

Terminal 2 jää ainakin toistaiseksi Kyösti “King Of Sweden” Salokorven testamentiksi yhtyeen riveissä. Kössi keskittyy vastedes oman tuotantoimperiuminsa kehittelyyn ja kevätkiertueella vapautuneella tontilla nähdään multi-instrumentalisti Olli Äkräs. Ollia on tähän mennessä  voinut nähdä improryhmä Kolinan ja bailubändi Roope Salminen ja Koirien riveissä – sekä ala-asteen pihalla, koska Olli on about 11 v. Helmikuun alussa starttaavan kiertueen keikkapäivämääriä aletaan lisäillä kalenteriin lähiaikoina.

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja