Du:ni, Seinäjoki 18.10.2002

Aamulla vedettiin taivaalliset pizzat Da Mario -nimisessä pizzeriassa ja suunnattiin bussin nokka kohti Seinäjokea. Keikkabussiangstia pidetään yllä lukemalla ääneen aivan totaalisen hirveää “Suu messingillä – muusikkovitsejä” -teosta, jonka Kosonen osti maantien varren kirjatukkumyymälästä. Vitsi toisensa perään, siis sivukaupalla sitä ihan kaikkein paskinta klasarihuumoria menee kenenkään edes hymähtämättä, ja vitutus senkun tiivistyy. Suosittelemme!

Duunissa tehtiin soundcheck sillä kaikkein laiskimmalla tyylillä, kävin treffaamassa Tepan kanssa Basingstokesta saakka tullutta frendiämme Jimiä (hello there, Jim!) ja lönkytettiin sitten viereiseen Cumulukseen syömään, saunomaan ja katsomaan Popstarsia ja Heikointa lenkkiä. Mighty 44:n kanssa keikalla kaupungissa ollut Mauro tuli myös saunomaan (Hei Mauno!), ja sitten löntystettiinkin takaisin keikkapaikalle. Keikka oli ihan loistava, vaikkakin paikan ahtaan intiimistä tunnelmasta johtuen pituudeltaan haasteelliset takariviläiset tuskin paljoa näkivät. Muutenkin välijuonnoissa loistanut Antti toteutti uhkauksensa ja spiikkasi koko juhlakansalle hotellihuoneeni numeron ja korosti että olen vapaata riistaa, mikä teki kamojen roudauksesta keikan jälkeen ihan miellyttävällä tavalla paranoidin kokemuksen.

Seuraavana päivänä pysähdyimme pienen pienelle st1-ketjun bensikselle jossain päin Suomea, mahdollisesti Lohtajalla. Safkat olivat kuulemma hullun hyvät (itse en syönyt) ja palvelu lämmintä, mutta mielenkiintoisinta oli selata huolellisesti kannesta kanteen Maaseudun Tulevaisuus -lehti, jonka uutissektiot oli jaettu Uutisiin, Maatalouteen, Metsätalouteen, Päivästä päivään -osioon (tms) ja Lukijan ääneen – mutta itse asiassa KAIKKI uutiset kertoivat maataloudesta. Myyrmannin pommista oli neljännellä Uutiset-sivulla pieni juttu, mutta muuten ilmoiteltiin enimmäkseen mitä MTK:lle tai pientilojen verotukselle kuuluu, ja miten lehmienhoidosta ei voi tuntipalkkaa laskea. Ihan huippulehti! Ai niin, oli siellä iso juttu jostain kirjoituskilpailun voittajasta, jonka näyteruno kertoi siitä kuinka ne EU:n herrat turhaan tulee tänne mittailemaan meidän paskahuusien tilavuutta.

Setti

1. Ei mulle riitä 2. Sä 3. "Lettibiisi" 4. Ei mun oo hyvä olla yksin 5. Tällaisena kesäyönä 6. Mitä hyödyttää 7. Kaupunki allapäin 8. Luoksesi 9. Onnelliset kohtaa 10. Vastusta mua 11. Minne katosi päivät 12. Kun tuuli oli viilee - e1. Kun puut tekee seittiä e2. Jos osaisin

45 Special, Oulu 17.10.2002

Epäinhimillisen aikainen Ouluun lähtö myöhästyi 40 minsaa Yours Trulyn pommiin nukkumisen ansiosta, mutta sataa tuntia, kymmentä simpukka-bensisravintolan Lehtipihvi Bearnaisea ja viittäkymmentä Tiger Woods -pleikkarigolfturnausta myöhemmin olimme kuin olimmekin Nelivetoisen ovella. Kuten aiemmin mainitsin, emme aiemmin ole ko. mestassa olleet soittamassa, mutta noin muuten paikka on hyvinkin tuttu. Elikkäs ei muuta kuin kamat pystyyn, soundcheck, talon pitsat naamaan ja Hotelli Turistiin kaipailemaan Cumulus-standardin mukaisia fasiliteetteja.

-56 C°:n taksispedeilyn myötä melkein myöhästyimme omalta keikaltamme, joka olikin sitten aikas vitun jees. Hälyttävästi vieläkin ilman nimeä oleva Lettibiisi on noussut omaksi keikkasuosikiksi ja muutenkin setti on hioutunut tiukaksi. Keikan jälkeen lähdettiin yllättäen Nelivitoseen relaamaan, kun siellä valmiiksi oltiin ja ollaan aina oltu ennenkin keikan jälkeen.

Setti

1. Ei mulle riitä 2. Sä 3. "Lettibiisi" 4. Ei mun oo hyvä olla yksin 5. Tällaisena kesäyönä 6. Mitä hyödyttää 7. Kaupunki allapäin 8. Luoksesi 9. Onnelliset kohtaa 10. Vastusta mua 11. Minne katosi päivät 12. Kun tuuli oli viilee - e1. Kun puut tekee seittiä e2. Jos osaisin

Rubin, Kouvola 11.10.2002

Kososen joku Kouvolassa pari vuotta opiskellut frendi oli sanonut, että jossain toisaalla kaupungissa oli isot opiskelijabileet samana iltana ja Rubiini on jok.tap. kaupungin paskin menomesta, mutta eipä se nyt sen kummemmalta näyttänyt kuin moni muukaan. Paitsi että hälyttävän isolta kaupungin kokoon nähden, ja sijainti omituista kyllä jonkun ostarin alakerrassa. Lyhyen soundcheckin jälkeen syömään Fransmanni-stailin raflapihvejä, ja sitten nopeasti saunaan, että ehtii katsomaan Popstarsia. Paitsi että saunaosastolla olikin telkkari, joten kiirettä ei tullutkaan. Sen jälkeen minä, Tommi ja Antti mentiin hotellihuoneeseen pelaamaan Heikoin lenkki -peliä (tosin keskarilla eikä terävillä), jossa pitää vetää joka kerralla pitkä huikka Kirsi Salon sanoessa sillä tietyllä äänensävyllä “heikoin lenkki”.

Bäkkärinä toimi hieman normaalia tilavampi miestenvessa, ja mestoille pääsi epämääräisen liukuporras-aulan kautta, jossa istuskellessa oikein romantisoitiin Antin kanssa kuinka hauskaa tällanen kuitenkin aika ruohonjuuritason bänditouhu oikein on (Okei, listaykkösenä debytoinut levy ei tietenkään anna mitään ruohonjuuriviboja, mutta ostarin vessa takahuoneena ja täysi epävarmuus yleisön paikallesaapumisesta kyllä). Keikka aloitettiin puolilta öin, eikä se runsaat sata maksanutta tonnin mestassa kyllä paljolta näyttänyt. Mutta ne pysyi kyydissä ja diggasi ja halusi lisää. Eli loppupeleissä keikka oli hieno kokemus, varsinkin Jos osaisin encorena veti hymyn huuleen, ja muutenkin soitto oli rentoa ja hauskaa. Ja jälkeenpäin tuli riittävä määrä selkääntaputusta ja kehua hyvän mielen takeeksi.

Hotellissa mainostetun Otsonpäivän kunniaksi hotellibileet voideltiin lähinnä Otsoviinalla. Ensi torstaina lähdetäänkin sitten Ouluun, mitä innolla odotan: vaikkei Nelivetosessa olla ikinä soitettukkaan niin hauskaa siellä on aina keikan jälkeen ollut käydä. See you on the road!

Setti

1. Ei mulle riitä 2. Sä 3. "Lettibiisi" 4. Ei mun oo hyvä olla yksin 5. Tällaisena kesäyönä 6. Mitä hyödyttää 7. Kaupunki allapäin 8. Luoksesi 9. Vastusta mua 10. Minne katosi päivät 11. Kun tuuli oli viilee - e1. Jos osaisin

Puijonsarvi, Kuopio 10.10.2002

Matka Kuopioon sujui yhdessä hujauksessa Tiger Woods PGA Golfin parissa. Antti aikoi lentää meidät kiinni jonkun Universal-duunijutun takia ja Kosonenkin olisi saapuva omalla autollaan, tosin vasta keikalle. Puikkarin nightclub on oikeastaan aika kiva paikka, vaikka baaritiski lavalla on loivasti sanoen aika pimeä arkkitehtoninen detsku. Se saatiin jotenkin piiloon SMG-jättilakanalla, jonka ripustus kattoon ilman tikkaita oli aika sankarimainen urakka. Tehtiin soundcheck ja katsottiin suunnilleen että Mikon kamoihin tuli virta, ja lähdettiin safkaamaan Sokos Hotels -standardin mukaisia pihviaterioita ja tietenskin saunomaan.

Keikka alkoi alan bizarrin käytännön mukaan vasta puolilta öin (käytäntö josta henk. koht. satun pitämään kovastikin) ja oli vitun hyvä. Järvenpäässä testattu rakenne toimi hienosti, joten sama setti soitettiin nytkin. Ja koska Puikkarissa oli kaupungin parhaat bileet menossa, sinne myös jäätiin keitottamaan. Kiitos talonisännälle ihan vitun liian monesta jalevisiivusta ja kohtuuttomasta päänsärystä. Ja hei: ensimmäiset keikkapaidatkin saatiin myytyä!

Seuraavana aamuna haahuilimme Thompsonin ja Antin kanssa ympäri Kuaapiota etsimässä Kotipizzaa, Tommi kun oli kehittänyt lyhyessä ajassa vakavan Kotzone-fiksaation. Ja nyt voimme kokemuksen kolmella syvällä rintaäänellä sanoa, että ainakin se kebab-viitekehys oli ihan täyttä paskaa.

Setti

1. Ei mulle riitä 2. Sä 3. "Lettibiisi" 4. Ei mun oo hyvä olla yksin 5. Tällaisena kesäyönä 6. Mitä hyödyttää 7. Kaupunki allapäin 8. Luoksesi 9. Onnelliset kohtaa 10. Vastusta mua 11. Minne katosi päivät 12. Kun tuuli oli viilee - e1. Kun puut tekee seittiä e2. Jos osaisin

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja