Scandinavian Music Group

Tässä oli semmoinen tavallisesta villisti poikkeava logistinen rakennelma, että keikkabussin sijaan kiiruhdimme aamukuuden Oulun junaan – avant gardenamme Jukka ja Antti, jotka olivat lähteneet pakuttiautolla jo ed. iltana. Junassa oli tolkuttoman kylmä – VR:n vaunujen ilmastoinnista vastaa varmasti joku inuiitti. “Prego – pala Italiaa matkallasi” luki ravintolavaunun seinässä, ja meni kyllä tovi, ennen kuin tajusi että sillä tosiaan yritetään ehdottaa matkustajalle, että tässä nyt olisi tämmöinen Prego-niminen italialainen ravintola. Rieskataskussa kieltämättä oli vähän pestoa, okei.

Paikalle ehdittiin Jätkäjätkien lopettaessa, niin, ettei luppoaikaa juuri jäänyt – kamat pystyyn, hengennostatushuuto takahuoneena toimivassa early 80’s -asuntovaunussa- ja takaisin lavalle. Keikassa oli vaikka mitä vikaa: Terhi unohteli sanoja, minä rakenteita ja yksinkertaisiampiakin kolmisointuja – sekä biisijärkän. Ilma oli pilvinen ja savukoneen tuuletin tuntui tarpeettomalta lisältäviileänä päivänä. Muutenkin me, toisin kuin vaikka Boycott tai Uriah Heep – ollaan aika vähän savukonebändi. Mutta Hautojen yli meni sika hienosti, samoin Hölmö rakkaus ja encore Valmis. Ja loppupäivän satoi, joten ei valiteta säästäkään.

Anssi, (Kössin tuuraajana ollut) Tommi, Paapu ja minä (taas me – mitä vittua?) katteltiin vielä Tuomoa,Mariskaa, Ismo A:ta ja vähän Jenni Vartiaista. Sitten hotellille ja tuttu Oulun kierros: intialaisesta Karaoke Bariin, jossa meikkis säväytti evergreenillä “Kalliolle kukkulalle” – ja UB-harvinaisuudella “Kalpeat kasvot”! Illan mittaan paikalle tuli Mariska, Puppa J, Jenni V., Stam1noita ja Amoja – and it was a maaaarvelous party!

Paluujunassa seuraavana päivänä vedin “Pregon Antipastot”. Jep jep.

Meikkis saapui ulkosaaristosta, aina Kökarista asri, jo edellisenä iltana, mutta muut tuli aamupee Helsingin suunnasta. Ruissalossa oli paahtavan aurinkoista Prince Of Assyrian soittaessa, mikä ei lavan takaviistosta käsin pitänyt kyllä mielenkiintoa hetkeäkään yllä. Mutta menisi varmaan särkynytsydämisenä jossain pienessä klubissa paremmin.

Keikka oli aivan tajuttoman hyvä, joskin tuli sellainen olo, että uutta materiaalia pitäisi kohta jo päästä tekemään – tuntuu että samat biisit eri järjestyksessä on jo täällä vedetty. Yleisö, sää, ruotsinlaivat, poljento ja tunnelma oli kuitenkin niin hänessä että pienistä viis. Terhin skidikin oli ensimmäistä kertaa festivaaleilla (toki bäkkärialueen rauhassa ja klassiset Peltor Kidit korvilla) ja tuntui viihtyvän.

Iltaa kohden katseltiin Anssin, (roudarina olleen) Tommin ja Paapun kanssa vielä Donkkareita ja Jätkäjätkiä ja lauttamatkalle (ja sitä edeltäneeseen mittavaan jonotukseen) löytyi seuraksi Manna ja Mikko Joensuu. Dynamon uumenissa koko päivän kiehunut helle oli jo liian diippi kokemus, joten hotelli kutsui piakkoin.

Hyvinkäälle on semmonen tunti matkaa, ja kaikki mitä tästä kaupungista ehdin nähdä oli semmosta finlandiatalon ja geneerisen kauppakeskuksen välimaastoon sijoittuvaa epäsymmetristä modernia pytinkiä. Epäsymmetrinen oli myös moderni Hyvinkää-sali, jonka nousevan katsomon edustalla oli erittäin syvä, leveä ja korkea tummaparkettinen alue – onnen omiaan modernille tanssiesitykselle mutta kaitpa siinä yhden country-folk -keikankin vetäisi. Steinway-flyygel raahattiin lavalle, mutta ei sitä sitten käytetty mihinkään kun se oli niin monisyisessä vireessä.

Seitsemältä soi. tai seitsemää yli seitsemän, kun kaikki korvamonitorit oli saatu kiinni ja käyty vessassa – tällä kertaa normaalista poiketen Terhi delegoi lopullisen biisilistan teon mulle. Nyt jätettiin pari standardisettiin kuuluvaa menopaalaa pois (Huutelen pimeään, Lupaus kesästä) ja checkissä katsottu haparoiva Missä olet, Laila? avasi setin. Tällä tavoin saavutettiin semmonen rauhallisempi kokonaisuus jonka toivoimme luonteviten istahtavan paikan tunnelmaan. Erikoiskunniamaininnan itsellemme annamme loistavasta Hautojen yli -vedosta, ja kaikkien aikojen parhaasta Takarivin pojille -esityksestä! Hyvä me!

Keikan jälkeen ehdittiin vielä Manalaan kaljamukien ääreen juhlistamaan rundin päättymistä. Erityiskiitos Mäksälle valoista, Hakille ajoista, Tommille tuurauksista ja Ilmarille lämppäyksistä – we guys rock, softly!

Ensi kesään!

Tampereen ja Turun klubit olivat kuulemma loppuunmyydyt, joten kohti Muuta Suomea lähdettiin iloisin ja odottavaisin mielin! Kössi jäi käkkimään Kumpulaan ja Tommi tuli taas paikkaamaan.

Tampere eka: Palatkaa Pariisiin! -rundin YO-talon keikka on vakiinnuttanut k.o. talon aseman yhtyeen lempikeikkapaikkana, on Klubi kuitenkin ihana myös! Soundcheckin jälkeen Very Special Guest Ilmari teki omansa, sitten otettiin kieppi alakerran saunassa, ja tämän jälkeen useimmat ehtivat vielä hotellillekin (Holiday Inn siinä korttelin päässä Pakkahuoneesta). Itse ehdin takaisin juuri katsomaan Ilmarin keikan viime metrit – tällä kertaa Antti rummuissa ja Miikka bassossa. Hallelujaa!

Oma keikka oli ihastuttava – Anssi on ruvennut soittamaan Hautojen yli -kappaleessa ihan semmosta etnofuusiota – Paul Simonia ilman Garfunkelia. Ilmari pomppasi lavalle tamburiinin kanssa Casablancaan ja MMKK:hon, sekä pasunistiksi Kaikkiin nuoriin tyyppeihin ja encoreen Joisin viskin ja nousisin. Awesome! Voi sitä halailun määrää!

Sitten blaa blaa hotelliaamiainen väsyneenä roudaamaan blaa blaa Turkua kohti bensistauko blaa blaa kamat pystyyn Klubille blaa blaa artistisafka ja soundcheck jaada jaada.

Ilmari esitti flunssaisena ja kurkkukäheisenä ihan mahtavan setin, ja pääsinpä minäkin yhteen biisiin fiittaamaan banjon varressa. (Jos et vielä omista pohjolan Ilmarin “Enkä mä rakasta ketään” -klassikkoa, marssi äkkiä kauppaan se ostamaan – vaikka periaatteessa pelisi on jo menetetty, olet pihalla kuin lehtiroskis musiikkiskenestä ja ystäväsi nauravat sinulle hyväntahtoisesti selkäsi takana ja pudistelevat päitään. Mutta osta se silti) SMG-setti oli kyllä ihan tajuton kanssa – tai siis yleisö oli. Kiitos kiitos kiitos kiitos!