Scandinavian Music Group

Jostain siunaantui sitten tämmöinenkin päivämäärä, joka lopultakin tuntui enemmän festarikesämme päätösklubilta kuin syksyn alulta. Tupa oli täynnä ja tätä varten oikein järjestettiin treenit, joissa natsitettiin esityskuntoon kaksi uutta kappaletta. Toinen oli “Ruotsiin ja takaisin”, jonka oli tarkoitus kuulostaa Tuomari Nurmion “Punaiselta planeetalta”, mutta joka välillä kuulosti Sheryl Crow’lta. En ole varma mitä tämän kanssa pitäisi tehdä, mutta muuttunee vielä hieman studioon mentäessä. Toinen oli nimeltään “En syntynyt tänne itkemään” tai “Takarivin pojille”, joka sitten mielestäni olikin keikan napakymppi, ja menee omassa arvostuksessani sellaiseen SMG-biisien ylimpään hierarkkiseen taivaaseen, jossa lentelevät esim. “Ilman sinua olen lyijyä”, “Talvipuutarhaan”, “Lopulta olemme kuitenkin yksin” ja vaikkapa “Vieläkö soitan banjoa?”. Ehdottomasti tulevan levyn avainkappaleita!

Jok. tap. ihan loistava keikka johon toi vielä lisäjännitystä ja jäntevyyttä aika omintakeinen biisijärjestys ja tosiaan neljä levyttämätöntä kappaletta. Ja paras yleisö ikinä!

Mun mielestä eka täysosumakeikka Ankkarockissa meidän bändiltä. Kiitos kesä ja kiitos festarit!

Turussa oli joku urpo katulätkäturnaus pystyssä just siinä mistä olisi pitänyt peruuttaa bussi rantalavalle, ja muutenkin kaikki oli aidattu ja pressutettu silleen ettei kukaan alueella olija vaan näkisi jokimaisemaa, eikä turkulaiset mitään ilmaiseksi. Sellanen Battery-pressu-festari. Keikka ja yleisö oli kuitenkin ihan ältsin hyvä ja kesäilta kaunis. Ai niin, täälläkin oli Lapko ja PMMP, tällä kertaa kuitenkin meitä ennen.

Täällä oli kaikki samat bändit kuin viimeksi, ainakin PMMP ja Lapko, ja vielä samassa järjestyksessä. Eiköhän nuoriso juonut tänäkin vuonna muistinsa niin että voidaan taas ensi vuonna tulla. Tai parempi että muistavat koska keikka oli aivan mielettömän hyvä. “Se sitä ja se tätä” taisi mennä jo aika hyvin jopa. Muutaman biisin kävin kattomassa Staminaa ja oli aika hyvä.

Alkuillasta käytiin siinä AIVAN SAATANAN HYVÄSSÄ intialaisessa jonka nimi oli aika varmasti New Bombay. Sen ruoka oli niin hyvää, että kaikki oli jotenkin harrastunnelmaisina siinä annostensa äärellä, ja vähän itkettikin. Terhin Bombay Sapphire -lassi oli kait tosin aika friikki makuelämys ensikertalaiselle.

Perinteisessä karaokessa meikkis lauloi auttavasti Careless Whisperin, ja Kössin kanssa vielä Stairway To Heavenin. Tupu ja Paapu saivat tietenkin ravintolan värisemään monilla klassikkotulkinnoillaan, mutta pankin räjäytti ehkä sittenkin Kössi Hey Judella, johon yhtyi lopulta koko Oulu.